2017-09-05 07:56:33

Henkilöautolla Karjalaan

KUVA Vepsän kuoro esittämässä pajoja (lauluja)

Puolisoni kanssa lähdimme 13.7. Haminasta lomamatkalle Karjalaan henkilöautolla. Niiralan/Värtsilän raja-aseman kautta ajoimme ensimmäiseen yöpymispaikkaamme Rautalahden Vremeda Godaan, joka sijaitsee aivan Laatokan rannalla. Tarjolla on kymmenen rivitalohuonetta mukavuuksin. Paikka on siisti ja rauhallinen. Kahden hengen majoitus aamiaisineen maksaa 4500 ruplaa.

RAUTALAHDESTA JATKOIMME Prääsään, jossa meidät yllätti hellesää. Lounastauon jälkeen ajelimme Prääsän rantakatua pitkin, jonka varrella on kaunis sininen ortodoksikirkko. Petroskoista halusimme joutuisasti jatkaa Vepsän-maalle, koska tiesimme tien olevan surkean, ja matkaa perille olisi vielä lähes 90 kilometriä.

Ajelimme verkkaisesti kuoppia väistellen milloin tien oikeaa milloin vasenta puolta kylien Uusijoki, Puujoki, Petäjäselkä läpi, Shoksuun, josta poikkesimme Kvartsikylään. Sieltä ilmeisesti vieläkin louhitaan harmaata ja punaista graniittia. Tien varrella Ustessa on pieni kaunis hirsinen tsasouna lastentarhan kupeessa. Ystävälliset rouvat esittelivät mielellään rukoushuonetta. Ymmärtääksemme he puhuivat joko venäjää tai vepsää. Meistä kumpikaan ei osaa venäjää eikä vepsän kieltä, joten tältäkin osin matka on haastava.

Ajotiellä saattoi törmätä lehmiin, lampaisiin tai karhuun. Myöhemmin Aunuksessa selvisi, ettei karhun näkeminen ole kovinkaan harvinaista. Tuttavamme kertoi, että kerran hän löysi mäenrinteen täynnä puolukoita. Kuului viheltävä ääni, karhuhan siinä. Hän perääntyi ja sytytti nuotion, sillä karhu kuulemma vieroksuu savun hajua. Arvata saattaa, että muutaman päivän päästä marjat olivat päätyneet parempiin suihin.

Shoksun jälkeen on vielä Vehkaoja rauniokirkkoineen. Sitten olimme jo perillä Soutjärvellä (Seltozero), joka on vanha perinteinen vepsäläiskylä Äänisen rannalla. Se on Vepsän keskus ja kulttuurin kehto, jota parhaimmillaan edustaa Vepsän museo. Talo on perinteen mukaan tehty taidonnäyte. Sen rakensi soutjärveläinen Ivan Melkin, joten sitä kutsutaan joko Melkinin taloksi tai Rjurik Lonin taloksi. Rjurik Lonin hankki paljon vanhaa vepsäläistä esineistöä ja pani museohankkeen alulle. Lainaus museolta saamastani Kodima -lehdestä "Soutjärven Vepsän rahvahan muzei oli avaitud vodel 1967. Augun muzejale pani kodiröunan tedai, folkloran keradai Rürik Lonin." Museossa on 2000 esineistöä näytillä. Siellä pidetään erinäisiä näyttelyjä ja esitelmiä sekä vepsänkielen kursseja. Soutjärvellä tulisimme yöpymään kolme yötä. Saimme asunnoksemme yhdyshenkilömme Sergein tädin kodin pihan perällä olevan vanhan vepsäläismökin. Alakerrassa on keittiö, eteinen, jonka takana pieni kanala, yläkerrassa makuuhuone, aula ja olohuone. Huusi on pihalla polun päässä. Tädin pihamaa on täynnä kaikkea viljeltävää ja kukkia koriste-esineitä unohtamatta. Lähes joka millimetri on hyödynnetty. Saimmekin ruoaksi tosi lähiruokaa pihalta ja kanalasta.

