2015-4-30 09:27:40

Taas virvottiin ja urvittiin

Palmusunnuntaina Suomessa virvottiin ja Venäjällä urvittiin juliaanisena palmusunnuntaina.

Vuosikausia on keskusteltu, minkälaisessa ulkoasussa virpojien tulisi esiintyä. Siirtokarjalaisten ja ortodoksien keskuudessa on joka vuosi mielensäpahoittajia, kun ovelle on ilmaantunut virpojatyttöjä, joiden pukeutuminen ei täytä oven aukaisseen edellyttämiä normeja. Ovi on saattanut paukahtaa kiinni saman tien. Silloin virpojat pahoittavat mielensä.

Joensuussa on laadittu ohjejulkaisu virpomisesta. Hieman kärjistäen kirjan perusteella saa sen kuvan, että virpominen on vain ortodokseille kuuluvaa perinnettä. Esitetään säännöt, että virvotaan kirkossa siunatuilla virpomavitsoilla, toivotus on uskonnollinen ja virpojan ulkoasu ”siisti”.

Monet vaikuttajat paheksuvat jyrkästi nykyisten virpojatyttöjen pukeutumista. Tytöillä on hame, pää huivilla peitettynä. Pitkä hame ja huivi oli entisaikaan nimenomaan naisen ja tytön ”siisti” kirkkoasu. Kyllä sellaisessa asussa sopii myös virpoa. Onko siitä kenellekään haittaa, jos joillekin on töpätty värillä pisamia kasvoihin? Uskovaisten kotien lapsilla ei ole kasvoväritystä. Jos virpojalla on kahvipannu, tyttösiä sanotaan ”pikkunoidiksi”. Pöyristyttävää, että rinnakkaisilmiöksi on väläytetty jopa amerikkalaisperäistä humpuukia, halloweenia. Sen taustallahan otaksutaan olevaan vaikutteita saatananpalvonnasta. En näe tyttösten ulkoasussa kahvipannuineen mitään noituuteen viittaavaa. Lapsia viehättää esiintyä roolileikeissäänkin jonakin toisena aikuisten vaatteissa. Tiernapoikienkaan rooliasuja ei kyseenalaisteta, mutta he ovatkin poikia!

Vuonna 1983 laatimani pääsiäiskyselyn yhteydessä Museoviraston arkistoon saatiin noin 600 virpomislorua, suurin osa tietenkin samanlaisia tai säkeiden uusia yhdistelmiä. Virpomislorut ovat valtaosaltaan erilaisia murreasuisia maallisia vaihtokauppa-, verotus- ja toivotusloruja. Kirjoituksessani päättelin, että uskonnolliset virpomislorut tai –runot kirjakielisinä eivät ole ”kansanperinnettä”. Ne ovat toivotusten nuorinta kerrostumaa ja sepitetty ortodoksikirkon piirissä. On toivottu, etteivät ”pikkunoidat” pannuineen käyttäisi näitä siunauksen sisältäviä runoja.

Venäjällä perehdyin 1990-luvulla inkeriläisten kansanperinteeseen. Luterilaisten inkerin-suomalaisten virpomisperinne on pääpiirteissään samanlaista kuin Suomen karjalaisten. Ortodoksiuskoiset inkerikot ovat urpineet urpipäivänä eli juliaanisen ajanlaskun palmusunnuntaina. Inkerikkojen parissa pikkupojat urpivat, tytöille se ei ole sallittua. Jos tyttö halusi urpia hänet tehtiin naurunalaiseksi sanomalla ”hepoisen länget pannaan siulle kaglaan”. Tyttöset pahoittivat mielensä, kun eivät siten saaneet urpimispalkkaakaan.

Kyselin Soikkolassa iäkkäiltä naisilta perusteita kieltoon. He kertoivat, että syntiinlankeemuksessa Eeva teki synnin, sentähden tytöt eivät saa urpia. Samalla perusteella kirkossa kastettaessa poikalapsi käytetään alttarissa, mutta tyttölasta ei alttariin viedä. Mielenkiintoista, että Suomessa on parhaillaan keskustelussa tapahtuma, kun vastoin kanonista sääntöä nainen, vieläpä toisuskoinen kävi ortodoksikirkon alttarissa. Kun vain poikaset urpivat, kyseessä on eräänlainen ”pikkupastorin” toimittama rituaali, vaikka loru ei olekaan uskonnollinen. Urpivitsaa toivottiin karjaonnen vuoksi, lehmien ajamiseen laitumelle Jyrinpäivänä.

Uskonnolliselle virpomiselle on esikuva, tielle heitellyt palmunoksat Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin. On kuitenkin pitkä loikka uskoa Jerusalemin palmunlehvien olleen Karjalassa kansanomaisen virpomisen esikuvana. Otaksun virpomistavan juurien säilyneen alkukarjalaisista eriytyneiden inkerikkojen kansanuskossa. On tietoja, että inkerikoilla pajunoksa oli samanaikaisesti ”urpa” ja ”arpa” (pakanalliset papit olivat arpojia, pajunoksien käyttäjiä uhrimenoissa). Esikristillisten kevätjuhlien tuoreiden pajunoksien käytön menoja on voinut sulautua kirkolliseen palmusunnuntaihin, ja tällä tavalla arpomisesta olisi vähitellen muovautunut inkerikkojen urpiminen ja karjalaisten virpominen. Soveltaen kirkko hyväksyi myös kananmunan ylösnousemuksen symboliksi.

Ruotsinkielisten perinneasiantuntijoiden tulisi perustella, miksi 1800-luvulla Ruotsista rantautuneen perinnetavan ”noita”-nimitystä ei vieläkään kielletä. Surullista, että virpojatyttöjä syyllistetään ”pikkunoidiksi” pukeutumisen perusteella. Tyttöset eivät ole vastuussa trullihistoriasta. Suvaitsevasti kaikki voisivat olla pelkkiä virpojia. Eri tahot soveltaisivat virpomistapaa vapaasti oman vakaumuksensa mukaan.

AIRA KURONEN

filosofianmaisteri

kansatieteilijä


« Takaisin