Yrjö Varpio kirjoitti kirjan Miehikkälän haudatusta historiasta.
2020-09-16 12:08:09

Miehikkälä oli sisällissodan dramaattinen näyttämö

MIEHIKKÄLÄ

SOTAHISTORIAN kirjoitus on lähestynyt pientä ihmistä, hänen tuntojaan ja kohtaloitaan  suurten rintamalinjojen, taistelukuvausten, voittojen ja tappioiden kuvauksien sijasta.

Subjektiivisia kuvauksia historiankirjoituksessa jotkut tutkijat pitävät laadun huononemisena, toiset kaivattuina uuden vuosituhannen näkökulmina. Professori Yrjö Varpio on yksilöiden kokemusten arvon puolustaja.

IHMISEN ääni kuuluu teoksessa Haudattu historia Miehikkälä 1918”, paikoin jopa Miehikkälän omintakeisella murteella. Siinä on ripaus Säkkijärveä, toinen Virolahtea.

Keskeisenä Varpion aineistona ovat vuoden 1918 valtiorikosoikeuksien asiakirjat, joissa kuvataan tarkasti punakaartilaisten taustaa, liittymistä työväenliikkeeseen ja sotavaiheita.

Toinen lähdeaineisto ovat tuon ajan sanomalehdet. Varpio huomauttaa, että näiden kirjallisten lähteidenkin totuusarvo on suhteellinen. Lehdet saattoivat ajaa poliittisia tarkoitusperiään ja syytetyt oikeudessa puhua omaksi hyväkseen tuomion välttämiseksi tai pienentämiseksi.

– Mutta kun oppii lukemaan lähteitä tarkasti, asenteiden takaa paljastuu myös tosiasioita, Varpio huomauttaa.

– Lehtiä tutkiessa on tullut mieleen, missä määrin ihmiset vuonna 1918 osasivat arvioida lukemiaan uutisia tai tapahtumien syitä ja luoda käsitystä siitä, mitä oli tapahtumassa. Luku- ja kirjoitustaitokin oli heikko, Varpio huomauttaa.

– Olen lainannut lehtiä ja myös punavankien kirjoituksia siksikin, että ne osoittavat, kuinka vaikeaa ihmisten oli saada kuvaa ja käsitystä omasta ajastaan.

Varpion mukaan sama vuosisatainen ongelma vallitsee vielä nytkin, internetin ja sosiaalisen median, mutta myös valeuutisten aikana. Luetun ymmärtäminen ei ole sen helpompaa kuin ennenkään.

SISÄLLISSODAN aikaan Miehikkälä poikkesi niin punaisen kuin valkoisenkin Suomen keskivertopitäjistä.

– Miehikkälässä osallistuttiin punakaartin toimintaan monilukuisemmin kuin valkoiseen armeijakuntaan, mutta varsinaisia taistelutoimia täällä ei nähty, Varpio selvittää.

Sosiaalidemokraattien kannatusta Miehikkälässä lisäsivät Viipurin ja Säkkijärven suunnalta tulleet mielipidevaikuttajat siinä missä oman pitäjän miehetkin kuten paikallinen punakaartin päällikkö Jaakko Peltola.

Kalliokosken lasitehdas vauhditti talonpoikaisen Miehikkälän kehittymistä teollisuusyhteiskunnaksi, jossa sosialistisilla aatteilla oli kasvupohjaa.

YHTEENSÄ sodassa oli punaisten puolella runsaat 200 miehikkäläläistä miestä ja naista, valkoisten puolella noin 60 henkeä, heistä muutama nainen.

Varpio pitää Miehikkälän erikoisuutena sitä, että punaiset kuuluivat lähes poikkeuksetta Miehikkälän seurakuntaan. Haudattu historia näkyy paikallisella kirkkomaalla.

Varpio kertoo koskettavasti vanhan kunnallismiehen Kalle Mahalakoivun ja punakaartin päällikön viimeisestä kohtaamista vankisellissä. Lähteenä on vuonna 1970 tehty Kalle Mahalakoivun haastattelu.

Sisällissota-nimitystä Varpio pitää perusteltuna siitä syystä, että vastakkain oli kaksi suomalaista armeijaa, joiden suuruus oli kummallakin puolella noin 80 000 miestä.

Valkoisten puolella oli yli 10 000 saksalaista sotilasta ja punaisten puolella noin 8 000 venäläistä sotilasta. Venäläiset aseistivat merkittävällä tavalla Miehikkälän punakaartilaisia.

Sodan kaoottisuus ja kohtalon sokeat voimat näyttäytyvät  Miehikkälän tapahtumissa. Porilaisia punaisten perheitä oli lähtenyt kotikaupungistaan kohti itää, tarkoituksena päästä Viipurin saakka ja sieltä yli rajan Venäjälle. 

Matka katkesi Luumäen Taavetissa ja suunta vaihtui Miehikkälän kautta Kotkaksi. Ehkä porilaisten onneksi.

LUE LISÄÄ 10.9. 2020 KARJALA-LEHDESTÄ

MARKKU PAAKKINEN


« Takaisin