2012-6-14 13:49:44

HÄÄT JA HÄÄMATKA JUHANNUKSENA 1944

Jatkosodan aikana 1941-1944 oli tavallista, ettei juurikaan pidetty juhlallisia häitä, kihlaparit menivät vain pappilaan vihittäväksi sotilaan lyhyen loman aikana ja vihkitoimituksen jälkeen kotiväen kanssa juotiin korvikkeet. Joillakin oli sukulaisia Ruotsissa tai Amerikassa ja silloin keitettiin juhlan kunniaksi oikeat kahvit ja saatiin hyvät kahvileivätkin.

Lanan tilalla Forssan Kuustossa oli ainoa tytär Annikki kihloissa vihtiläisenkapteeni Raimo Kurkelan kanssa. Hän oli heimopataljoonan kolmannen komppanian päällikkö, myöhemmin hänet ylennettiin majuriksi.

Lanan isäntäväki oli tunnettu vieraanvaraisuudestaan ja sodasta huolimatta Annikin avioitumista oli päätetty juhlia kunnolla. Esteri-emäntä oli saanut ruokapaketteja ”rapakon takaa” ja maatilalla oli omasta takaa viljaa, munia, lihaa ja maitoa. Lana kuului myös niihin kyliin, joilla on ikuinen jauhatusoikeus Kuhankosken myllyssä Wahrenin perustettua kehruutehtaansa kosken vesivoiman varaan. Annikki oli myös ruoanvalmistusalan asiantuntija, sillä hän oli valmistunut – keskeytysten jälkeen – talousopettajaksi vuonna 1942. Sitä ennen hän oli jo ollut Forssan koulutuskeskuksessa sotilaiden muonittajana. Hän oli myös iltaisin Työväenopistossa kotitalousopettajana. Touko-kesäkuun vaihteessa 1944 Annikki lähetettiin Viipuriin kouluttamaan rintamalle meneviä muonituslottia, mutta iso rytinä Karjalan kannaksella alkoi 9. kesäkuuta ja kurssi oli keskeytettävä, Annikki joutui vielä vähäksi aikaa Viipurin Mustamäkeen muonittajaksi, mutta pian oli jätettävä koko kaupunki. Juhannus oli jo lähellä ja Annikki pääsi lähtemään kotiinsa leipomaan ja valmistelemaan juhlaruokia.

Myös kapteeni Kurkela oli päässyt lähtemään rintamalta kohti länttä ja ehtinyt Elisenvaaran risteysasemalle. Länteen menevä evakkojuna seisoi siellä odottamassa itään menevän sotilasjunan ohitusta. Kurkela odotteli aseman seinustalla junan lähtöä, kun hän äkkiä alkoi höristää korviaan: toimiston avonaisesta ikkunasta kuului annettavan lupa pommitukseen, nyt on otollinen hetki, paljon väkeä asemalla. Selvisi miksi Elisenvaara oli siihen saakka säästynyt pommituksilta; siellä oli vihollisen vakoiluasema.

Kapteenimme ehti järeimmällä komentoäänellään huutaa varoituksen asemalla seisoville ihmisille, mutta samassa alkoivat pommit putoilla. Vain harvat ehtivät maastoutua ojiin ja muihin suojapaikkoihin, junavaunun altakin etsittiin suojaa, mutta ne osoittautuivat ansoiksi, vaunut hajosivat pommien voimasta ihmisten päälle. Tammelalainen isäntä Keija Turkki kertoi serkkunsa kuolemasta; Vaikka lapsen äiti oli suojana hänen päällään, sivuilta tullut sirpale löi kaulavaltimon poikki. Turkki kuunteli jyrinää Elisenvaaran suunnalta evakkomatkallaan Vuokselasta. Siinä pommituksessa kuoli siviilejä, sotilaita ja lottia lähes 200 ja haavoittui useita satoja.

