Musiikki on ollut Sadun kutsumus pienestä pitäen. Myös karjalaisuus on kiinnostanut aina. – Viihdyin lapsena hyvin vanhempien ihmisten seurassa. Nautin siitä kun sain kuunnella heidän tarinoitaan, hän kertoo. (Kuva Satu Pentikäinen)
2019-11-14 08:02:33

Lapsuudenkodissani laulettiin paljon

MEILLÄ musisoitiin paljon 1960- ja 1970-luvuilla. Isä säesti ja me lapset lauloimme. Joululahjaksi saimme nuottivihkoja ja laulukirjoja. Sitä kautta syttyi kipinä musiikkiin, musiikin lehtori Satu Pentikäinen kertoo.

Hämeessä entisessä Viialan kunnassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneen Sadun vanhemmat olivat karjalaisia evakkoja, jotka tekivät työuransa opettajina. Sekä isä että äiti olivat musikaalisia.

– Musiikki, on se sitten yhdessä laulamista, soittamista tai kuuntelemista, on erinomainen väline luoda yhteisöllisyytttä ja kohottaa mielialaa. Olen onnellinen, että lapsuudenkodissani musiikki oli hyvin vahvasti läsnä.

Sadun perheessä laulettiin niin karjalaisia kuin muitakin lauluja.

– Karjalan kunnailla, Laps olen köyhän kauniin Karjalan ja Karjalaisten laulu ovat edelleen karjalaisten laulujen listakärjessä. Ne lauletaan aina muun muassa Lumivaaran Kalksalon kyläseuran kokouksissa.

– Karjalankielisen Reppurin laulun osaan vieläkin. Se on ollut minulle aina rakas laulu, jonka koskettavat sanat kuvastavat luonnon kauneutta, pohjatonta ikävää ja suurta rakkautta Luadogan meren randamiin.

SADUN vanhemmat olivat Arvo ja Asta Pentikäinen (o.s. Heinonen). Lapset ovat Tuire (s. 1956 ), Tatu (s. 1959) ja Satu ( s. 1962).

Äidin vanhemmat olivat Otto ja Olga Heinonen (o.s. Ovaska) Lumivaaran Kalksalosta. Lapset olivat Bertta, Alvar, Asta, Ilmari, Aarne ja Raimo. Kaikki olivat syntyneet ennen talvisotaa.

Isän vanhemmat olivat Vilho ja Anna Pentikäinen (o.s. Viitanen) Kirvun Paavilanmäeltä. Lapset olivat Arvo, Oili ja Riitta, jotka olivat syntyneet Kirvussa.

– Äidin vanhemmat ja kuopus Raimo asettuivat jatkosodan jälkeen Anttolaan. Otto, joka oli Laatokan kalastaja, halusi vesien äärelle Saimaalle.  Nykyisin Mikkelissä sijaitseva maapaikka rakennuksineen kuuluu minulle ja lapsilleni.

– Isän perhe asettui Janakkalaan. Vilho-pappa toimi siellä Punkan koulun johtajaopettajana. Isovanhemmistani muistan vain isänäidin, joka asettui leskeksi jäätyään Hämeenlinnaan.

Sadun vanhemmat kouluttautuivat opettajiksi, äiti Hämeenlinnassa ja isä Turussa. Heidät vihittiin 8.8.1954 Turun tuomiokirkossa.

– Vanhempani kuuluivat Viialan Karjalaseuraan. Heillä oli yhteyksiä myös muihin evakkokarjalaisiin Viialassa, Satu kertoo.

ÄIDIN vanhempien mökillä Anttolassa Sadun perhe vietti kesiä, muita lomia ja myös pitempiä viikonloppuja.

– Syksyisin palattiin Viialaan auto täynnä marjoja, sieniä, omenoita ja kalaa. Olin pienestä pitäen sisarusteni kanssa soutamassa venettä muikunkudun aikaan, kun isä laski verkkoja. Kalastus jatkuu perheessäni.

– Anttolassa kävi myös Viialan Karjalaseuran jäseniä kesävieraina. He tulivat sinne isommalla porukalla pakettiautolla, Satu muistelee.

Sadulla on serkkuja eri puolilla Suomea, Seinäjoella, Helsingissä, Pihtiputaalla, Jyvskylässä, Lohjalla, Lappeenrannassa ja Padasjoella.

– Serkkuni Veli Heinonen toimi kalastajana Päijänteellä isänsä Alvarin jälkeen. Nyt Velin poika, Jukka,  jatkaa ammattikalastajana. Äidin suvussa kalalla on ollut tärkeä rooli. Äitikin laittoi varsinkin joulupöytään paljon kalaruokia.

Sadun lapset Max,29, Isa,25 ja Eemi,20, tietävät, mitä karjalaisuus heille merkitsee. Karjalainen vilkkaus näkyy heissä ja kaikki rakastavat musiikkia.

– Max on lukenut mumminsa kirjoituksia Kalksalosta tehdyistä kahdesta kirjasta.  Vanhoja valokuviakin on katseltu. Lapset toivovat, että kirjoittaisin muistiin tarinoita, jotka ovat tiedossani.

LUE LISÄÄ 14.11.2019 KARJALA-LEHDESTÄ

MARKKU SUMMA


« Takaisin