2018-06-07 15:02:18

Taipaleenjoki 200 vuotta- juhlamatka ja Metsäpirtin pitäjäjuhla

Taipaleenjoki 200 vuotta- juhlamatka ja Metsäpirtin pitäjäjuhla 18.5-21.5.2018

”Niihä myö lähettiin Mikonkadun turistipysäkilt Helsingist kohti Taipaleenjokkee aamuhämäris 18.5.2018.”

Pohjolan Matkojen bussi kaarsi Kaisanimestä Mikonkadun turistipysäkille, jossa kello 8 odotteli innokkaita Metsäpirttiin lähtijöitä. Matkan johtajat Pirkko ja Kalevi Hyytiä olivat jo hypänneet aiemmin linja-auton kyytiin. Matkatavarat mukaan ja kansallispuvut varovasti naulaan ja niin oli iloinen porukka valmis ottamaan suunnan kohti Vaalimaan rajanylityspaikkaa.

Illansuussa saavuimme Losevoon piipahdettuamme matkan varrella Viipurin Veikoissa rahavaihdossa ja ostoksilla. Kiviniemessä oli moottoritietyömaa pahasti kesken, mutta hyvin mahduttiin isolla turistibussilla puikkelehtimaan hiekkakasojen ja monttujen välistä. Kylmähermoinen ja rauhallinen kuskimme Pertti Luokomaa ohjasi bussimme varmoin ottein hotellin pihaan. Hotelli Losevskaja oli saanut ruskean laudoituksen ympärilleen ja ympäristö oli hiukan edellisestä reissustani kolme vuotta sitten siistiytynyt.

Kotiuduimme huoneisiimme ja päivällisen jälkeen aloitimme valmistautumisen Lauantain 19.5. Juhlapäivään Taipaleenjoen kunniaksi kuka mitenkin.

JUHLAPÄIVÄ 19.5.

Lauantaina päivä lähti käyntiin aamiaisella. Hotellilta lähdimme kohti Koselaa kello 9. Osa matkalaisista oli pannut parempaa ylle ja saimmekin ihastella taidokkaita kansallispukuja koko juhlapäivän ajan. Pyörähdimme Koselan kunnantalolla viemässä myöhemmässä juhlaosuudessa tarvittavia tavaroita valmiiksi paikalle.

Juhla polkaistiin käyntiin kello 11 Vaskelankosken rantatöyräillä. Päivä oli aurinkoinen, mutta tuulinen. Juhlaväkeä oli ilmestynyt paikalle runsaasti. Puheet, runot ja laulu kuului hyvin kiitos äänentoistolaitteiden. Zaporozhskojen kunnanjohtaja Anton Podrezov piti tervehdyspuheen, jonka kääntämiseen oli kutsuttu tulkki Wladimir Kokko Pietarista.

Raita Karpo lausui äitinsä Amanda Tuokon runon kauniissa kansallispuvussaan ammattitaidolla ja ylevöitti esityksellään tilaisuuden juhlalliselle tasolle. Useamman puhujan jälkeen ja kajautettuamme yhteislauluna Karjalan kunnailla- laulun päätimme tilaisuuden Vaskelankoski- osan. Suuntasimme kohti Metsäpirtin vanhaa suomalaista hautausmaata ja Muistojen lehtoa muistomerkkeineen. Itse hautausmaa on metsittynyt ja kivet kadonneet. Muistomerkkiä ympäröi kiharaiset männyt, muistuttamassa viime sodan jäljistä rungoissaan.

Hautausmaan muistomerkillä puhui mm. Pauli Tuohioja. Puheessaan hän käsitteli kuka tai mikä tarvitsee Muistojen lehtoa tai muistomerkkiä. Jumala ei sellaista tarvitse, mutta muistomerkkiä tarvitsemme me elossa olevat evakkojen jälkeläiset, jotta meillä olisi paikka jossa hiljentyä ja kokea yhteenkuuluvaisuuden tunnetta esi-isiimme ja äiteihimme. Muistella niitä, jotka kerran ovat täällä eläneet ja joiden maalliset jäänteet mäntykankaan alla lepäävät. Muistella sitä elämäntapaa ja rikasta kulttuuria, josta me evakkojen jälkeläiset olemme kuulleet ja sittemmin lukeneet.