Kapteeni Kurkela auttoi vielä haavoittuneiden hoidon alkujärjestelyissä, kunnes paikkakunnan sairaanhoitajat ottivat huolehtiakseen sairaiden avusta. Tästä Elisenvaaran murhenäytelmästä lienee syntynyt se väärinkäsitys, että sotilaspiiristä ilmoitettiin Lanalle kapteeni Kurkelan kaatuneen. Häiden valmistelut katkesivat itkuun ja epätoivoon. Mutta sulhanen pääsi jatkamaan matkaa evakkojunassa ja ilmoitti puhelimella joltakin asemalta tulostaan.

Lanalla alkoivat valmistelut uudelleen. Niin kuin naapurien naiset olivat yhdessä surreet, he nyt kiiruhtivat auttamaan kuka suinkin kynnelle kykeni. Kirjoittaja oli silloin toisella kymmenellä oleva koulutyttö. Meidät lapset oli jo hyvissä ajoin uuden rajan pinnasta Anjalasta lähetetty Hämeeseen mummun ja tätien hoiviin, isän joutuessa sotaan ja äidin yrittäessä täyttää hänen paikkansa Karjalan kansanviljelys-koeasemalla. Lanan häistä jäi minulle vain mukavat muistot, ruokaa riitti ja laulu soi – työväenopiston laulajia oli nostamassa tunnelmaa työtoverinsa juhlassa, Sota-aikana ei saanut tanssia ja luulen, ettei Lanalla muutenkaan olisi tanssittu. Meille lapsille ei kerrottu juhlia edeltäneistä vaikeista hetkistä eikä siitä, että koko Suomen maa ja kansa oli kuoleman kielissä puolustuksemme ollessa murtumaisillaan ylivoiman murskaavan voiman vyöryessä päälle.

Silloinen morsian Annikki Kurkela muisteli, millaiset olivat sota-ajan häät ja mitä tapahtui häiden jälkeisenä aamuna, kun nuoren aviomiehen piti olla Hämeenlinnassa rautatieasemalla aikaisina aamulla ehtiäkseen itään menevään junaan. Taksia ei saanut mistään, Lanalla oli vain hevosia. Vihdoin keksittiin soittaa autokouluun. Johtaja-opettaja Yrjö Lahtonen lähti viemään nuortaparia ”häämatkalle”, kuten tuore aviovaimo sarkastisesti sanoi kertoessaan minulle ja serkuilleen istuessaan ikäihmisenä pyörätuolissa yksiössään Forssassa Kossilantiellä. Vastavihitty aviomies saatiin onnellisesti junaan Hämeenlinnassa ja lähdettiin ajamaan takaisin Forssaa kohti. Johtaja Lahtosellakin alkoi jo olla kiire, oppilaita oli tulossa autokouluun. Mutta Rengon metsätietaipaleella auto teki topin. Kuski sai sen jollain vippaskonstilla korjattua. Päästiin vähän matkaan, mutta ajokki hajosi uudelleen. Hyväksi onneksi sattui kuitenkin tulemaan häkäpönttö kuorma-auto, joka hinasi kouluauton Forssaan. Sieltä löytyi kunnolliset korjaustarvikkeet ja kuski alkoi heti askaroida ajokkinsa kimpussa. Annikin mieleen jäi viimeiseksi muistikuvaksi Lahtosen korkeatornisen rakennuksen pihalta Yrjö Lahtosen jalat, jotka jäivät auton alta näkyviin.

-       Sellainen oli hänen häämatkansa, totesi Annikki Kurkela.

• LÖYTYYKÖ HENKILÖITÄ, JOTKA OLIVAT ELISENVAARAN RATAPIHALLA JUHANNUKSEN ALLA VUONNA 1944.

Muistoja ja mahdollisia korjauksia edellä kertomaani voi lähettää osoitteella: Heta-Maija Freese, Muurainsuontie 34, 31340 Porras, puh. (03) 4353 545


« Takaisin