Miksi olen reissaamassa täällä syrjäisessä paikassa. Sukututkimuksesta selvisi, että isoukkini tietoja tulee Vepsänmaalta, jossa hän kuoli 12.9.1915 ja on haudattu Soutjärven Metsäntakaan (Zalesje), niin heräsi uteliaisuus selvittää minkälaisia vepsäläiset ovat ja minkälaisella seudulla he elävät. Olen käynyt jo kaksi kertaa aiemmin tutustumassa paikkaan. Pari vuotta sitten vein pienen muistokiven isoukilleni Mihail Jefimoville Metsäntakan jo hylätylle hautausmaalle.

LAUANTAINA 15.7. pidettiin vepsäläisten kesäjuhlat Äänisen rannassa. Tämän vuoden juhlat olivat järjestyksessään kuudennet. Sergei Safonov toimi primus motorina ja vaimonsa Ira oli hankkinut esiintyjät, jotka tulivat Petroskoista ja Aunuksesta.

Kun saavuimme juhlapaikalle Sergein ja Iran tytär Karina tuli vastaan ystävättärensä kanssa sonnustautuneina kansallispukuihin. Karina tarjosi makeisia, jotka oli kääritty paperiin. Niiden sisällä löytyi mietelause. Toisesta korista otettiin värikäs nauha, joka tuli kiinnittää rukouksen kera kentän keskellä olevaan mäntyyn. Useissa banderolleissa, jotka somistivat juhlapaikka oli käkikuviointi. Juhlan avasi Karjalan Tasavallan päämies Artur Parfencikov.

Kodima lehdestä yritin tolkuta, että hän on syntyisin Kirkkojoelta, joten osaa suomea. Valitettavasti niin venäjää ja vepsää taitamattomana moni asia jäi arvailun varaan. Kuitenkin ymmärsin, että Vepsän kieli ja kulttuuri ovat tärkeitä ja niitä yritetään ylläpitää. Puheiden jälkeen kukitettiin Sergei Safonov ja museon johtajatar Natalja Arhimova, jonka tulisin tapaamaan seuraavana päivänä.

Tämän jälkeen esiintyi kansallispukuihin pukeutunut vepsäläisten kuoro. Saimme kuulla runsaasti vepsäläisiä lauluja, pajoja. Ne useimmiten kertovat arkisista askareista, joita lauletaan töitä tehdessä. Lapsuudestani muista miten isäni usein lauleskeli askarrellessaan. Kuoroja oli kolme ja lisäksi kansantanssiryhmiä. Eikä vain esiintyjät tanssineet, vaan yleisö otettiin mukaan karkeloihin ja lapset piirileikkeihin. Juhla oli yhteistä ilonpitoa. Soutjärvellä vuoden aikana syntyneitä pienokaisia muistettiin. Ira Safonova luetteli kaikkien lasten nimet ja heille luovutettiin pieni muistomitali. Kentän laitamilla oli erinäisiä myyntikoruja ja -pöytiä, joista saattoi ostaa mm. käsitöitä ja pientä purtavaa. Kolmetuntinen juhla päättyi köydenvetoon.

Kesätapahtuma oli hyvin lämminhenkinen vapautunut yhteinen juhla.

SUNNUNTAINA AJELIMME isoukkini jalanjäljille Metsäntakaan, jonne johtaa huonokuntoinen hiekkatie. Tarkoitus oli käydä Matvejanan Selkassa, jossa pitäisi olla komeita kaksikerroksia vepsäläistaloja, mutta rohkeus petti. Maastoauto olisi pitänyt olla.

Käännyimme takaisin Gornoe Seltozeroon (Mäki Soutjärvi), jonka rauniokirkolta kääntyy tie Metsäntakaan. Kuvasin taloja, talojen koristeita ja niittyjä. Peltoja ei enää näytetä viljeltävän. Olin toivonut pääseväni käymään kylän pienellä Saraijärvellä, mutta liian monta polkua tuli vastaan, eikä ollut tietoa mikä veisi järvelle.

