2017-06-27 10:00:00

TUNNELMIA VIRON HISTORIAN POLUILTA

Pirjo Riitta Rintanen 

Evakkolapset tekivät retken Viroon 12.-14.6. 2017, Mahimi Oy:n matkanjohtajana ja oppaana oli Kyösti Toivonen, hän tuntuu tietävän historiasta kaiken ja ylikin. Anti oli korvaamaton. Sadettakin saimme, mutta aurinko paistoi koko ajan meissä matkalaisissa.

Matkamme alkoi Tallinnasta, josta jatkoimme Tarttoon, kävimme Eliel Saarisen suunnittelemassa Paavalin kirkossa, jossa piispa esitteli kirkkoa ja kryptassa olevaa muistolehtoa. Kirkossa on vaikuttava suomalaisen Kuutti Lavosen tekemä viisiosainen alttarimaalaus, jossa on keskellä Kristus ristillä, Maria ja Johannes, Pietari ja Paavali, Ps. 84 todentuu vahvasti kirkossa.

Viron historia on traaginen, tämäkin kirkko tuhottiin viime sodan aikana ja se on nyt rakennettu uudelleen ja restauroitu.

Kävimme Toomean mäellä, jossa on yliopiston rakennuksia ja jossa Tarton rauha solmittiin 1920.

Ensimmäisenä matkapäivänä kävimme myös setukaisten asuinsijoilla ja museossa Värskassa. Helvi Vanninen kertoi jo matkalla setukaisista. Museoalue on vaikuttava pihapiireineen, olkikattoisine rakennuksineen. Koko maatilan rakennukset kalusteineen ja työkaluineen olivat nähtävänä. Hienoja käsitöitä oli esillä, niitä oli myös myytävänä. Setukaisista kertoi paikallinen opas, Helvi oli tulkkina.  Kävimme myös hautausmaalla ja lauloimme yhdessä Georg Otsin Äidin sydän, se oli koskettava hetki yhdessä.

Seuraavana päivänä ajoimme Tallinnnan Toompeanmäeltä alkaneen rauhanomaisen ihmiskilven jalanjälkiä pitkin Latvian rajalle, jossa on tästä tapahtumasta itsenäisyyden muistomerkki valtioiden yhtymäkohdassa. Tämän muistomerkin luona koimme vaikuttavimman hetken sukulaiskansan kohtalon hetkiä muistellen. Matkalla mukana ollut Raimo Vanninen oli ollut tuona päivänä Tallinnassa ja hän muisteli, miten rauhallisesti ihmiset nousivat mäelle ja muodostivat ihmiskilven.

Metsäveljien historiasta saimme tietoa Vaste-Roosan kylässä, jossa saimme tutustua metsäveljien muistoksi rakennettuun alueeseen, yksi metsäveljistä oli mennyt vapauduttuaan Australiaan ja hänen sukulaispoikansa sai häneltä perinnön, niillä rahoilla poika perusti metsäveljien muistopaikan, jossa on metsäveljien talo, suuri hoidettu kenttä ja esiintymislava, siellä voi järjestää muistojuhlia ja samalla vierailla metsäveljien piilopaikkaan. Metsäveljien tarkoituksena oli vapauttaa Viro 1945 sodan jälkeen kommunismin vallasta. Metsäveljien taistelu ei auttanut ja lopulta useimmat saivat surmansa, kun heidät ammuttiin metsästä tullessa, vaikka luvattiin vapautusta. Mukana oli myös joitakin suomalaisia. Kävimme myös hautausmaalla katsomassa heidän hautojaan. Hautakivinä oli kiviset kuuset.

Pohjan Poikien Viron vapaussodan 1919 Pajun taistelukentän näimme myös ja kävimme Valgan kirkossa, jossa on muistolaatta suomalaisista kaatuneista sotilaista, useimmat pohjalaisia, jotka olivat tulleet auttamaan Viroa. Niin virolaiset sotilaat tulivat vuorostaan meille viime sodassa kiitollisuudesta auttamaan meitä. Valgan kirkon kirkkoherra oli paikalla ja esitteli kirkkoa.

Paiden linnaan, vapauden muistomerkkiin, myös tutustuimme, se tuhottiin sodassa, mutta virolaiset rakensivat komean linnan uudestaan entisenlaiseksi.

Olimme myös Taageperan mahtavassa metsästyslinnassa yötä, linna sijaitsee suuren puiston keskellä, ikivanhat lehmukset reunustavat tienvartta linnaan. Saimme nauttia linnan rauhasta ja kuulemma naispuolinen kummituskin oli, kuten linnoihin kuuluu. Tunnelma oli täsmälleen kuin Agatha Christien kirjoissa, tunsin itseni neiti Marpleksi.

Viljandissa kävimme Linnanmäellä saksalaisen 1200-luvun ritarilinnan raunioille, sieltä oli mahtavat näköalat järvelle, hieno riippusilta ja kirkko. Tuli mieleen, ihminen osaa rakentaa ja sitten taas tuhota. Surullista.

Kävimme myös Turissa ja Raplassa, lopuksi ohjelmassa oli Tallinan merimuseo, todella toimiva ja vaikuttava rakennus merellisine muistoineen.

Viron maaseudulla näkyi hyvin hoidettuja viljapeltoja ja maa on siisti ja taidokkaasti rakennettu. Tallinnaa voi vain ihailla, miten nerokkaasti virolaiset ratkaisevat rakentamisen ja yleensä kaiken minkä tekevät.

Viron kansan kärsimys tuntui tuskalliselta kuulla, heidän vahvuutensa ja tulevaisuuden toivonsa taas herättää syvää kunnioitusta, se on esimerkillistä.

Itse olen kokenut koskettavasti, miten he ensimmäisillä itsenäisen Viron laulujuhlilla kynttilät kädessä lauloivat yhdessä presidentti Lennart Meren kanssa pimenevässä illassa ja lauloivat käsi kädessä viime laulujuhlillakin ”Mun isänmaa on mun armas…”  Tämä näkyy heidän maassaan, miten he isänmaata rakentavat ja rakastavat yhdessä.


« Takaisin