2016-07-01 10:28:58

Lumivaaran asioidenhoitomatka

KUVA

Lumivaaran kirkon kello Huuhanmäellä Jaakkiman Paikjärven rantamilla.

Kari ja Raija Rapo,  Vaasa

Juuret syvästi Lumivaaran mullassa

Kesäkuun alkupäivinä suuntasimme automme nokan kohti Karjalaa. Tiesin jo ennakkosuunnitelmia tehdessä, että aikamme vierähtää Lumivaaran asioiden hoidossa.

Sortavalassa oli hoidettavana Lumivaaran sankarihautausmaan ristien teettäminen paikallisella puusepällä. Olin jo keväällä pyytänyt tarjouksen ja antanut työohjeistuksen ristien tekemisestä. Nyt jäivät hoidettavaksi vain käytännön asiat. Myös risteihin tulevien nimilaattojen hinta ja tekijä saatiin selville. Enää puuttui vain lupa Lahdenpohjasta ristien laiton osalta. Torstaina iltapäivästä saavuimme Sortavalaan ja lähes vuorokauden päästä pääsimme jatkamaan matkaa kohti Lahdenpohjaa. Lahdenpohjassa oli tarkoitus neuvotella ristien laittoluvasta, mutta siellä ei meitä voitukaan ottaa vastaa perjantaina.

Kävimme  samalla Jaakkiman sankarihautausmaan muistomerkillä laskemassa Lumi –Säätiön kynttilän.

Olimme tällä kertaan majoittautuneet Huuhanmäkeen erääseen mökkiin, josta oli näkymä Paikjärveen. Illan suussa lähdimme käymään Lumivaarassa, missä mitoitimme sankarihautausmaan alueen. Muistomerkille laitoimme Sortavalasta tuodut kukat ja laskimme kynttilän.

Kävimme myös entisen Leinosen myllyn alueella asuvan Albertin luona, mutta siellä olivat portit lukossa. Myllykylästä lähdimme Räimäkeen. Mennessä korjasimme kalmiston tienviitan näyttämään oikeaan suuntaan. Piipahdimme Musan ja Viktorin luona. Veimme myös kynttilän Räimäkeen. Kalmiston opaskyltti oli puusta pois, olikohan kaivinkoneen kauha ”vahingossa” osunut, koska siinä paikassa oli kaivettu ja laitettu mökkikylien opasteita.

”Harviin” suuntaan on perustettu tiettävästi kaksi uutta mökkikylää. Oli perjantai- ilta ja Harviin tiellä oli liikettä.  Huomio kiinnittyi siihen, että oli paljon sellaisia autoja liikkeellä, joissa oli polkupyöriä katolla. Pietarin asukkaat olivat tulossa viettämään viikonloppua Lumivaaraan.

Lauantaiaamuna suuntasimme Leinosen myllylle. Albertiin olimme perjantaina illalla olleet puhelinyhteydessä. Alberti lupasi tulla meille tulkiksi ja autonkuljettajaksi. Tutustuimme ensin Leinosen myllyn tienoisiin. Meille kerrottiin suomalaisten rakentamasta sillasta, joka oli mennyt rikki vasta vuonna1949, kun panssarivaunu oli siltaa ylittänyt. Meille kerrottiin tulvasta, joka oli täyttänyt Iijoen muutama vuosi sitten.

Lähdimme liikkeelle Albertin autolla kohti Lumivaaran luterilaista hautausmaata. Sielläkin laskimme kynttilän muistomerkille ja istutimme kukkia. Yhdessä suunnittelimme Albertin kanssa syyskuun hautausmaatalkoita, mitä silloin voisimme tehdä luterilaisella kalmistolla.

Matka jatkui kohti kirkon ”suntion” Andrein työpaikkaa Hangasjärven mökkikylää. ”Suntiolle” oli täysi yllätys, kun saavuimme vieraaksi. Hän oli lastannut peräkärryyn välineet valmiiksi, sillä hän oli lähdössä kirkonmäelle leikkaamaan ruohoa. Albertin avustuksella keskustelimme nykyisistä ja tulevista. Yllätys oli, kun ”suntiomme” sanoi lopettavansa työn tämän vuoden jälkeen eli sanoi itsensä irti.  Tarjolla oli uusi ”suntio”, mutta se asia siirrettiin syksyyn.

Katselimme vielä yhdessä valokuvia, jotka olin saanut Pietarista. Niiden arveltiin olevan mahdollisesti ”Juhon” sormuksen löytöpaikalta jostain päin Lumivaaraa tai sitten jostain Karjalasta. Albert ja Andrei ei kuvien paikkoja tunnistaneet.

Poikkesimme omilla juurillani Ukko Roopen pihapiirissä. Otin muovikassin pohjalle maksaruohoa, jota sitten istutan kotipihaamme.

Poistuimme Leinosen myllyn alueelta omalla autolla kohti vaimoni Raijan isän kotipaikkaa Tervajärvellä. Riihikalliolla keitimme ruokaa ja kohvit. Jatkoimme Ihalaan, sillan ja myllyn maisemiin. Poikkesimme myös Ihalan asemalla.

Ehdimme käydä ennen sulkemista Huuhanmäellä avatussa uudessa matkakohteessa. Suomalaisten louhimaan kallioluolastoon oli tullut museo, joka kertoi sodan ajan historiasta sekä erilaisista kivilajeista. Paikan nimi oli nyt Huuhkanmäki.

Tiesimme myös, että Huuhanmäessä erään hotellin pihassa on pienempi Lumivaaran kirkon kelloista. Löysimme hotellin ja kellon. Hotellin terassilla tapasimme hotellin johtajan. Kerroimme, keitä olemme ja miksi olemme täällä. Hän tiedusteli mielipidettämme kellon nykyisestä sijainnista. Vastasimme, että kellon paikka olisi kirkon tornissa, mutta parempi paikka on nyt se, missä on kuin jossain muualla.

Ajoimme mökille järven toisella puolen. Istuimme mökin terassilla ja vaimoni sanoi kuuletko, kun kello lyö. Hotellin johtaja oli päättänyt soittaa meille Lumivaaran kirkonkelloa, olihan lauantai - ilta ja ehtookellojen aika.

Tämä Lumivaaran kirkon pienen kellon soitto, meille lumivaaralaisjuurisille, oli hieno kokemus meidän matkallamme.

”Sie kuulet sen,

tuon äänen niin tutunoloisen.

Kesäillan rauhassa,

sen ääni kantautuu

veden pintaa pitkin.

Se helähtää, se helkähtää –

tuo kello oman kirkon.

Ei ole se kellotapulissa – omassa,

 vaan Luojan taivaan alla

soimassa kiitosta, kertomassa mennyttä tarinaa,

tuomassa muistoja meille”.


« Takaisin