Koronapandemian vuoksi artistit ovat joutuneet perumaan ison määrän keikkoja. Luukas Oja -yhtyeen jäsenet ovat kuvassa iloisina Joensuussa Kerubin edustalla, kun bändi sai soittaa siellä tämän vuoden ensimmäisen keikkansa. Edessä on Iita Ylönen. Bänd
2021-06-09 08:55:55

Rokkarit Elävänä Karjalassa -keikalla

JOENSUU

Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö (KKES) järjesti kotipaikassaan Joensuussa Elävänä Karjalassa -striimikonsertin, jota oli mahdollista seurata internetin kautta. Konsertti keräsi yhteensä 10 000 katsojaa. Suorassa lähetyksessä Kerubissa musisoivat yhtyeet Kotiteollisuus, Luukas Oja ja Mokoma. Happoradio-bändin Aki Tykki oli nauhoittanut soitto-osuutensa ennalta. 

– Minulla on force majeure (ylivoimainen este), esikoisen viisivuotissynttäripäivä, Tykki selvitti.

Hänen haastattelunsa nähtiin kuitenkin suorana lähetyksenä. Pianolla itseään säestänyt laulaja esiintyi soolona.

– Itselleni tämä on samaan aikaan painajainen ja unelma. Siistiä, kun saa soittaa juuri niin kuin itse huvittaa. Se myös hirvittää, koska en ole kauhean hyvä soittaja. Mukana setissäni on yksi maailman ensi-ilta, Jos Et Olis Siinä -single, Tykki myhäili.

Tunteikkaasta popbiisistä on nyt julkaistu myös video. Se on neljäs single syksyllä julkaistavalta Happoradion Majakka-albumilta. Kappale kertoo etenkin läheisten, muiden rakkaiden ihmisten sekä tukiverkkojen merkityksestä. 

RAJATAPAUS-RYHMÄN Sara Vainikka ja Iiro Tuovinen juonsivat yli 2,5 tuntia kestäneen Elävänä Karjalassa -tapahtuman. Striimikonsertin mahdollisti KKES:n ja Ravintola Kerubin lisäksi Karjalainen-sanomalehti, jonka toimittaja Olli Sorjonen haastatteli Kerubissa suorassa lähetyksessä Kotiteollisuuden Jouni Hynystä, Mokoman Marko Annalaa ja Luukas Ojan Jessica Kräkiniä.

Kotiteollisuus on perustettu vuonna 1991, Mokoma 1996 ja Happoradio 2001. Luukas Oja on tuoreempi yhtye. Energisesti esiintyneen viisikon Väritetty Todellisuus -debyyttialbumi ilmestyi viime vuonna. 

– Ihan järjettömästi on patoutunutta keikkapainetta. Luukas Oja on saanut alkunsa Joensuu Rock Academyssa, jonka Petri Pullin kanssa pääosin tehtiin juttuja. Sen vuoden aikana muovautui se, että mikä on Luukas Oja, Kräkin sanoi.

Yhtyeen solistit  Iita Ylönen ja Kräkin ovat syntyneet Heinävedellä. Kräkin selitti bändin nimen taustaa. Kalenteria selailemalla solistit päätyivät Luukas- ja Oja-nimiin.

– Siitä tulee hauska sanaleikki – luukasoja.

HAPPORADIO, Kotiteollisuus sekä Mokoma ovat olleet Suomen virallisen albumilistan ykköspaikalla ainakin kerran. Isolla osalla yhtyeiden jäsenistä on pohjois- tai eteläkarjalaisia juuria.

Karjalaisuus on minulle tietynlainen kotipesä. Jossain sydämessä aina läikähtää, kun Joensuussa pääsee käymään kotiseudulla, Aki Tykki mietti.

Koronapandemian vuoksi esiintymismahdollisuudet ovat olleet artisteilla harvassa.

– On tosi huippua, kun pääsee vetämään livenä. Livehommassa kaipaa ehkä eniten suoraa palautetta, mitä aika harvoissa duuneissa ihminen saa siten, että saa onnistumisesta aplodin. Striimikeikoilla on paljon enemmän vaan luotettava itseensä, ja itseensä luottaminen on hankalaa hommaa, mietti Joutsenossa syntynyt Mokoman solisti Marko Annala.

Elävänä Karjalassa -konsertissa Annalan kanssa soittivat Tuomo Saikkonen ja Santtu Hämäläinen.

– On tosi kivaa olla reissussa. Vaikka täällä onkin todella vähän joensuulaisia paikalla, naurahti Saikkonen, jolla on sukujuuria Sortavalaan.

MOKOMA on tunnettu etenkin rankahkon trash metallin taitajana. Kotiteollisuuskin työstää rankempia musiikkityylejä, mutta enemmän rockmaustein. Solisti-kitaristi Jouni Hynynen virnuili Elävänä Karjalassa -haastattelussa erikoisella ja leppoisalla tyylillään vastauksia. Mitä karjalaisuus merkitsee sinulle? Onko sellaiselle heimoajattelulle tilaa 2020-luvulla?

– Se, että täällä on erilaisia niin sanottuja heimoja, on hienoa. Kaikki on hyvin niin kauan, kun meitä karjalaisia ei sotketa millään tavoin pohjanmaalaisiin, virnisti Hynynen.

Korona sotki viime vuonna Kotiteollisuuden suunnitelmat.

– Kerkesimme tehdä kevään kiertueesta vain pari keikkaa. Tuli yllättäen luppoaikaa. Puhelimeni oli täynnä kertosäkeitä, riffin pätkiä ja epämääräistä hyräilyä, jotka olivat syntyneet edellisen ja tämän vuoden aikana. Purin niitä nippuun ja tein niistä koneelle biisien runkoja, Hynynen selvitti televisiohaastattelun ulkopuolella. 

KOTITEOLLISUUDEN osuudesta vastasivat duona Jouni Hynynen ja Miitri Aaltonen. Akustisten kitaroiden voimin he esittivät ensin 2009 julkaistun Taivas Tippuu -fiilistelyn. Toukokuussa ilmestyneeltä Jumalattomat -levyltä kaksikko soitti konsertissa ainoastaan Äiti Kuoleman. Albumilta se tosin oli sopivin valinta akustiseen settiin.

Äiti Kuolema on melko rauhaisa kappale, mutta levyllä se on möyryävä ja. Nightwishin kosketinsoittaja Tuomas Holopainen on soittanut siihen kauniin alun. Nightwishin pääjäsen on uutukaisella mukana vierailijana.

JARI-PEKKA LAITIO-RAMONE


« Takaisin