– Olin isän tyttö. Ranskalaisuus yhdisti meitä.
2021-01-13 08:37:13

Sisar Helvi, ranskalaisen luostarin eloisa karjalainen

Viipurilaisiin lienee sisäänrakennettuna viehtymys eri kulttuureihin, valtameriin ja elämästä nauttimiseen. Ainakin Helvi Pullaan nämä määritelmät sopivat.

Sisar Helvin juuret ovat Viipurissa. Sieltä lähtivät Kanta-Suomen puolelle jo aikaa ennen evakkoutta isä Armas (1904–1981) ja äiti Tellervo, omaasukuaan Kuokkanen (1907–1999). 

– Meillä oli Vihdissä vanha torppa. Sinne äiti tuli silloin, kun isä oli sodassa. Muuten asuimme Helsingissä. 

Vihdissä Helvikin syntyi, kesällä 1942. Vanhemmat sisarukset ovat Irja (1938-) ja Kalervo (1940–). Jorma-veli (1945–-2007) tunnettiin arvorakennusten entisöijänä. 

– Äidin perhe asui vallankumoukseen asti Pietarissa, mistä he jossain vaiheessa päätyivät Terijoelle. Ukkini Mikko Kuokkanen oli kauppias. Kun hän myöhemmin meni tapaamaan kauppiasystäviään Pietariin, hänet otettiin kiinni ja vietiin Solovetskiin, mistä palasi hengissä. 

– Kaiken huippu oli se, että hänet kiinni ottanut suomalainen joutui myös sinne. ”Laittomuuksista” vangitut suomalaiset olivat enimmäkseen nuhteettomia kansalaisia. Vankeusaikana mummi Iida elätti perhettä. Hänellä oli pensionaatti, ja hän teki myös kansallispukuja. 

– Perin serkulta ja siskolta pieniksi jääneet puvut. Kerran olin Sääksmäen puvussa Ranskan lähetystössä. Nuorempana kansallispuku oli ainut hame mitä käytin. Olin aina farkuissa tai housuissa.

KIRJAHYLLYSSÄ on kolmella rivillä Armas J. Pullan teoksia. Nuorena Helvistä oli vaivaannuttavaa, kun kaikki kyselivät isästä. 

– Kotona isä oli jörö ja keskittyi kirjoittamiseen. Vain kissa sai käydä isän työhuoneessa. 

Ryhmyn ja Romppaisen seikkailuista ja lukemattomista muista töistään tunnettu Pulla kirjoitti maamme ensimmäisen kissakirjankin, ”Kissa, ylhäinen ystävämme”. Taiteilijoiden mekka Pariisi oli hänelle tärkeä, ja sitä kautta ranskalaisuus tarttui tyttäreen.

– Olin isän tyttö. Ranskalaisuus jotenkin yhdisti meitä.

Varsinaisen kielikylvyn Helvi sai Helsingissä ranskalaisessa lastentarhassa ja koulussa.

– Kummassakin opettajat olivat ummikkoja, ja ranskalaisessa koulussa me ei saatu puhua edes välitunnilla suomea. Kaikkein tärkein asia tapahtui kuitenkin kesällä 1952. Isä päätti, että pannaan toi tyttö vähäks aikaa Ranskaan. 

Kuukausi dominikaanisisarten luostarikoulussa oli kohtalokas:

– Ne sisarethan hemmottelivat mua ihan hirveesti. Mä heitä kattelin, he olivat niin iloisen ja onnellisen näköisiä. Mietin että oliskohan mun tieni joskus sama. Siellä se kutsumus syntyi.

KOULUSSA lempiaineet olivat voimistelu ja uskonto. 

– Äidinpuoleisessa suvussa on paljon voimisteltu, ja äiti vei mut Helsingissä Viipurin Reippaan pikkutyttöjen voimisteluun. Mummi kehui voimistelleensa  samassa seurassa Viipurissa.

Oppikoulussa hän tuplasi yhden vuoden, ennen kuin pääsi kunnolla vauhtiin. 

– Oon aina ollut vähän hidas, en tiennyt mitä musta tulee isona. Harjoittelin lastentarhassa ja kirjapainossakin.

