Luostarimatka Novgorodiin – Venäjän syntysijoille

Maamme on suuri ja rikas, mutta siitä puuttuu järjestys. Tulkaa ruhtinaaksemme, tulkaa hallitsemaan meitä. / Juominen on venäläisten ilo, ilman sitä emme voi elää. (Nestorin kronikka vuodelta 862)

Venäjän valtakunta ja kansa on saanut nimensä ruseista. Vanhimman venäläisen kronikan eli Kiovan luostarin munkki Nestorin kronikan mukaan rusit olivat meren yli saapuneita varjageja. Nimi lienee peräisin Ruotsin Roslagen-maakunnasta, josta varjagit eli ruotsalaiset viikingit olivat lähtöisin. Munkki Nestorin mukaan varjagipäällikkö Rurik tuli veljiensä kanssa hallitsijaksi Novgorodiin (Veliki eli ”Vanha / Suur-Novgorod”). Kronikka asettaa Venäjän vaiheet maailmanhistoriallisiin yhteyksiinsä: se käsittää ajanjakson 862-1110. Venäjän katsotaan syntyneen v. 862. Rurikin jälkeläisiksi itseään nimittävä suku hallitsi Venäjällä vuoteen 1598.

Kun Kiova Rurikin kuoltua tuli valtakunnan pääkaupungiksi, Novgorod tuli siitä riippuvaksi. Päätösvalta Novgorodissa oli kansankokouksella. Ruhtinaalla oli apunaan posadnik-niminen virkamies. Tuomas-piispan unelma Novgorodin kukistamisesa romahti v. 1240, kun 19-vuotias ruhtinas Aleksanteri kukisti ruotsalaiset Nevajoella ja sai tästä lisänimen Nevski. Kukistettuaan Kalparitarit 1242 Aleksanterista tuli kansallissankari ja pyhimys. Ruotsalainen Marski Torkkeli Knuutinpoika rakennutti Viipurin linnan, mutta Novgorod hävitti sen. Rauha palautui vasta seudulle, kun solmittiin Pähkinäsaaren rauha 1323, jolloin Karjala jaettiin. Siinä sovittiin, että kauppiaille taattiin vapaa kulku Nevan kautta Novgorodiin – eikä Viipurin linna saanut sitä estää.

Novgorod - Olhavan (Volkhov) joen varrella, Ilmajärven pohjoispuolella - oli laajan alueen keskus. Se teki kauppaa ensin gotlantilaisten, sitten Hansan - Euroopan Umionin edeltäjän – kanssa. Näin ollen se oli idän ja lännen kaupan (suola, turkikset, nahkat, meripihka, mehiläisvaha) välittäjä. ”Suuri Novgorod” hallitsi 1300-luvulla koko Pohjois-Venäjää Narvajoesta Jäämereen saakka. Kävimme Jaroslavin pihassa, missä kerrottiin olleen Novgorodin mahtavuuden aikana 1500 kauppiasta ja kahdeksan kirkkoa. Moskovan ruhtinaat haastoivat Novgorodin: Iivana IV ryösti v. 1570 kaupungin ja surmautti tuhansia asukkaita. Ja Venäjän mahtiasema siirtyi Moskovaan. Ruotsalainen Jaakko De la Gardie (”Laiska-Jaakko”) valloitti v. 1611 Novgorodin, ja se pysyi Ruotsin hallussa Stolbovan rauhaan saakka v. 1617.

1700-luvun alussa perustettu Pietari nousi Novgorodin ohitse. Toisen maailmasodan aikana saksalaiset miehittivät Novgorodin, ja se tuhoutui pahoin. Nykyään kaupungissa on yli 200.000 asukasta. V. 2009 vietettiin kaupungin 1150-vuotisjuhlia.

Kremlin museossa oli 1000-luvulta peräisin olevia tuohikirjeitä, joita matkakumppanimme Erkki ”suomensi” seuraavasti: Rakkaani, osta S-marketista punaista maitoa – ei Arlaa (taisi olla matkan paras vitsi). Kremliksi kutsutaan kaupunginosaa, jossa on linna – tunnetuin Kreml on Moskovassa. Novgorodin Kremlissä oli historiallisen museon ja P. Sofian kirkon lisäksi Tuhatvuotisen Venäjän valtion perustamisen kunniaksi 1862 pystytetty valtavan kokoinen pronssipatsas.

