2017-09-05 07:53:33

KYMENLAAKSON PIIRIN KULTTUURIMATKA KARJALAAN

KUVA:

Eija Vänskä-Sinkkosen ottama kuva, jossa valittu joukko juhlistaa eläköön-huudoilla pääsyä Hättilään Vänskän suvun kivijalkojen viereen.  

RITVA RIKKA

Perjantai:

Viikonvaihteeseen 26.-28.5. ajoittunut perinteeksi muodostuneelle piirimme kulttuuri- ja kotiseutumatkalle oli tänä vuonna ollut kovasti kiinnostusta. Heti helatorstain jälkeisenä aamuna oli lähdetty matkaan.

Kokenut matkavastaava, piirimme sihteeri, Eija Vänskä-Sinkkonen sai talven ja kevään mittaan väkeä kiinnostumaan reissusta Sortavalaan, Valamoon ja Impilahdelle. Ennen rajan ylitystä ruokailimme Simpeleellä.

Tulli- ja rajamuodollisuuksiin ennätimme iltapäivällä Niiralaan, ja siinä vierähti aikaa tunnin verran. ”Pakollinen” tauko pidettiin Ruskealassa tien levikkeellä sillan kupeessa kuoharimaljoja nostellen hyvän matkan onnistumiseksi. Ihailimme tien toisella puolella olevaa maisemaa. Sinne on muutaman viime vuoden aikana rakennettu lomakylä. Siellä virtasi kuohuva koski vesiputouksineen. Virran yli oli rakennettu kauniita riippusiltoja ja kallioiselle sekä hiekkaiselle kumpareelle useita hirsirakennuksia.

Alkuillasta pääsimme Helylän kautta Sortavalan kaupunkiin, majoituimme hotelli Seurahuoneelle, jossa oli järjestetty matkalaisille illallinen.

Keväinen ilta houkutteli meitä tutustumaan kaupunkiin vielä iltakävelyn muodossa.  Ja puiston lintujen iltakonsertti oli juhlallinen.

Lauantai:

Aamulla hotellista lähdön jälkeen mentiin laivarantaan, josta toistakymmentä matkalaistamme siirtyi kantosiipialukselle päämääränä viettää koko päivä Valamossa. Päivä oli mieliinpainuva ohjelmineen siellä, kertoivat meille Valamossa kävijät illallisella. Aika monta oli sellaisia, jotka nyt pääsivät sinne ensimmäistä kertaa elämässään.

Laivarannassa käynnin jälkeen bussin keula suunnattiin tosi kauniita Laatokan rantoja myötäillen kohti Impilahtea. Se oli Vänskän suvun kotipitäjä ennen sotia. Asfalttitie jatkuu kohti Petroskoita, mutta Impilahden kyliin täytyi tyytyä ajelemaan vähän kuoppaisia hiekkateitä pitkin. Ohitimme Impilahden sahan, josta valmiit tuotteet menevät Venäjän markkinoille. Sahausjätteestä tehdään haketta, josta osa tuodaan Suomeen. Sahan omistaa Enso. Kun saha oli uusi, tuli johtaja sinne Suomesta, mutta nyt siellä on venäläinen johtaja ja työväki.

Impilahden kirkonkylässä oli kauppa, josta hankittiin retkievästä päiväksi. Kirkkoakaan ei siellä enää ole, mutta Vänskän Rauni ja Sinikka tiesivät osoittaa sen paikkaa meille muille. Rohkeasti jatkoimme bussilla vielä muutaman kilometrin eteenpäin, vaikka hiekkatie kapeni uhkaavasti. Sitten otettiin reppu selkään ja lähdimme kävellen kohti entistä Hättilän kylää.    Ylämäkeä riitti varmaan muutaman kilometrin verran. Vesipurokin virtasi rauhallisesti solisten kivisen ja vaatimattomassa kunnossa olevan kylätien vieressä. Ylämäkeen kiipeäminen sai ainakin minut hengästymään. Oli mukavaa pysähtyä ihailemaan pientareella kasvavia ketunleipiä ja rentukoita. Yritimme tunnistaa myöskin kuulemiemme pikkulintujen lajia niiden laulun perusteella. Ei ollut yhtään ainoaa rakennusta tien lähettyvillä.

Kilometrien mittaisen ylämäkiponnistelun jälkeen tulimme tiheän metsäisen osuuden jälkeen avautuvan peltoaukean laitaan. Vänskien: Sinikan, Raunin, Eijan ja Karin innostus tarttui meihinkin. Peltoaukealla tulimme ensin muutaman vanhan omenapuun luo. Niiden juurella kukkivat iloiset keltaiset esikot. Vänskän suvun rakennusten kivijalkoja ilmestyi vihreän ruohokasvuston lomasta. Tässä oli matkamme yksi etappi. Jari ehdotti kolminkertaista eläköönhuutoa ja sehän toteutettiin. Keskityimme eväiden nauttimiseen. Oli Ritvan päivä ja meitä oli kaksi Ritvaa paikalla. Kuohuviinipulloja poksahteli auki. Lauloimme Karjalaisten laulun ja Maammelaulun. Sinikka oli pienenä asunut täällä, ja nyt hän vei Karin vähän edemmäs ja sieltä he löysivät sukunsa vanhan kaivon. Jälleen raikuivat eläköönhuudot. Rauni kiirehti suurten koivujen alla oleville kivijaloille.

Aurinko lämmitti ihanasti, kun jatkettiin taas kävellen matkaa kohti Huunukkaa. Kun oli vaellettu pari kilsaa,  puolet joukostamme, vanhimmasta päästä, päätti kääntyä takaisin levähdyspaikastamme. Piti jaksaa kävellä bussille. Toinen osa, nuorimmat joukosta, jatkoi edelleen. He kävivät korkealta katsomassa Huunukan kylän kaunista maisemaa. Sieltä näkyi Laatokan sinistä selkää kauas aina horisonttiin asti.

Palasimme bussilla Sortavalaan hotelliin, jonne Valamon kävijätkin olivat tulleet. Reippaimmat jaksoivat vielä iltamenoihin kaupungille illallisen jälkeen.

Sunnuntai:

Aamiaisen jälkeen tehtiin pieni kiertoajelu Sortavalassa ja lähdettiin kotimatkalle. Ruskealaan saavuttuamme poikkesimme päätieltä Ruskealan marmorikaivokselle. Sinne on rakentunut matkamuistomyymälöitä, kahviloita, kuvauspaikka kaivoksen reunalle ja muita houkutuksia matkailijoille. Eija ja Rauni järjestivät bussissa arpajaiset matkan edistyessä.

Rajamuodollisuudet sujuivat loistavasti tällä kertaa. Pajarinhovissa pidettiin ruoka- ja kahvitauko ja sitten kotimatka halki kauniin keväisen Suomi-Karjalan sujui hyvin.

Hyvä on aina rajan taakse Karjalaan lähteä ja vielä parempi palata takaisin Suomeen ja kotiin!


« Takaisin