Seurakuntanuorten parissa vietetty aika johti Järvenpäähän Luther-opistoon. Se antoi hyvän pohjan kaikkeen kirkkoon ja Raamattuun liittyvään. Kokemus johti toiseen, diakoniatyön kurssille, missä ensin opiskeltiin nuorisonohjaajaksi: 

– Siinä mua kasvatettiin ujoudesta pois. 

Helvi valmistui 1971. Opinnot, matkustaminen ja työt lomittuivat. Puheessa vilahtelevat Harjavalta, Nîmes, Reuillyn sisaryhteisön kehitysvammaisten lastenkoti Atlantin rannalla. Kaksi vuotta sujahti seurakunta-assistenttina Royanissa. Hän työskenteli myös Lemu-Askaisten, Askolan ja Hangon seurakunnissa.

– Hangosta lähdin Ranskaan 1.9.1982. Siihen maailmanaikaan koulut alkoivat syyskuun ensimmäisenä päivänä ja minäkin päätin vaihtaa paikkaa. Aloin kyllästyä diakoniatyössä siihen, että istuttiin vaan kokouksissa. Päätin, että nyt saavat kirkon hommat riittää. 

LES DIACONESSES de Reuilly oli tullut hänelle tutuksi. Vähitellen vahvistui halu liittyä yhteisöön. 

– Ensimmäisen vuoden olin postulantti. Siinä kattelee ja miettii, onks tää mun paikkani vai ei, sen jälkeen voi pyytää päästä noviisiksi. 

Helvi oli tuolloin nelikymppinen ja vakaumus vahva. Kolme vuotta noviisina oltuaan hänet vihittiin sisareksi 26.10.1986. Tarkka päivä on kaiverrettu hänen hopeiseen hugenottiristiinsä. Hugenotit olivat vainon kohteeksi joutuneita Ranskan protestantteja. Helvi on luterilainen. Joskus häntä erehdytään luulemaan katolilaiseksi.

Vihittyjä sisaria Pariisin lounaispuolella Versailles’ssa sijaitsevassa luostarissa on 52. Helvin lisäksi on toinenkin suomalainen, muut ovat Norjasta, Saksasta, Sveitsistä, Tahitilta, Kongosta, Kamerunista. 

Turkuun hän tuli Raision seurakunnan lehtorin Sisko Raittiin kutsumana kesällä 2011. 

– Sanon aina, että olen lainassa tuomiokirkkoseurakunnassa. Ennen koronaa olin sielunhoitajana Karinakodissa. Sitä työtä tein jo Ranskassa sairaaloissa kuusi vuotta, tajusin että se on mua varten. 

Alkuun hän ihmetteli turkulaista luonteenlaatua.

– Ajattelin, että onks ihmiset oikeasti tällaisia. Joskus teki mieli mennä ravistelemaan. Sitten mä tajusin: mä oon karjalainen, sataprosenttinen karjalainen, nauraa Helvi – ilmeikäs, kuunteleva ja topakka nainen. 

Juuriaan hän ”voimistelee” käymällä Turun Torkkelin Killan tilaisuuksissa. Kotona viipurilaisuus ei näkynyt eivätkä vanhemmat murretta käyttäneet, vain Joskus mie, sie tai myö.

– Terijoen ajoista äiti kyllä kertoi, Helvi muistaa.

TOISESSA kotimaassaan Helviä miellyttävät monet asiat, kuten juustot ja Bretagne.

– Siellä on paljon kalastajia, ihmiset ovat merellisen karuja ja siellä on graniittia kuten Suomessakin.

Sisariaan hänellä on kova ikävä. Hän ei ole päässyt kevään eikä syksyn palavereihin. 

– Tavoite on, että jonain päivänä palaan lopullisesti Ranskaan. Sen voin itse päättää. Ei paluu tarkoin säädeltyyn luostarielämään tunnu vaikealta, mutta eivät Suomen kirkostakaan työt lopu. Onhan tää mun synnyinmaa, juureni ovat karjalaisuudessa, Helvi sanoo.

KANERVA FRANTTI


« Takaisin