Edellä oleva historia - ja Venäjän Sielu - tuli tutuksi nelipäiväisellä Kulttuuri- ja Luostarimatkalla Novgorodiin. Lukuisat luostarit ja kirkot tulivat tutuiksi. Varsinkin kun oppaana ja tulkkina oli Joensuussa asuva, Moskovassa syntynyt, Tverin karjalaiset juuret omaava ikonimaalari Liza (Jelizaveta Korpelainen). Ikoni on ikkuna iäisyyteen. Jokaisessa kirkossa on pyhäinjäännös ja Pyhien ikoneja, joiden edessä kumarretaan ja tehdään ristinmerkkejä. Liza selosti ikonitaiteen salaisuuksia. Ikoni on sakraaliesine, joka synnyttää yhtäällä rukouksen halua ja toisaalta se opettaa. Mystiikka on sielun välitöntä yhteyttä jumaluuteen, josta voimme saada vain salaperäistä aavistusta. Näimme toinen toistaan ihanampia kuvaseiniä, ikonostaaseja kuorin ja muun kirkon välillä. Menomatkalla entisen Suomen puolella tutustuimme entistettyyn Vanhaan Lintulan luostariin, jossa oli P. Paraskevalle pyhitetty tsasouna. Varsinaisessa Novgorodissa tutuksi tulivat muun muassa Pyhän Nikolaoksen luostari ja kirkko vuodelta 1113 ja Jumalanäidin Ennusmerkki-ikonille pyhitetty luostari vuodelta 1169. Samoihin aikoihin Suomeen tehtiin ns. ristiretkiä. Mutta varhaisimmat merkit kristinuskosta ovat tulleet Novgorodin suunnalta.

Esimerkiksi suomen kielen sanat: pappi, risti, raamattu ja pakana ovat venäjän kielestä. Teofan Kreikkalaisen seinämaalaukset olivat 1300-luvulta. P. Sofian katedraalilla on ortodokseille syvällinen merkitys: se oli pelastanut kaupungin suzdalilaisten hyökkäyksessä v. 1170. Usein kristillinen kirkko perustettiin pakanoiden palvontapaikalle. Esimerkiksi Perun oli ukkosen jumala – samoin kuin suomalaisten Ukko Ylijumala. Novgorodin ruhtinaat on haudattu P. Yrjön luostariin - samoin kuin Tanskan monet kuninkaat on haudattu Roskildeen. Pyhiin paikkoihin kuuluu myös Pyhittäjämarttyyrin, neitsyt Paraskevan kirkko, jossa kerrottiin olevan 36 (?) kulmaa.

Näimme Suomessakin esiintyneen, Novgorodissa syntyneen säveltäjä Rahmaninovin patsaan.

Meitä ”pyhiinvaeltajia” oli kaksikymmentä henkeä – mukana kaksi ortodoksista pappia ja monia kirkkokuorolaisia. Matka oli aidosti unohtumaton elämys – varsinkin meille mukana olleille luterilaisille. Kirkkoja ja luostareita oli kymmenittäin, ehkä sadoittain – mykistävä määrä. Eikä rahasta tuntunut olevan puutetta. Miten sitten lienee tavallisen kansan kohdalla? Jäimme kaipaamaan seuraavaa käyntiä Novgorodissa. 

On kotiseutu Novgorod/ Tuon ruusun kultaisen/ Ja suojassani Novgorod/ Sai nähdä rakkauden./ Ruususeen kun rakastui/ Lintu oksallaan/ Tuon laulun kuuli Novgorod/ Sai kevät loistamaan.