Muistojen lehdon hiljaiseen, mutta arvokkaaseen osaan osallistui myös Karjalan Liiton puheenjohtaja kansanedustaja Pertti Hakanen. Somat kansallispukuiset tytöt ja lippujen rivi, jossa Suomen , Metsäpirtin, Venäjän ja Zaporozhskojen liput liehuivat lisäsivät osaltaan tärkeyden tuntua. Yhteislaulun ja kukkienlaskujen jälkeen suuntasimme lahjoitusmaatalonpoikien muistomerkille uuden hautausmaan ja viisjoentien risteykseen.

Pääjuhla pidettiin Zaporozhkojen kunnantalolla juhlasalissa. Juhlasalin aulassa oli myynnissä Karjala-aiheisia tuotteita ja nykyisten asukkaiden käsitöitä. Mukaan Tynkä-Suomeen lähti Metsäpirtti- pinssi, t-paita ja Ruokamuistoja Metsäpirtistä- kirja. Ennen pääjuhlan alkua nautimme kahvit ja makoisat piirakat ulkosalla.

Pääjuhlan juontajana toimi Helka Eeva- Korpela ja tulkkauksesta vastasi edelleen Wladimir Kokko. Juhlaohjelma sisälsi puheita, tanssia ja laulua sopivissa väleissä. Erittäin ihastuttavia olivat paikallisten kuoro- ja tanssiesitykset. Erityisesti mieleen jäi Metsäpirtin eläkeläisten kuoro pinkeissä esiintymisasuissaan hanuristin säestämänä ja eri tyttöryhmien kansantanssiesitykset. Kirkkaita värejä ja musiikilla iloittelua. Suomalaisten laulu- ja esiintymistaidonnäytteistä vastasi Raita Karpo, hänkin juuriltaan metsäpirttiläinen.

Erittäin mielenkiintoinen oli geologian professori Matti Saarniston juhlapuhe 200 vuotta vanhasta Taipaleenjoesta sekä sen syntymiseen vaikuttaneista jääkauden vaiheista alueella. Kokoustekniikka oli käytössämme pitkälti Mauno Kuopan ansiosta, joten pääsimme myös nauttimaan puhetta tukevista kartoista ja havainnekuvista.

Noin 13 000 vuotta sitten Jääkausi loppui Karjalassa. Jään paino aiheutti maankuoreen ”lommon”, joka nyt hiljalleen oikenee muutaman millin vuosivauhtia. Kannaksen ja Vuoksen synty liittyy myös maankohoamiseen. Taipaleenjoen synnyn aiheutti ihmiskäsi Toukokuussa vuonna 1818, mutta myös poikkeuksellinen tulva. Maankohoamisen johdosta Suvanto olisi aikanaan puhkaissut tiensä hiekkaisen töyrään läpi Laatokkaan kallistuman muututtua tarpeeksi. 

Wladimir Kokon tulkkauksen ansiosta myös paikalliset kuulijat saivat osansa tästä mahtavasta tietopaketista. Matti Saarniston puhe avasi meille paikallaolijoille geologisia näköaloja ja kotiseutuamme katselemme jatkossa uusin tarkkailevin silmin nykyisen rajan molemmin puolin. Karjalan jääkautisia vaiheita käsitellään tarkemmin Viipurin Läänin historia osa 1-kirjassa, osassa  Karjalan synty. Kirjan aion laittaamyös omalle hankintalistalleni.

Juhlapäivä sisälsi paljon hienoja hetkiä ja antoi paljon ajateltavaa. Ohjelma oli järjestetty pääasiassa talkoovoimin. Karjalan Liiton puheenjohtaja Pertti Hakanen puhui vielä uudelleen juhlasalissa ja hän myös painotti nykyisen yhteistyön merkityksellisyyttä. Puheenvuoron lopuksi hän ojensi oikeutetusti kunniakirjan Kalevi Hyytiälle.

