Siiri Rantanen kuvaajien ja toimittajien piirittämänä Lahden MM-hiihdoissa 2017. (Kuva: Lasse Koskinen)
2020-11-18 09:52:34

Siiri Rantanen nousi naishiihtäjien luottohenkilöksi

Siiri Rantanen oli kilpailuaikanaan Suomen Hiihtoliiton naisten hiihtomaajoukkueen arvostuksen ladunraivaajana. Hän toimi naisten joukkueen luottohenkilönä, johon muut naishiihtäjät luottivat. Maastohiihdon silloinen päävalmentaja Veli Saarinen keskittyi aluksi vain miesten joukkueen valmentamiseen ja naiset saivat pärjätä omillaan. Tähän Rantanen puuttui tarmokkaasti ja hänen ja Saarisen sukset menivät ajoittain ristiin.

Tohmajärveltä miehensä kanssa Lahteen muuttanut Siiri Rantanen muistetaan ensi sijassa Lahden Hiihtoseuran mestarihiihtäjänä. Uran loppupuolella tähän tuli muutos. Silloinkin oli kysymys hiihtäjän omasta oikeudesta päättää urastaan. Tuolla kerralla sukset menivät ristiin Lahden Hiihtoseuran hallituksen kanssa. 

ELETTIIN talvea 1962. Edessä olivat Puolan Zakopanen MM-hiihdot, siksi SM-kilpailut järjestettiin jo helmikuun alussa Lappeenrannassa. Siellä Rantanen saavutti hopeamitalin 10 kilometrin matkalla nousevan tähden, nuoren Mirja Lehtosen jälkeen. Seuraavaksi niissä kisoissa oli vuorossa 3x5 kilometrin viestinhiihto. Siinä Lahden Hiihtoseuran naiset olivat ennakkosuosikkeja. 

Viestin jälkeen vuoroon tuli viiden kilometrin pikamatka. Lahden Hiihtoseuran naiset päättivät keskenään, että Siiri Rantanen saa keskittyä tuolle yksilömatkalla ja jättää viestin väliin, koska voitto LHS:lle näytti viestissä varmalta ilman Rantastakin. Viestijoukkueen muodostivat näin Eila Lappi, Saara Saarinen ja Meeri Hussa

KUN NAISTEN keskinäinen päätös selvisi Lahden Hiihtoseuran johdolle, niin he vaativat Siiri Rantasta mukaan viestijoukkueeseen. Siinä keskustelussa sekä seurajohto että Rantanen korottivat ääntään selkeästi latupintaa korkeammalle. Rantanen piti päätöksensä ja seurajohto ilmoitti, että asia ei jää tähän. Joka tapauksessa LHS:n naiset olivat SM-viestissä ylivoimaisia voittaen viestin yli neljällä ja puolella minuutilla ilman Rantastakin. Tosin sen verran Rantasen pois jääminen vaikutti, että yhden hiihtäjän puuttuessa, seuran kakkosjoukkue ei voinut osallistua SM-kilpailuun. 

Talven päätteeksi LHS:n hallitus käsitteli seuran kurinpitolautakunnan esitystä Siiri Rantasen asettamisesta kilpailukieltoon, koska seurajohdon mukaan Rantanen oli kieltäytynyt hiihtämästä SM-viestissä, vaikka se oli naisten keskenään sopima päätös, joka ei estänyt seuran joukkuetta saavuttamasta SM-kultamitalia. 

Siiri Rantanen oli LHS:n hallitusta nopeampi ja kävi ilmoittamassa, että eroaa seuran jäsenyydestä. Hallitus myönsi eron, mutta asetti Rantasen lopputalveksi 1962 kilpailukieltoon. Siirin kaikilla menestyksillä ei ollut painoarvoa, kun periaatteet astuivat peliin. Seurajohto sanoi Rantasta uppiniskaiseksi. 

Rantanen oli yksi Suomen tähtihiihtäjistä, joten LHS:n johto oli todennäköisesti varmistanut Suomen Hiihtoliitolta, että seura voi ryhtyä kurinpidollisiin toimiin Rantasta kohtaan. Tieto kilpailukiellosta levisi uutisena Suomessa ja naapurimaissakin. Muut seurat alkoivat tavoitella Rantasta riveihinsä. Pertunmaan Ponnistus oli yksi kansallisen tason seuroja ja Siiri Rantanen vahvistaisi sen rivejä ja viestijoukkuetta merkittävästi. Seuran puheenjohtaja Ismo Junna otti yhteyttä Rantaseen ja niin tämä siirtyi Pertunmaan riveihin. 

TALVELLA 1963 Rantasella vahvistunut Pertunmaan Ponnistuksen naisten viestijoukkue saavutti SM-pronssia. Seuraavana vuonna joukkue voitti SM-hopeaa. Vuoden 1965 latukautena Siiri Rantanen jäähdytteli jo hiihtourallaan, mutta hiihti vielä Salpausselän kisojen 10 kilometrin kilpailussa 14. sijalle ja voitti kansallisia kilpailuja.

Lahden Hiihtoseuran johto pyysi Siiri Rantaselta anteeksi kilpailukieltopäätöstä jo 1960-luvulla. Siiri Rantanen siirtyi varsinaisen kilpailu-uran päätteeksi kilpailemaan Finlandia-hiihdossa ja selkeitä voittoja tuli naisten sarjassa. Lisäksi hän kierteli pitkien hiihtomatkojen World Loppetissa eli maailmansarjassa Saksassa, Itävallassa, Japanissa, Norjassa ja Ruotsissa. 

MAASTOHIIHDOSSA veteraanien SM-kisat tekivät myös tuloaan ja Rantanen menestyi niissäkin eri ikäsarjoissa. Kolme talvea jäi kilpailumielessä väliin, mutta Siiri Rantanen palasi vielä vuonna 1996 ja voitti veteraanien Maailman Cup -hiihtojen 10, 15 ja 20 kilometrin kilpailut yli 70-vuotaiden sarjassa.

Naisten hiihtomaajoukkue nimitti Siiri Rantasta ”Äiteeksi” hänen asetuttuaan ajamaan naishiihtäjille parempaa asemaa Suomen Hiihtoliitossa. Lisäksi Rantanen jakoi auliisti hiihto-oppejaan nuoremmille hiihtäjille. Hän valmensi Marjatta Kajosmaata tämän kilpailu-uran aikana. Rantasesta tuli maastohiihdon ikoni, joka on saanut kutsut presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle presidentti Mauno Koivistolta, Tarja Haloselta ja Sauli Niinistöltä ja Rantanen niissä juhlissa myös nähtiin.

LUE LISÄÄ 12.11.2020 KARJALA-LEHDESTÄ

LASSE KOSKINEN


« Takaisin