(Seija Karpiomaa, äänitetty 1961)

LEO PUURUNEN

Tuulahdus Lumivaaraa ”Komioissa Karjalaisissa kesäjuhlissa”

KUVA

Komiasti näkyy alttarilla Lumivaaran seitsenhaarainen kynttelikkö, kummallakin puolen on Lumivaaran kirkon pienet kynttilä jalat. Piispa Seppo Häkkinen saarnaa. Saarnastuolissa Lumivaaran kirkon saarnastuolin liina ja saarnastuolin pöydällä kirja liina.

Allekirjoittanut toimi kesäjuhlien hengellisessä toimikunnassa sekä kyseisen toimikunnan tiedottajana. Heti, kun sain pestin toimikuntaan, oli mielessäni, että nyt olisi oiva tilaisuus saada Lumivaaran kirkon seitsenhaaraiseen kynttelikköön palamaan kynttilät. Sillä lauantaina oli ”Muistojen iltaan” tulossa kolme piispaa sen hetken tietojen mukaan. Toimikunta hyväksyi ehdotukseni, että Lakeuden Ristin kirkossa olisi juhlaviikonlopun ajan käytössä Lumivaaran kirkkoesineistöä.

Kävin juhlaviikon perjantaina vanhimpien lastenlapsieni Iidan ja Tatun kanssa hakemassa esineistön Alavuden seurakunnan kassakaapista. Jo samana iltapäivänä pääsimme sovittamaan esineistöä juhlakirkon alttarille.

Lauantaina oli alttaria laittamassa juhlakuntoon minun, vaimoni ja lastenlapsiemme lisäksi kolme Seinäjoen kirkon suntiota. Kaikki saatiin valmiiksi hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Tilaisuuteen saapui kaksi piispaa, Mikkelin piispa Seppo Häkkinen ja Lapuan Piispa Simo Peura. Oli hieno asia, kun moni henkilö kävi tiedustelemassa Lumivaaran kirkon esineistä. Todennäköisesti ei aikaisemmin kesäjuhlilla ole ollut luovutetun alueen esineistöä kirkossa käytössä. Vuonna  2004 lauloi  Elna Muhonen o.s. Kirmanen Lumivaaran kirkossa laulun ”Karjalainen rukous”. Nyt sen lauloi Hannu Musakka kanttori  Maria Väinölän säestämänä. Oli juhlallinen hetki olla Lumivaaran ”kirkossa” ja kuunnella Hannun laulua.

Heimotulet muistomerkille veimme kynttilät, jotka oli Lumi – Säätiö tilaisuuteen kustantanut. Meille taivaskin itki, kun seppeleet ja kynttilät laskettiin muistomerkille.

Lauantaina kajauttivat vielä illan pääteeksi Viipurin lauluveikot laulunsa Lumivaaran kirkkoesineiden siivittämänä.

Sunnuntain juhlajumalanpalvelus oli myös juhlava, piispa Seppo Häkkinen saarnasi saarnastuolissa, jossa oli myös Lumivaaran esineistöä.

Itse sain käydä ehtoollisella ensimmäistä kertaa, kun seitsenhaaraisessa Lumivaaran kirkon kynttelikössä paloivat kaikki seitsemän kynttilää. Kynttelikön molemmilla puolilla oli kolme pientä kynttiläjalkaa palavine kynttilöineen Lumivaaran kirkkoesineistä.

Kirkko tilaisuuksissa Lakeudenristin Kirkossa oli n. 2100 henkilöä, jotka näkivät ja kokivat viikonlopun tapahtumat kirkossa.

Maanantaiaamusta otin kirkosta kirkkoesineet ja kirkon pihasta peräkärryn autoni perään. Suuntasin kulkuni ensin Peräseinäjoelle Pokille ja jatkoin matkaani kohti Alavuden kirkkoa kirkkoesineet mukanani. Minulle tuli sellainen tunne, kuin olisin evakkomatkalla mukanani vain kirkon esineistö.

Lainatakseni äitini sanontaa ”kyllä ottaa syvänmestä”. Oli haikea, mutta hyvä olo siitä, mitä taas on tehtynä Lumivaaran ja karjalaisuuden hyväksi.