Kunnanjohtaja Anton Podrezovin puheenvuorossaan korosti nykyistä lämmintä yhteistyötä paikallisten tahojen ja suomalaisten välillä. Lähitulevaisuudessa on tarkoitus avata kotiseutumuseo ja sen avaaminen edellyttää, että yhteistyömme jatkuu. Kunnanjohtajan puheenvuoron päätteeksi paikallinen kuvataiteilija Aleksej Lyboskin lahjoitti puuteoksen Larin Paraskeesta Kalevi Hyytiälle. Puinen kohokuva on kopio Albert Edefeltin maalauksesta, jossa  Larin Paraske soittaa kannelta.

Juhlan päätteeksi Aila Martelius-Mäkelä ja Kalevi Hyytiä jakoivat lahjoja esiintyjille ja puhujille. Samalla ilmoitettiin myös tulevan Metsäpirtin pitäjäjuhlien pitopaikka ja aika. Ensi vuonna 29.6.2019  Metsäpirtin pitäjäjuhlat pidetään Uudessakaupungissa.

KOTISEUTUMATKAPÄIVÄ 20.5.

Sunnuntai 20.5. oli varattu kotiseutumatkoille.  Osalle varattiin takseja ja muita kuljetuksia, kuten venekyytejä Taipaleenjoen yli. Loput vietiin omalla Pohjolan Liikenteen bussilla tienhaaroihin, josta matka jatkui kävellen kotikylään. Tiesin kotikyläni sijainnin ja jopa isoisoäitini Maria Haakalan tuvan paikan Vaskelassa, mutta päädyin kulkemaan bussin matkassa koko päivän sillä kaipasin kokonaiskuvaa Metsäpirtin alueesta. Kirsikkana kakun päällä oli luvassa Matti Saarniston kenttäluentoja alueen geologiasta, joten valinta oli helppo. Ensi kerralla sitten Vaskelaan.

Tiputeltuamme ihmiset eri noukintapaikoille suuntasimme kohti Taipaleenjoen suuta. Bussissa mukana kulki myös eilinen kokoustekniikka, jonka otimme menestyksekkäästi käyttöömme Pauli Tuohiojan oivalluksesta. Maastossa meillä kaikilla oli kuulokkeet ja kuulimme Matti Saarniston luennot selvästi, vaikka seisoimme etäällä toisistamme. 

Ihastelimme alueen jääkautisia muinaisrantoja ja kuljimme hiljalleen kohti Laatokkaa. Päivä oli helteinen ja tuuleton. Eteemme avautui venäläinen mökkikylä aitauksineen. Portinvartija päästi meidät sisään ja niin olimme hienoilla hiekkatöyräillä Taipaleenjoen suulla. Onneksi mukaan olivat tulleet uimavarusteet, joten pääsimme pulahtamaan rannasta jokeen. Vesi oli korkealla, mutta töyräistä löytyi kohta, josta oli hyvä mennä uimaan. Virkistävä kokemus uida vedessä, jonka alkulähteet olivat jossain kaukana Suomen puolella. Käynti Taipaleenjoessa tuntui myös eräänlaiselta kasteelta, olin hetken yhtä omien esi-isieni kanssa.

Laatokka on yhä yhtä mykistävä komeudessaan ja alue on säilynyt melko koskemattomana. Merkkejä jääkauden vaiheista on selkeästi yhä löydettävissä. Alueella ei voi välttyä tunteelta, että olemme hyvin vanhalla seudulla. Matti Saarniston luennoidessa alueen geologia ja kulttuurihistoria sitoutuivat yhteen selkeästi ymmärretyksi kokonaisuudeksi. 

