2017-08-01 12:47:43

Kivennapaseuran kesämatka Kannakselle 30.6.- 2.7.2017

Kuvassa matkalaisia Kivennavan Linnamäellä.

 

 RITVA RIKKA

Matka alkoi aamulla varhain Tampereelta Hauhon Liikenteen bussilla, jota Tomi ohjasi taitavasti kohti Lappeenrantaa ja Nuijamaan rajanylityspaikkaa. Matkalta hän poimi lähtijöitä useilta paikkakunnilta Tampereen ja Lahden väliltä sekä vielä edelleen Lahdesta Kouvolan kautta Lappeenrantaan.

Matkanjohtajamme Raija ja minä nousimme kyytiin Viipurinportin ABC:ltä, jossa matkalaisilla ja kuljettajalla olikin aika pitää sopivasti kahvittelutaukoa. Etelä-Karjalan vehmaitten maisemien kautta pääsimme Nuijamaan tulleihin ja melko joustavasti sujuivat rajamuodollisuudet siellä, kun ei mitään suuria jonojakaaan ollut. Euroja vaihdoimme rupliksi uudessa pankissa jo ennen tullia. 

Kauniit maisemat ilahduttivat silmiä Saimaan kanavaa myötäilevällä tiellä. Ohi Viipurin huristimme ohitustietä pitkin ja sitten halki Karjalan Kannaksen.

Sotahistoriallinen kohteemme osui Kuuterselän taistelupaikoille, jonne nyt vapaaehtoiset sotahistorian harrastajat ovat entisöineet puiden rungoilla vahvistettuja taisteluhautoja. Metsään on rakennettu siltoja ja polkuja. Suomalaisten kesäkuussa 1944 rakentaman pallokorsun sodassa räjäytetyt jäännökset ovat helposti nähtävillä. Opastaulut, venäjäksi ja osin suomeksikin,  selvittävät siellä käytyjen taisteluiden kulkua kesällä 1944.  Neuvostojoukkoja oli kaksi armeijakuntaa hyökkäämässä väellä ja voimalla. Suomalaisia tällä osalla VT-linjaa oli vain noin 5.000 miestä. Kesäkuun 9. päivä Valkeasaaressa alkaneen rajun hyökkäyksen tavoitteena Stalinilla oli kolmessa viikossa rynniä Helsinkiin. Kuuterselkä menetettiin 14.-15.6. käydyssä taistelussa ja suomalaisten oli peräännyttävä Viipuri-Kuparsaari-Taipale-linjalle.

Syvissä ajatuksissa ja hiljaisina lähdimme sieltä. Matkamme jatkui kohti Vammelsuuta ja kohteenamme oli Rakkauden hauta. Bussissa Raija kertoi tositarinan siitä, miksi Rakkauden hauta ja sen viereinen bysanttilaismallinen kirkko sinne aikanaan tehtiin. Opastauluista katselimme kirkon ehjää kuvaa räjäytettyjen jäännösten vierellä. Venäläinen taiteilija on ihan viime vuosien aikana valmistanut naispatsaan Maria Kartavtsevan hautapaadelle ja pienen nallepatsaan sen edustalla olevalle kivelle. Paikalla on merkitystä myös venäläisille kävijöille ja nyt sinne onkin laitettu kukkaistutuksia Marian muistoksi.

Vammelsuusta ajelimme kaunista rantatietä pitkin ja Terijoen kautta matkasimme Raivolaan hotelliin. Illallisen jälkeen väsyneinä oli hyvä lintujen liverrystä kuunnellen majoittua yölevolle.

Kotikyliä ja sotahistoriaa


Seuraavana aamuna matkasimme aamiaisen jälkeen taas kauniille rantatielle ja Kuokkalasta kohti Kivennavan Linnamäkeä. Sinne tuli oppaaksi professori Jevgeni Balasov. Totesimme kasvuston seasta aikanaan olleen Kivennavan pappilan rakennusten kivijalkoja sekä kenraali Aaro Pajarin vuonna 1943 valmistuneen ns. Pajarin kirkon jäännöksiä Linnamäellä. Sieltä Balasov opasti ryhmää Kankaan hautausmaan lähellä olevia bunkkereita tutkimaan. 

Kirkonkylässä nousimme ohi kulttuuritalon entiselle kirkonmäelle. ”Ikuisuuden Portille” matkanjohtajamme laski sinivalkoisen kukkakimpun esivanhempiemme ja siellä eläneiden sukujemme muistoksi. Viime vuosien aikana kirkonkylästä on muodostunut nykyasukkaiden keskus kahviloineen, toreineen  ja kymmenine kauppoineen. Meistäkin monet kävivät iltapäivätauon aikana kahvittelemassa sekä ostoksilla. Kotikyliinkin oli menijöitä, mm. Raivolassa, Tammiselässä, Polviselällä, Kaukolempiälässä, Liikolassa, Voipialassa, Vuottaalla, Kauksamossa. 

