2021-10-20 09:31:33

Uusi Viipuri olisi nopeuttanut menetyksestä toipumista

HELSINKI

Sanomalehti Karjala oli yksi valtakunnan sanomalehdistä, joka julkaisi toukokuun 3.päivä 1941 sivulla 4 lyhyen uutisen suunnitelmista perustaa viipurilaiselle siirtoväelle kaupunki Kokkolan ja Raahen välille. 

Ehdotuksen uudesta asutuskeskuksesta teki Siirtoväen Huollon Keskuksen johtaja Urho Kekkonen.

Historioitsija ja tietokirjailija Anna Kortelainen kertoo tuoreessa Uusi Viipuri -kirjassaan faktaa ja fiktiota yhdistäen, millainen suunnitelma Viipurin jälleenrakentamiseksi Pohjanlahden rannalle ehdittiin välirauhan aikana tehdä ja millainen kaupungista olisi toteutuessaan tullut.

Anna Kortelainen löysi runsas kymmenen vuotta sitten viipurilaista perhetaustaansa tutkiessaan Seppo Simosen kirjoittamasta teoksesta ”Paluu Karjalaan –Palautetun alueen historiaa 1941–1944” maininnan talvisodan jälkeen esillä olleesta valtiovallan suunnitelmasta korvata menetetty Viipuri uudella kaupungilla.

Meni muutama vuosi, ja Anna Kortelainen ryhtyi selvittämään asiakirjoista, mistä oikein oli kyse. 

Vastaus löytyi Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikasta. Sen arkistossa oli pääministeri Jukka Rangelille osoitettu ja 19.4.1941 päivätty kirje, jossa sen lähettäjä Urho Kekkonen kävi läpi viipurilaisten sijoittamiseen liittyviä ongelmia. Yhdeksi ratkaisuksi lähettäjä esitti ”uuden yhdyskunnan perustamista, jonne ensiksi siirrettäisiin rakennustöihin pystyvä osa kaupunkilaissiirtoväkeä ja vähitellen muukin tämän väestön osa”. 

Kirjeen lähettämisen jälkeen asiat etenivät vauhdilla, ja jo parin viikon kuluttua valtioneuvosto asetti komitean selvittämään uuden kaupungin perustamismahdollisuuksia. Komiteaan kuuluivat Kekkosen lisäksi professori K.T. Jutila, Viipurin kaupunginjohtaja Arno Tuurna, yli-insinööri Lauri Helenius, johtaja Yrjö Harvia, Viipurin entinen asemakaava-arkkitehti Otto-Iivari Meurman, kansanedustaja Yrjö Welling ja puuseppä K. Pelli.

Talvisodan jälkeistä yli 400 000 karjalaisen asuttamista pidetään yleisesti onnistuneena. Sijoitussuunnitelmassa pyrittiin asuttamaan samalta seudulta kotoisin olleet lähelle toisiaan. Uuden kotipaikan tuli myös vastata mahdollisimman paljon entistä kotiseutua niin taloudellisilta edellytyksiltään, luonnoltaan kuin liikenneyhteyksiltään.

Maaseudulta lähteneille löytyi uudet maapaikat, joilla elämän saattoi aloittaa alusta. Kaupunkilaisten tilanne oli toinen. 

– Viipurilaisista vain murto-osa oli varakasta väkeä. Enemmistö oli ihmisiä, joilla ei ollut juuri muuta omaisuutta kuin ammattitaitonsa, Anna Kortelainen toteaa.

– Tynkä-Suomessa heihin suhtauduttiin monasti välinpitämättömästi ja torjuvasti. Kaikille ei löytynyt työtä eikä asuntoa eikä maksetut korvaukset riittäneet uuden elämän aloittamiseen. Välirauhan aikana sosiaaliset ongelmat alkavat nousta niin, että niiden pelättiin kärjistyvän jopa radikalismiksi.

Anna Kortelainen pitää Kekkosen ehdotusta ongelman ratkaisemiseksi rauhantyönä ja kädenojennuksena viipurilaisille.

– Kekkosella oli kyky nähdä välirauhanajan masennuksen yli. Emme mene kanveesiin, rakennamme uuden kaupungin ja tarjoamme 80 000 kotinsa menettäneelle tutut yhteisöt, korttelit ja kaupunginosat.

– On tietysti mahdollista, että Kekkosen taka-ajatuksena oli, että muodostaessaan oman keskuksensa viipurilaiset  pysyisivät pois Helsingistä ja muista kaupungeista eivätkä siten kilpailisi kantaväestön kanssa työpaikoista ja asunnoista.

Kirjailijan omaa ajatusleikkiä on se, olisiko uusi Viipuri ollut kopio vanhasta vai sen hetkisillä normeilla rakennettu tulevaisuuden kaupunki. Hän pitää todennäköisenä Kekkosen ajatelleen asutuskeskuksen suunnittelijaksi tuohon aikaan Yhdysvalloissa asunutta arkkitehti Alvar Aaltoa.  

Alvar Aalto pohti jälleenrakennusta ja yksi hänen suunnitelmistaan oli nimeltään An American Town in Finland. Amerikkalainen kaupunki Suomessa -suunnitelma oli laajasti esillä Suomen Kuvalehdessä vain pari kuukautta ennen Kekkosen tekemään ehdotusta. 

Lue lisää 14.10. lehdestä

PÄIVI PARJANEN-VÄTTÖ


« Takaisin