Hannu Lintu on toiminut Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuodesta 2013 lähtien. Ensi elokuussa hän aloittaa Suomen kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestarina. Tällä viikolla ilmestyi Pekka Hakon miehestä tekemä kirja Linnunradalla
2021-02-17 10:03:31

Hannu Lintu johtanut orkestereita ympäri maailmaa

Radion sinfoniaorkesteri (RSO) ja sen ylikapellimestari Hannu Lintu ylsivät jälleen huikeaan suoritukseen, sillä RSO:n ja Linnun luoma julkaisu valittiin toisena vuotena perättäin Grammy-ehdokkaaksi. Musiikkialan Grammy-palkintoa pidetään elokuva-alan Oscareihin verrattavana tunnustuksena.

RSO:n ja Linnun albumi sisältää puolalaisen Witold Lutoslawskin toisen ja kolmannen sinfonian. Se on ehdolla orkesterilevytysten sarjassa, jonka muut ehdokkaat ovat amerikkalaisia julkaisuja tai amerikkalaisten tekijöiden levyjä. Voittaja selviää maaliskuussa.

Vuosi sitten Kaija Saariahon musiikkia sisältävä RSO:n ja Linnun levytys oli Grammy-ehdokkaana parhaan klassisen musiikin kokoelman sarjassa.

SUOMALAINEN Ondine-levy-yhtiö on julkaissut kaksi Hannu Linnun ja RSO:n tekemää levyä Lutoslawskin sinfonioista. Witold Lutoslawski eli vuosina 1913-94. Ensimmäisen sinfoniansa vuonna 1947 valmiiksi saanut mies on ollut Linnulle tärkeä säveltäjä opiskeluajoista lähtien.

–  Lutoslawski sopii muusikkoluonteelleni paremmin kuin moni muu ”uusi” säveltäjä. Hän sopii erittäin hyvin myös RSO:lle, sillä hänen sinfoniansa ovat värikästä soitettavaa. Iso osa uudesta levytyksestä on suoraan konsertista. Joitakin juttuja ja paikkauksia soitimme jälkikäteen uudelleen, Lintu lisäsi.

Lutoslawskia on kuultu Linnun johtamien orkestereiden toimesta myös muun muassa Saksassa, Singaporessa ja Yhdysvalloissa. 

TYÖ ON vienyt Hannu Lintua ympäri maailmaa.  Tällä viikolla ilmestyi Pekka Hakon tekemä kirja Linnunradalla – Kapellimestari Hannu Linnun matkassa. Se luotaa Lintua henkilökuvamaisesti sekä hänen työtään. Mies on uransa aikana johtanut useita kymmeniä orkestereita. Niihin lukeutuvat australialainen Sydney Symphony Orchestra, ranskalainen Lausanne Chamber Orchestra, malesialainen Malaysian Philharmonic Orchestra sekä japanilainen Tokyo Metropolitan Symphony Orchestra.

Lintu on oppinut tuntemaan ja huomioimaan muusikoita sekä muita ihmisiä monista kulttuuritaustoista.

– Esimerkiksi Japanissa on joskus vähän vaikea päätellä, mitä ihmiset ajattelevat ja miten he reagoivat. Pitää osata lukea mielenliikkeitä ja inhimillistä puolta. Täytyy kuitenkin muistaa, että tässä työssä kommunikoidaan aina musiikin kautta, ja ollaan sen ympärillä. Vasta sitten orkesterijohtamisessa tulee psykologia. Kansainväliset luonteenpiirteet pehmentyvät musiikkia tehdessä.

Monesti hän ehtii ulkomailla harjoituttaa orkestereita vain muutamia päiviä ennen ensimmäisiä esityksiä.

– Yksi tärkein asia on synteesin löytäminen, että minä ja muut hyväksymme toistemme näkemyksiä ja koitamme käyttää niitä eteenpäin vievänä voimana, Hannu Lintu korosti.

SIBELIUS-AKATEMIASSA ensiksi sellon- ja pianonsoittoa ja myöhemmin orkesterinjohtoa esimerkiksi kauhajokelaislähtöisen Jorma Panulan johdolla opiskelleen Linnun kansainvälinen menestys alkoi, kun hän voitti kapellimestarikilpailun Norjan Bergenissä vuonna 1994.Samoihin aikoihin Lintu valittiin vain 27-vuotiaana Turun kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi. Sitä pestiä seurasi Helsingborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestarin tehtävä Ruotsissa.

Lintu on toiminut Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuodesta 2013 lähtien. Ensi elokuussa hän aloittaa Suomen kansallisoopperan ja -baletin ylikapellimestarina. Ooppera oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi hän ryhtyi kapellimestariksi.

– Vanhempieni Johanneksen ja Liljan kanssa matkustin kesäisin Raumalta Savonlinnan oopperajuhlille. Kävimme oopperoissa muuallakin. Savonlinnassa lapsena saadut kokemukset avasivat silmiäni ja korviani.

Tällä vuosituhannella Lintu on ollut vuosittain mukana keskimäärin noin yhdessä oopperaproduktiossa.

– Opiskeluaikojen jälkeen ensimmäinen oli se, kun olin Okko Kamun rinnalla toisena kapellimestarina Aulis Sallisen säveltämässä Kuningas Lear -oopperassa vuonna 2000.

KANSALLISOOPPERAN ja -baletin ylikapellimestarina Lintu on ensi elokuusta lähtien mukana kolmessa tuotannossa ennen kuin ensi-iltaan näillä näkymin syksyllä 2022 tulee Richard Wagnerin Valkyyria. Valkyyria on Wagnerin neliosaisen Nibelungin sormus -oopperasarjan toinen osa.

– Olen iloinen, että tuo tulee kohdalleni. Wagner on ollut minulle nuoresta pitäen tärkeä säveltäjä. Kansallisooppera ehti harjoitella Valkyyrian jo ensi-iltakuntoon, mutta koronapandemiarajoitukset siirsivät asioita. Toivottavasti ensi-ilta voidaan pitää ensi vuoden elokuussa. 

RAUMALLA vuonna 1967 syntyneellä Hannu Linnulla on Johannes-isänsä kautta karjalaisia sukujuuria. Noin 20 vuotta sitten poisnukkunut Johannes oli kotoisin Laatokan pohjoispuolelta Salmista. Äskettäin menehtynyt Hannun Lilja-äiti oli raumalainen.

LUE LISÄÄ KARJALA-LEHDESTÄ 11.2.2021

JARI-PEKKA LAITIO-RAMONE


« Takaisin