Kirkonkylästä lähdimme Kekrolan kautta kiertäen kohti Siiranmäkeä. Hyvin vaikeaa oli ajotien varrelta katsoa parin-kolmen viime vuoden aikana tehtyjä puuston kaatoja ja hiekan kaivauksia  Soppikylän, Räikylän ja Kanalan kylien maastossa. Niissä kylissä juurensa olevien matkalaisten mielissä näky tuntui pahalta ja oli masentavaa nähdä hirvittävää luonnon raiskausta. 

Suurselkälän kohdalla Siiranmäkeen kääntyvän tienristeyksen  paikalla jäin itse pois bussista. Halusin käydä vielä kerran isäni suvun kotitalon kohdalla. Kuljin Kanalaan vievää hiekkatietä, joka nyt oli suurten hiekkakuormien kuljetukseen kunnostettuna tasainen ja tukeva entisen kuoppaisen ja vetisen savitien sijasta. Jättiputkien ja nokkosten välistä pujottauduin ison ojan ylitse kylämme peltoaukealle. Petyin ja masennuin siinä. 

Aikaisemmilla käynneilläni peltoaukea oli kukkaketoa, jossa kasvoi niittyleinikkejä, kurjenpolvia, apilaa, voikukkia ja keväisin suurina alueina valkovuokkoja. Siinä oli ollut helppo kulkea. Suurselkäläläisten talojen neuvostoaikaiset kivijalkakivien röykkiöt pihlajineen, pajuineen ja muine pensaineen siellä täällä helpottivat kymmenien vuosien takaisten kotitalojen rakennusten  paikantamista aina toissavuotiseen viime käyntiini saakka. Nyt kaikki kiviröykkiöt, kaikki puut ja pensaat oli tyystin poissa. Keto oli syvältä kynnetty ja äestetty varmaan viime vuonna. Pehmeässä mullassa kasvoi saviheinää ja jättiputkien taimistoa aina metsien reunoihin saakka. Suuresta Roskar-siipikarjatilasta oli sinne ajettu myös korkeat lantakasat. Haju oli sen mukainen. Ja vain muutaman sadan metrin päässä kohosi valtava hiekkavuori yli puiden latvojen. 

Itku tuli! Olen menettänyt isän kotipaikan Kivennavalta! Totean Ilmari Pimiän runon sanoin: Ei ole meillä enää Kivennapaa…

Lähdin pois kävelemään kohti Siiranmäen muistomerkkiä, jonne bussimme oli vienyt muita matkakumppaneitamme. Siellä professori Balasov kertoi rajuista torjuntataisteluista 13.-16.6.1944. En jaksanut kuunnella vaan kävelin vähän kauemmas ajatuksiini vaipuneena.

Toisilla kotikylissään käyneillä oli hyviä kokemuksia. Joku löysi koulun jäännöksiä, joku toinen taas äitinsä kotitalosta osan rappusia ja villiintyneen ruusupensaan taikka angervopensaan. Ohjustietä pitkin ajoimme kirkonkylään ja sitten maantietä ohi Vienolan, Tahoslammen, Uupuneen, Pamppalan ja Rantakylän. Alkuillaksi saavuimme Viipuriin ja hotelliimme Druzhbaan. Aurinkoinen ja lämmin ilta kutsui iltakävelylle illallisen jälkeen.

Viipurissa ja paluu Suomeen

Kolmantena aamuna lähdimme aamiaisen syötyämme kiertoajelulle Viipurin eri kaupunginosiin. Jotkut halusivat mennä tutustumaan Monreposin puistoon ja sinne heidät vietiin bussilla, koska kävellen olisi mennyt paljon aikaa ja energiaa. Monreposin puisto on niin laaja, että sinne lähtijän täytyy varata aikaa riittävästi eri nähtävyyksiä varten. 

Viipurikierroksen jälkeen meille oli tilattu käynti Viipurin kasarmissa nyt olevaan Talvisotamuseoon. Valeri-oppaan innostuneen kertomuksen avulla tutustuimme museoon kerättyihin esineisiin ja kuviin. Ostos- ja kahvitauon jälkeen lähdmme kohti Nuijamaata ja sieltä rajan yli Suomeen. Joustavasti sujuivat kaikki rajamuodollisuudet tälläkin kertaa.

Mielenkiintoinen ja uusia kokemuksia tarjonnut matkamme onnistui olosuhteiltaan hyvin poutaisena pysyneen säänkin ajan. Onkin aiheellista kiittää hyvistä järjestelyistä Raijaa ja mukavaa kuljettajaamme Tomia sekä kaikkia yli kolmeakymmentä matkakumppania, joista monista minulle tuli kolmen päivän aikana hyviä ystäviä.


« Takaisin