Iltapäivän päätteeksi lähdimme kokoamaan joukkoamme samoilta paikoilta mihin olimme heidät aamupäivällä jättäneet. Terenttilän lossin vanha paikka jäi ehkä näistä paikoista parhaiten mieleen. Vuolas virta, jonka läpi pikkuiset veneet toivat väsyneitä matkalaisia. Iloiset ilmeet kielivät onnistuneista reissuista kotipaikoille. Kävimme vielä kahvittelemassa Viisjoen sillan liepeillä, jonka jälkeen lähdimme kohti Losevoa ja illallista.

Päivän päätteeksi ja maha täynnä ruokaa lähdimme iltakävelylle kohti Kiviniemen muinaislinnaa. Linna sijaitsee Kiviniemen uudesta sillasta hieman Pietariin päin. Sinne päästäkseen joutuu hyppimään yli moottoritien sivuojien ja tallaamaan moottoritien sivuille levitettyjen nurmikkomattokenttien yli ennen kuin oikea polku löytyy.

Polku kulkee ryteikköistä ja puskaista reittiä pitkin. Muinaislinnalla on yhä vallihaudat, joissa on vettä. Linnan seiniä tai muita rakennuksia ei enää ole olemassa, mutta maaseinämät on yhä tunnistettavissa. Toinen redukti eli maalinna sijaitsee Taipaleen kylän lähettyvillä. Päätimme äänestyksellä, että muinaislinna on rakennettu Ruotsin vallan aikaan ja tämä äänestystulos myöhemmin myös varmistettiin oikeaksi. Taipaleen ja Kiviniemen muinaislinnat ovat ilmeisesti myös samanikäiset. Nykyään alueella sijaitsee seikkailupuisto, jossa kiipeilytelineitä ja vaijeriratoja on vedetty ympäröivistä männyistä toiseen. Lisätiedoista kylläisinä palasimme yöpuulle.

Maanantaina 21.5 lähdimme aamusella kohti Tynkä- Suomea. Pistäydyimme ennen Viipuria Siiranmäen muistomerkillä Kivennavassa. Paikassa, jossa Neuvostoliitto yritti murtaa puolustuksemme kesäkuussa 1944. Oli mykistävä kokemus olla alueella, jonka lähellä isosetäni Aleksanteri Haakala katosi vain muutamaa päivää ennen sodan loppumista. 

Viipurissa meillä oli aikaa vierailla kahden tunnin ajan. Kävin huonetoverini Eija Paavolan kanssa Viipurin linnassa, taidemuseolla, kirjaston puistossa ja lopuksi pyöreässä tornissa kahvilla. Viipuri on upea kaupunki, jossa on säilynyt paljon sellaista arkkitehtuuria  kuten jugendia, mitä on muista suomalaisista kaupungeista sotien jälkeen hävitetty. Viehättäviä katuja, joissa kahviloiden ulkoterassit ja kauniit näkymät  viestivät omaa kieltään. Ilahduttavaa nähdä, että alueella remontoidaan monia kohteita parempaan kuntoon. Tunnelmat ja aurinkoinen keli saivat minut ajattelemaan, että ehkä Viipurin uusi kukoistuksen aika vielä koittaa. 

Niin oli jo iloinen matkaväki pian tullissa. Tullimuodollisuudet olivat sujuvasti ohi ja matka kohti Helsinkiä pääsi tankkauksen jälkeen alkamaan. Takana hieno juhlamatka, täynnä muistoja ja uusia tuttavuuksia. Kiitollisuuden tunne päällimmäisenä ihmisiä kohtaan, jotka näitä tapahtumia järjestävät ja pitävät yllä yhteistyötä paikallisten kanssa. Teette arvokasta työtä. 

Kotimatkalla Pauli Tuohioja kiersi bussissa ja vakuutti ihmiset Suvannon seudun tilaajiksi ja Metsäpirtti seuran uusiksi jäseniksi seuraavilla yksinkertaisilla, mutta merkityksellisillä sanoilla: ” Tilatessasi Suvannon Seutu-lehteä ja Metsäpirtti seuran jäsenenä sinulla on mahdollisuus olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta.” 


« Takaisin