Tämäkin tapahtuma toteutettiin Lumi- Säätiön ja Lumivaara Perinneyhdistyksen yhteistyönä.

Kari M Rapo

Kirkkoisäntä

Komiat Karjalaiset kesäjuhlat 2016

Kalle Hellsten – rakuunasta tilalliseksi

KUVA

Ruokolahden yli sata vuotta vanhasta Suomen Matkailijayhdistyksen karttakirjasta, josta näkyy Rahkolan sijainti Salonsaaressa Ruokolahden kirkolta luoteeseen.

Karjalan väestölle vainovuodet ovat tuttuja vuosisatojen ajalta. Niiden seurauksina on usein ollut pakollisia lähtöjä lähemmäksi ja kauemmaksi. Mutta on tapahtunut myös niin, että vainovuosien seurauksena läntisestä Suomesta on joku kulkeutunut Karjalaan asti ja kotiutunut sinne. Yksi näistä on Kaarle eli kotoisemmin Kalle Hellsten. Ison vihan aikana hän ajautui ensin Pohjanmaalta Ruotsin puolelle ja rauhan tultua 1720-luvun alussa Ruokolahdelle. Miten tämä on selitettävissä, siitä kerrotaan seuraavassa.

Hellstenin suvun kannalta kolmesataa vuotta sitten tapahtui suvun kantaisän elämässä ratkaiseva muutos. Elettiin suuren Pohjansodan ja ison vihan aikoja. Suomea puolustanut Karl Armfeltin armeija kärsi tappion Isokyrön eli Napuen taistelussa helmikuussa 1714. Sen jälkeen joukot perääntyivät Pohjanlahden perukoille asti. Tiet olivat täynnä pakolaisia, joiden seassa armeijan rippeet kulkivat samaan suuntaan. Venäläiset tulivat perässä. Pohjanmaan väestö sai kokea sellaisia hirmutöitä, joihin itärajan asukkaat olivat saaneet tottua vuosisatojen ajan.  Yksi pahiten kärsineistä pitäjistä Pohjois-Pohjanmaalla oli Liminka. Juuri sieltä Hellstenin suvun juuren todennäköisimmin ovat lähtöisin. Siellä tuskin enää muistettiin pitkän vihan aikoja 1500-luvun lopulla, jolloin vainolainen edellisen kerran oli tunkeutunut Pohjois-Pohjanmaalle.

Kolmensadan vuoden takaiset ajat ovat kaukaisia eivätkä käytettävissä olevat lähteet ole täydellisiä. Niissäkin lähteissä, joita on, tiedot voivat olla ristiriitaisia. Ristiriitaisuus koskee varsinkin Kallen ikää. Hän kuoli haudattujen luettelon mukaan 67-vuotiaana 11. lokakuuta 1751 Ruokolahdella Tarkkolan Rahkolassa. Tästä saadaan syntymävuodeksi 1684. Muissa lähteissä olevien ikätietojen nojalla syntymävuodeksi saadaan 1692 tai 1696. Yhdestä asiasta lähteet ovat yksimielisiä: Kalle syntyi Pohjanmaalla. Toisaalta tiedetään, että Kalle oli Antinpoika.

Ruokolahdelle Kalle tuli pitkän sodan päätyttyä Ruotsin puolelle vetäytyneen sotaväen mukana, kun se palasi kotikonnuilleen. Kalle oli Ruotsissa joskus vuosina 1715-18 värväytynyt sotilaaksi. Tässäkin lähteiden tiedot eroavat toisistaan muutaman vuoden. Kalle värväytyi rakuunajoukkoihin. Suomalaisiksi katsottavia rakuunajoukkoja oli kaksi. Oli Inkerinmaalainen rakuunarykmentti, joka perustettiin vuonna 1700 alueille, jonne ruotujakolaitos ei ulottunut. Puolet koottiin Käkisalmen läänistä ja toinen puoli Inkerinmaalta.

