Hiitolajuurinen Juha Seittonen haluaa käydä ainakin kerran elämässään äitinsä ja mummonsa jalanjäljillä. – He olivat tärkeimmät linkkini suvun vaiheisiin ja karjalaisuuteen. Molemmat olivat hyvin sosiaalisia ja nauravaisia, hän kertoo. (Kuva: Juha S
2020-07-22 09:12:04

Kannan mukanani äidin suvun karjalaisuutta

HELSINKI

- Karjalaisuus tarttui minuun äidiltä ja varsinkin mummolta niin hyvin, että kannan sitä mukanani rinta rottingilla, Juha ”Quuppa” Seittonen sanoo.

Juhan sukujuuret menevät äidin kautta Hiitolaan ja isän kautta Satakuntaan Luvialle. Äidin sukua oli asunut Hiitolan lisäksi Jaakkimassa. Siellä oli syntynyt äidinäiti.

– Kasvuympäristöni oli Porin Pinomäki, joka oli rakennettu  sodan jälkeen nimenomaan siirtokarjalaisille perheille.

– Siellä kun joka talossa vanhempi väki puhui karjalan murretta, luonnollisesti me lapsetkin haastoimme pääasiassa karjalaa.

Kirjakieltä Juha alkoi puhua vasta 1969 aloittaessaan kansakoulun. Onneksi karjalan murre ei ole vuosien saatossa kokonaan unohtunut.

PORISSA 1962 syntyneen Juhan ja hänen vuotta vanhemman veljensä Petrin vanhemmat olivat Eelis ja Raili Seittonen (o.s. Siira). Luvian Mikolassa  1925 syntynyt isä oli koneenhoitaja ja Hiitolassa 1931 syntynyt äiti parturikampaaja.

Äidin vanhemmat olivat Aksel ja Airi Siira (o.s. Tirri . Ukki (1901 – 1957) ja mummo (1905–1993) olivat maanviljelijöitä Hiitolan Siisiönmäellä.  Railin lisäksi heille syntyi ennen talvisotaa Ritva.

– Ensimmäisen kerran ukki, mummo ja tyttäret olivat evakossa Parkanossa. Sieltä palattiin Hiitolaan, kun se oli vallattu takaisin. Kotitalo oli pystyssä, mutta siivottavaa ja remontoitavaa riitti.

Siirojen toinen evakkotaival päättyi 1945 Porin Pinomäkeen, jonka pelloille oli pystytetty useita kymmeniä elementeistä koottuja ns. Ruotsin lahjataloja evakkoperheille.

– Lapsuudenkotini talouteen kuuluivat isä, äiti, äidinäiti Airi, minä ja Petri. Ennen Juhan syntymää Pinomäen talossa oli asunut myös hänen ukkinsa isä Antti (s. 1874), joka oli nahkuri ja työmies.

Pinomäki sijaitsee seitsemän kilometrin päässä Porin keskustasta Rauman suuntaan. Isän puoleinen mummola sijaitsi 20 kilometrin päässä.

– Siellä käytiin harvakseltaan tapaamassa isänäitiä. Isänisä oli kuollut jo ennen syntymääni. Äidin sukulaisia ja Pinomäen muita  hiitolaisia tapasin enemmän.

KARJALA on Juhalle tärkeä. Hiitola on se paikka, jossa hänen äitinsä oli viettänyt lapsuutensa. Juhan isä, nuorimman jatkosotaan kutsutun ikäluokan edustajana, oli siellä taistelemassa itsenäisyyden puolesta.

– Sitä ei yksikään sukupolvi saa unohtaa, miten urhoollisesti maata puolustettiin viime sodissa. Valitettavasti Karjala menetettiin, mutta vahva karjalainen heimokulttuuri jäi. Vaalikaamme sitä.

Äiti ja mummo kertoivat Juhalle elämästä Hiitolassa ja tekivät karjalaisia ruokaherkkuja kuten karjalanpiirakoita ja munavoita, sultsinoita, vatruskoita, vesirinkeleitä ja karjalanpaistia.

– Äiti kertoi kotipihassa olleesta suuresta kivestä, jonka päällä hän lapsena istui ja ihaili maisemia. Haluan löytää sen kiven ja istahtaa sille kokeillakseni, herättääkö se minussa yhtä vahvoja tunteita kuin äidissä.

Juha tunnistaa itsestään useita karjalaisia luonteenpiirteitä. Hän on  sosiaalinen ja saa juttua aikaan kenen kanssa tahansa. Lapsena hän oli hyvin vilkas.

– Mummon evästys meille pojille oli  ”Elämä pitää viedä läpi nauramalla”.  Sitä olen pyrkinyt noudattamaan. Ei pidä synkistellä. Vaikeudet on tehty voitettaviksi.

– Viihdyin mummon seurassa mainiosti. Istuin veljeni kanssa usein iltaa mummon kanssa ja jäimme nukkumaan hänen huoneensa lämpimälle lattialle.

JUHAN suunnitelmissa oli käydä  Tarja-vaimon kanssa tänä kesänä ensimmäisen kerran Karjalan mailla; Hiitolassa, Laatokalla ja vähän muuallakin. Koronan takia matka siirtyi ensi kesään.

– Pari vuotta sitten kävimme Kouvolassa Karjalaisissa kesäjuhlissa vaimon karjalajuurisen ystävän innostamina. Oli koskettavaa nähdä, kuinka hienosti perinteitä vaalitaan ja kuinka moni oli sonnustautunut kansallispukuun. 

Kesäjuhlilta Juha hankki kotiinsa Hiitolan viirin ja Hiitolaa käsittelevän kirjan. 

– Äidillä oli kaksikin Hiitolan pukua. Olisin antanut ne Sanni-tyttärelleni, mutta puvut olivat kadonneet teille tietymättömille, kun isä oli siivonnut äidin jäämistöä.

LUE LISÄÄ 9.7. LEHDESTÄ

MARKKU SUMMA


« Takaisin