Suomen ja Norjan välisen maarajan rajanylityspaikkojen sekä Ruotsin maarajan aukioloa rajoitetaan. Kaakkois-Suomen raja-asemilla tulijoille suositellaan koronatestiä ja kysellään yhteystietoja.
2021-02-24 10:57:11

Itäraja pysyy kiinni turisteilta

MAAMME hallitus pohtii jatkuvasti matkustusrajoitusten tiukentamista Suomeen. Tällä hetkellä terveysturvallisuuden varmistamiseksi päätettiin viime viikolla rajanylitysliikenteen rajoituksista 19. helmikuuta alkaen.

Esimerkiksi itärajalla Pohjois- Karjalan rajavartioston komentaja rajoittaa Niiralan rajanylityspaikan aukioloa. Rajoitukset eivät koske tavaraliikennettä eivätkä henkilöitä, joilla on välttämätön ja kiireellinen tarve rajan ylittämiseen aukioloaikojen ulkopuolella.

Myös Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja päätti alueella sijaitsevien Vaalimaan ja Nuijamaan rajanylityspaikkojen aukioloaikojen rajoituksista. Asiaa tullaan käsittelemään myös Venäjän rajaviranomaisten kanssa.

PAINE varsinkin kotiseutumatkoihin rajantakaiseen Karjalaan on kasvanut, mutta mitään tietoa itärajan avaamisesta turismille ei ole tullut. Työmatkat ja tavaraliikenne ovat jatkuneet erikoisjärjestelyin. Varsinkin lentoyhteyden avaaminen Pietariin ja Moskovaan vilkastutti kanssakäymistä. Elektroninen viisumi ei ole tällä hetkellä käytössä maiden välillä.

-Selkeää päätöstä rajojen laajemmasta avautumisesta ei ole tullut, eikä sitä ole näkyvissä lähiaikoina. Patoutunutta tarvetta on valtavasti, koska matkailu väheni yli 90 prosenttia, todetaan yhdessä maamme suurimmasta viisuminvälittäjästä, vuodesta 1991 toimineesta Lähialuematka Russian Tourista.

Joku pieni matkanjärjestäjä on ilmoittanut tähtäävänsä jo alkukesän kotiseutumatkoille, mutta alalla arvellaan laajemmin, että realistinen matkustelu ajoittuu loppukesään ja syksyyn. Moni yritys empii matkavarausmaksujen ottamista, sillä mahdollinen koronastoppi velvoittaa kuitenkin maksamaan varausmaksut takaisin.

VENÄJÄN suurlähetystön konsuliosastolta voi hakea vain diplomaatti- ja virkaviisumeita, joita myönnetään virallisten delegaatioiden jäsenille ja Venäjän kansalaisten muunmaalaisille perheenjäsenille. Viisumeita voi hakea Venäjän Viisumikeskuksesta arkipäivisin ilman ajanvarausta. Keskuksiin soittaminen maksaa 1,52 euroa minuutilta.

Suomalaisten ja täällä pysyvästi asuvien kolmansien maiden kansalaisten on helmikuun alusta ollut mahdollista anoa jälleen viisumia Venäjälle, jonne voi toistaiseksi mennä vain suorilla lennoilla kaksi kertaa viikossa ja matkustajilta vaaditaan enintään 72 tuntia vanha todistus negatiivisesta Covid-19 PCR- testistä. Venäjän kansalainen voi toistaiseksi poistua maasta yhden kerran.

MARKUS RISSANEN


« Takaisin