Toinen oli maarakuunarykmentti, joka muodostettiin siten, että rakuunan varustajiksi lupautuneet saivat autiotalon asuttavakseen veroetuja vastaan. Maarakuunat tunnettiin myös mustana rykmenttinä lippujensa värin takia ja kulloisenkin päällikkönsä, kuten Grotenfelt, nimellä. Sotaan se lähti kolmisensataa miestä vahvana. Myytti kertoi, että se kaatui peräti 600 miestä vahvana viimeiseen mieheen Lipolan aukeilla talvella 1703 ja ettei sitä sen jälkeen enää uudelleen perustettu. Myytti on pelkkää satua. Ruotsissa vuonna 1716 maarakuunoita oli neljässä komppaniassa jäljellä vielä 65 miestä. Joitakin Karjalan miehiä oli yhä jäljellä. Uusia oli otettu mm. Pohjanmaalta kuten liminkalainen Antti Rasi.

Sodan päättyminen oli jo vuonna 1720 varmistumassa. Ruotsissa olleet suomalaiset joukot koottiin Tukholman seuduille ja niitä alettiin järjestää rauhan ajan oloja silmällä pitäen. Inkerinmaalainen rakuunarykmentti sulautettiin yhteen maarakuunoiden kanssa. Yhdistetty rykmentti katsastettiin vuotta myöhemmin 6. heinäkuuta 1721 Vaxholman linnoituksessa. Tästä katselmuksesta on vanhin varma tieto Kalle Hellstenistä.

Myöhemmin vuonna 1721 kaikki suomalaiset ratsurykmentit muutettiin rakuunarykmenteiksi ja sulautettu rakuunarykmentti lakkautettiin. Siinä olleet rakuunat siirrettiin suomalaisiin jalkaväkirykmentteihin, jotka olivat hyvin vajaalukuisia. Ison vihan vuosina ruotujen täydentämiset olivat jääneet vähiin. Miehitetystä maasta alokkaita oli lähes mahdoton saada. Sotapakolaisten joukosta saatiin värvättyä joitakin. Tällä tavalla Kallekin, joka siihen asti oli ollut Kalle Antinpoika, tuli rakuunaksi ja sai sotilasnimen. Ruotsiin oli paennut suomalaisia, joista tuhannet saivat hätäänsä pieniä avustuksia. Terveiden ja työkykyisten oli itse löydettävä toimeentulonsa. Sotaväkeen pestautuminen oli silloin yksi vaihtoehto.

Monet rakuunarykmentin entisistä rakuunoista saivat sijoituksen Viipurin läänin jalkaväkirykmentissä. Kalle Hellsten oli yksi heistä. Rykmentti palasi kotiseuduilleen viimeistään vuoden 1722 aikana. Uuden rajan takia Viipuriin asti ei ollut menemistä. Osa rykmentin ruotutaloista jäi uuden rajan taakse. Rykmentti pieneni kahden komppanian verran. Ruokolahden komppaniaan jäi jäljelle 108 ruotua. Tämän komppanian ruotuun numero 53 Kalle Hellsten tuli sotamieheksi. Rykmentin nimeksi tuli uuden keskusseutunsa takia Kyminkartanon läänin jalkaväkirykmentti.

Voiko sanoa, että rauhan tultua uudella kotiseudulla Kallelle koittivat paremmat ajat? Kysymykseen voidaan vastata myönteisesti. Kalle kotiutui Ruokolahdelle ja löysi itselleen vaimon Elina Pekan- eli Petterintyttären (kuoli leskenä 80-uvuotiaana 21.8.1764). Elina oli omaa sukua Makkonen. Todennäköisesti hän oli Kerimäen Makkosia. Sitovasti Elinan syntyperää ei voi kirkonkirjojen puutteellisuuksien takia todistaa. Vanhin poika Antti syntyi noin vuonna 1725 ja sitten vielä kolme poikaa ja neljä tyttöä. Keijo Hellstén, jonka pyynnöstä olen Kalle Antinpoikaa tutkinut, on selvittänyt jälkipolvia paitsi Ruokolahdella myös Rautjärvellä, Antreassa, Viipurissa ja Heinjoella.

