Satu Johanna Siiskonen sai oman alansa työpaikan Hollannin Haagista 2001. Hän ihastui kaupunkiin heti. Nykyisin hän asuu Utrechtissa, on naimisissa ja pienen tytön äiti. – En ollut varsinaisesti hakeutumassa asumaan ulkomaille. Tarkoitus oli olla tö
2020-10-21 10:11:20

”Sain makeat unet mummon kainalossa”

Utrecht

Vaikka äidinäidin kuolemasta on jo yli kaksikymmentä vuotta, minulla saattaa vieläkin joskus olla ikävä häntä, Hollannin Utrechtissa asuva Satu Johanna Siiskonen kertoo.

Sadun Ida-mummo oli syntynyt Ruskealassa vuonna 1909, perustanut perheen Sortavalassa ja tehnyt kaksi evakkomatkaa. 

– Mummo oli hyvin tärkeä henkilö minulle. Kun olin yökylässä, nukuin hänen vieressään hetekalla ja aina nukutti makeasti. Nukahdin hänen kainaloonsa, kun hän kertoi tarinoita.

– Mummon seurassa karjalaisuus oli vahvasti läsnä kaikin tavoin, Satu muistelee.

Vuonna 2015 syntyneen tyttärensä toiseksi nimeksi Satu antoi Iidan, joka on suomenkielinen versio hänen mummonsa Ida-nimestä.

SATU on syntynyt vuonna 1975 Mikkelissä. Hänellä on vajaa kaksi vuotta nuorempi pikkuveli.

– Äiti on syntynyt Toholammilla ja isä on kotoisin Etelä-Savosta Mikkelin lähistöltä. Äidin puolelta sukujuureni menevät luovutettuun Karjalaan, Satu kertoo.

– Äidin vanhemmat olivat Uuno ja Ida Maria Ristolainen (o.s. Soininen). Lapsia oli seitsemän, kolme tyttöä ja neljä poikaa. Neljä oli syntynyt ennen evakkomatkaa.

Ensimmäinen evakkomatka alkoi 15.3.1940. Mukaan saatiin muun muassa ompelukone, rukki ja separaattori. 

Mummo on kertonut Sadulle, että kuultuaan kodin menettämisestä ja jouduttuaan evakkotielle hän oli itkenyt monta tuntia.

Uuno-pappa selvisi hengissä talvisodasta ja palasi perheensä luokse päästyään siviiliin.

Ristolaisten toinen evakkotie johti ensin Välikannukseen ja sieltä Toholammin Laitalan kylään 16.5.1946.

– Toholammilta mummo ja pappa muuttivat Mikkelin Norolaan. Siellä oli minun mummolani. Uuno-pappa oli kuollut, kun äiti oli vielä lapsi.

SIISKOSET asuivat ensin Turussa 1975–1979. Kun he muuttivat Mikkeliin, mummola oli lähellä Satua ja hänen veljeään.

– Mummo teki minulle nukenvaatteita, kertoi omasta lapsuudestaan Karjalassa ja näytti vanhoja valokuvia.

– Äitini auttoi mummoa myöhemmin paljon käytännön asioissa, ja kävimme hänen luonaan usein. Vietin kyllä aikaa mummon luona itseksenikin.

Ida-mummo osasi tehdä hienoja revinnäistöitä. Sadulla on Utrechtissa useita mummon tekemiä revinnäispöytäliinoja. Hän ei vain raaski käyttää niitä, koska ne ovat niin hienoja.

Piirakoita Satu muistaa leiponeensa mummon, äidin ja tätiensä kanssa. Myös mummon tekemä läskisoosi on jäänyt mieleen.

– Tykkäsin mummon hitaasta elämäntemposta ja rutiineista. Luimme aina yhdessä iltarukouksen. Minulla on hänen vanha kihlasormuksensa vuodelta 1928. Siinä lukee Uuno-pappani nimi.

Satu ei ole käynyt Ruskealassa eikä Sortavalassa. Hän kuitenkin haluaisi lähteä ainakin kerran isovanhempiensa jalanjäljille Karjalaan.

ITSENSÄ Satu on aina mieltänyt hyvin karjalaiseksi, vaikka ei edes tiedä, mitä karjalaisuus oikeasti on.

– Tunteet ovat pinnassa, itku herkässä niin ilossa kuin surussa. Vitsailen usein, että olen ”karjalainen itkijänainen”, vaikka olen puoliksi ”savolainen vääräleuka”.

Evakkoonlähtö on Sadun mielestä asia, joka koskettaa aina. 

– Vasta aikuisena olen tajunnut, mitä on ollut jättää itse rakennettu koti, kun on vielä pieniä lapsia ja mies rintamalla.

– Aion kertoa muun muassa evakkoudesta tyttärelleni sen, mitä olen kuullut mummolta, kunhan hän vähän kasvaa.

Satu kirjoittaa muistoja blogiinsa (http://www.hollanninsuomalainen.fi). Hän on painattanut sen tekstit myös kirjaksi, jotta ne jäävät varmasti tyttärelle.

– Olen kiitollinen, että edesmennyt Eira-tätini ja hänen tyttärensä, Aila-serkkuni, ovat pistäneet muistiin mummon kertomisia.

– Veljeni on hyvin perillä sukumme historiasta. Hän on tehnyt paljon sukututkimusta.

MARKKU SUMMA


« Takaisin