2022-01-12 09:24:13

KOLUMNI 16.12.2021

Rakas Karjala

KIRJOITAN SIULLE  viimeistä kertaa. Yhteinen matkamme päättyy vuoden vaihteessa, ja kumpikin jatkaa elämäänsä tahollaan.

Nämä yhteiset yli 41 vuotta ovat olleet miulle kaikin tavoin merkittäviä. Tänä aikana mie harjoittelijaksi Karjalaan päätynyt ylioppilastyttö olen työn ja tekemisen kautta oppinut ammattini. Mie olen saanut kulkea evakkoteitä lukemattomien ihmisten kanssa ja oppia karjalaisuudesta melkeinpä kaiken. 

Näihin vuosikymmeniin mahtuvat myös miun henkilökohtaisen elämän tärkeimmät asiat ja kasvuni juuri sellaiseksi kuin miut on tarkoitettu: omaksi itsekseni.

MIE OON NÄHNYT siun monet vaiheet huippuineen ja surullista kyllä myös levikin laskuineen. Toivon koko punamustasta sydämestäni, että lukijat kokevat siut omakseen jatkossakin ja tilauskanta vahvistuu. Siun ilmestymisen tukeminen on kulttuuriteko, sillä kuka karjalaisuudesta kirjoittaisi ja pitäisi esillä, jos sie lakkaisit ilmestymästä? 

Et yksin sie, vaan koko laaja karjalainen kenttä on murroksessa. Kun mie aloittelin uraani, karjalaisjärjestöt olivat voimissaan eikä tekijöistä ollut pulaa. Silloiset toimijat olivat luovutetulla alueella syntyneitä, ja heillä oli tekemiseen aivan erityinen palo. Kyse oli heidän kotiseudustaan ja sen muistojen vaalimisesta.

Myös he kantoivat huolta perinteiden siirtymisestä ja toiminnan jatkumisesta. Aika on onneksi näyttänyt, että vanhempien ja isovanhempien evakkotarinoiden keskellä kasvaneet ja jutuilla joskus jopa kyllästetyt silloiset nuoret vievät nyt viestikapulaa eteenpäin. 

Jotta viestiketju ei katkea, nykyisiltä toimijoilta vaaditaan entistä enemmän panostusta ja ennen kaikkea rohkeutta uudistua. Uudistumisesta kyllä puhutaan paljon, mutta harva ryhtyy tekoihin. On niin paljon vaivattomampaa noudattaa vanhaa tuttua käsikirjoitusta. 

Karjalaisuutta ei saa säilöä naftaliiniin. Jos mie saisin päättää, kieltäisin käyttämästä sanontaa ”näin on aina ennenkin tehty”. Siihen on moni hyvä idea kompastunut. Tilalle vaihtaisin avarakatseisuutta, suvaitsevaisuutta ja uteliaisuutta uusia ehdotuksia kohtaan. Nostaisin näkyvämmin esiin karjalaista iloisuutta, elämänmyönteisyyttä ja uskoa parempaan huomiseen. Sellaiseen toimintaan olisi monien mielekkäämpää osallistua.

RAKAS KARJALA, mie olen ollut hetkittäin tosi väsynyt ja kyllästynyt siuhun. Tuskastuneena olen kärvistellyt tyhjän ruudun edessä ja yrittänyt löytää kadonneita sanoja ja jutun alkuja. Teksti ei ole edennyt, ja sekin vähä, minkä olen saanut aikaiseksi, on tuntunut typerältä. Sellaisina hetkinä olen ollut valmis tekemään melkein mitä muuta työtä tahansa mieluummin kuin  kirjoittamista.

Monen monta kertaa useammin olen kuitenkin saanut kokea huikeaa luomisen iloa, jolloin sormet kiitävät näppäimistöllä nopeammin kuin pysyn mukana ja juttu pulppuaa kuin itsestään. Silloin mie vain hoen, kuinka paljon rakastan työtäni ja sitä, että saan kirjoittaa juttuja juuri siulle.

Jutut eivät olisi syntyneet ilman karjalaisia ihmisiä ja heidän kohtaamisiaan. On aivan mahdotonta mainita ketään erikseen, sillä ihan jokainen heistä on ollut omalla tavallaan merkityksellinen. Miut on otettu aina sydämellisen lämpimästi vastaan ja arvostan valtavasti sitä luottamusta, jolla ihmiset ovat miulle elämäntarinoitaan avanneet. Tätä mie tulen ikävöimään.

RAKAS KARJALA, mie toivon, ettei omistajataho pidä siuta pelkkänä bisneksenä, vaan näkee siut säilyttämisen arvoisena ja yhtenä karjalaisuutta pystyssä pitävänä kivijalkana. 

Sie jäät Paulan ja Jessican sekä ammattitaitoisen avustajakuntasi hyviin käsiin. Miun oma tulevaisuus on avoin, eläkepäiviinkin on vielä reilu kolme vuotta. Nyt vain katson rauhassa ja innostuneen uteliaana, minne elämä miut kuljettaa. 

Valoa ja iloa siulle.

Päivi

Kirjoittaja Päivi Parjanen-Vättö on Karjala-lehden pitkäaikainen toimittaja.


PÄIVI PARJANEN-VÄTTÖ


« Takaisin