Vuonna 1735 Kyminkartanon läänin jalkaväkirykmentissä pidettiin ns. pääkatselmus (kuva). Kalle Hellsten oli Haminassa läsnä 11. lokakuuta. Ikää oli rullan mukaan 42 vuotta ja palvelusvuosia takana 18. Ruotua ylläpitävistä taloista yksi oli täysin autio. Kolme muuta taloa olivat Matti Antinpojan talo Hörkkölässä, Lauri Matinpojan talo Tiitolassa ja Matti Eskonpojan talo Immalajärvellä.

Seuraavilta vuosilta on valitettavan vähän tietoja. On oletettava, että Kalle oli rykmenttinsä mukana ns. hattujen Venäjänsodassa 1740-luvun alussa, mutta rykmentti ei ollut mukana Lappeenrannan taistelussa. Armeijan peräännyttyä Helsingin seudulle savolaiset ja karjalaiset tekivät viisaasti, kun lähtivät koteihinsa. Sodan seurauksena raja siirtyi lännessä Kymijoelle ja pohjoisempana Saimaalle asti. Ruokolahden komppanian talot jäivät Venäjän puolelle tätä rajaa ja komppanian olemassaolo päättyi siihen. Mitään loppukatselmuksia ei pidetty. Sotilaat saivat etsiä itselleen uuden ammatin ja toimeentulon.

Hellsteneistä tuli talollisia. Rahkolan kylässä oli kaksi taloa. Talossa nro 1 asui vuonna 1743 Martti Martinpoika Häyhä. Kolme vuotta myöhemmin saman talon asujana on Antti Kallenpoika, siis Kalle Hellstenin vanhin poika. Rippikirjassa isä on merkitty isännäksi. Todennäköistä on, että Martti joutui luopumaan talostaan ja Hellstenit ottivat sen verovapausvuosia vastaan autiosta asuttavakseen.

Rahkolassa siis Kalle Hellsten kuoli. Hänen syntyperästään voidaan esittää arvelu. Nimittäin Kustaa H. J. Vilkuna kertoo kirjassaan ”Viha” pakolaisuudesta Pohjanmaalta: ”Myös Rahvas pakeni suurina joukkoina Tornionjokilaaksoon, Länsipohjaan sekä Sodankylään ja Kuusamoon, kuten muutamat Etelä-Suomesta Pohjanmaalle paenneet papit. Esimerkiksi liminkalaiset Kalle Antinpoika, Juho Erkinpoika, Heikki Härmä, suntio Jaakko Sunila, Jussi Arvonolli ja Antti Pyhtinen kulkeutuivat monen muun pitäjäläisen tavoin Alatornioon vuoden 1714 ja 1715 aikana.”Liminka oli yksi venäläisten vainoissa pahiten kärsineistä pitäjistä koko Suomessa. Nimi Kalle Antinpoika ja ajankohta sopivat Kalle Hellstenin kanssa hyvin yhteen niin, että on hyvin mahdollista, että Hellsten oli kotoisin Limingasta. Tämän varmempaa todistusta tästä tuskin on saatavissa.

Matti J. Kankaanpää

Sukututkija, tietokirjailija

Varpustie 5, 34800 Virrat

Kotisivu: www.phpoint.fi/toisetaijat/

Sähköposti: matkank(at)gmail.com

Lähteitä:

Maarakuunoiden pääkatselmusrulla 6.7.1721 (Riksarkivet, SVAR, digitala forskarsalen)

Kyminkartanon läänin jalkaväkirykmentin pääkatselmusrullat 1725 ja 1735 (SSHY kuvatietokanta)

Ruokolahden historiakirjat (Hiski) ja rippikirjat 1723-1754 (SSHY kuvatietokanta)

Matti J. Kankaanpää: Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset. T:mi Toiset Aijat 2001.

Matti J. Kankaanpää: Ison vihan aika Suomessa; Esitelmä Pälkäne 26.7.2013. http://www.sshs.fi/binary/file/-/id/3/fid/690/.

Kustaa H. J. Vilkuna: Viha; perikato, katkeruus ja kertomus isostavihasta. Historiallisia tutkimuksia 229, SKS Helsinki 2005.