Palasimme Soutjärvelle ja menimme tapaamaan museon johtajatarta Natalja Arhimovaa. Juminkeko-säätiöstä oli saanut tiedon, että museolta voisin saada apua sukututkimukseen. Vein sinne venäjänkielisiä minulla olevia asiakirjoja. Katsotaan löytyykö Petroskoin arkistosta jotain.

Vierailu museolla oli hyvin miellyttävä ja pari tuntia vierähti nopeasti. Erityisesti minua viehätti kirja, venäjänkielinen, jossa kerrottiin vanhoista kylistä, minkälaisia ne olivat olleet. Kirjasta löytyi mm. samainen ikkunakoristeleikkaus, jonka olin hetki sitten kuvannut Metsäntakassa.

MAANANTAIAAMUNA jätimme hyvästit Soutjärvelle ja jatkoimme pitkin Äänisen rantaa kaakkoon meille tuntemattomiin kyliin. Karjalan Tasavallan puolella ovat vielä Kalajoki, jossa toimii suuri kivilouhos. Sitten Kaskesoja ja Volodarskaja, josta siirryimme Leningradin oblastiin ohittaen Himjoen.

Syvärinniskassa lossille tulimme juuri sopivasti ja pääsimme nopeasti Syvärin toiselle puolelle. Ostasta lähtien tie oli välillä kovin huono. Vasta lähellä Podporozea se parani. Podporoze on isohko paikka, johon olisi voinut tutustua tarkemmin, mutta rankkasade yllätti. Lotinanpellosta käännyimme Aunukseen, Oloneciin. Päästyämme Mäkriin päätimme lähteä kuitenkin vielä ns. Kuittisen kierrokselle ihastelemaan harmaita karjalaiskyliä. Jos haluaa nähdä vielä aitoja karjalaisasumuksia suosittelen Kuittisen, Pienselän (Malaja Selga), Suurselän (Bolskaja Selga), Rutsejen kierrosta. Tie on ajettavassa kunnossa. Illalla saavuimme Aunuksen Tuksaan ja vietimme illan tuttaviemme seurassa.

Huomenna jatkaisimme matkaamme Laatokkaa myötäillen.

Öinen sade oli tauonnut, joten hyvässä säässä pääsimme tien päälle. Kotsilan ja Tuuloksen jälkeen tulee Vitele. Poikkesimme tieltä tarkemmin katsomaan minkälainen paikka tämä on. Kävimme kirkossa sytyttämässä tuohukset kiitokseksi kaikesta tähän asti kokemastamme. Enemminkin olisimme Viteleä tutkailleet, mutta silta tuli vastaan eikä näyttänyt siltä, että autolla olisi arvannut mennä yli.

Seuraavaksi pysähdyimme Salmissa, Pitkärannassa ja Läskelässä ennenkuin tulimme majapaikkaamme Vremeda Goda, jonka oli varannut lähtiessämme sieltä 14.7. Matkalla ihmettelimme sitä, miten paljon muistomerkkejä 1939-1945 sodista on tien varteen tullut. Yritin etsiä Vanhan Suomen rajakiveä, mutta ilmeisesti se on hautautunut pöpelikköön. 19.7. ennen rajalle menoa kävimme päivittämässä Helylästä käsin vielä Tuokslahden mummini mökin, jonka uuninpankolla minua on lämmitelty talvella 1944. "Oikotie" sinne on erittäin huono. Mökki oli vielä asumattomana pystyssä odottaen romahtamistaan. Tämä reissu taitaa nyt olla tässä, joten ajelkaamme rajalle.

MITÄ MATKASTA jäi käteen. Paljon mieluisia kokemuksia, ihania sydämellisiä ihmisiä. Vanha Nissan selvisi matkasta. Onneksi matka tuli tehtyä. Ikää karttuu eikä huomista tietä. Vepsänmaa on kolmannen kerran nähty ja juhlat ilolla koettu. Voi olla, että pieni osa minua jäi sinne. Toivon hartaasti sitä, että myös pienillä kansoilla olisi oikeus säilyttää kielensä ja kulttuurinsa suurten rinnalla.

Karjalaa ja Vepsänmaata muistellen Inkeri


« Takaisin