2019-05-28 12:43:44

Rengasmatkalla toukokuisessa Lietlahdessa

TEIJA SIPILÄINEN

Kesän 2019 ”kivijalkasafarikausi” avattiin virallisesti toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kirvu vuoden 1944 jälkeen –projektitiimi vieraili Lietlahdessa ja haastatteli alueelle nousseen kiipeilykeskuksen isäntäpariskuntaa Olga ja Jan Grashulisia. Olga ja Jan asuvat ja työskentelevät talvet Pietarissa ja kesän saapuessa muuttavat muuttolintusten lailla Lietlahden rauhaan.

Saimme viime vuonna tietoomme, että Lietlahden upeissa maisemissa harrastetaan vapaakiipeilyä. Tarkemmin siis: kiivetään kallioseinämiä ylös käyttäen vain käsiä, jalkoja ja kallion luonnollisia otekohtia. Lietlahden kallioaines on erityisen sopiva kiipeilyyn. Lajin harrastajia vierailee Lietlahdessa aina ulkomaita myöten. 

Pieni museo tuloillaan

Olga ja Jan ovat keränneet alueelta löytyneitä vanhoja Suomen aikaisia kodin tykötarpeita aikeenaan perustaa alueelle pieni kotiseutumuseo. Kaikesta tästä kirjoitamme lisää, kun projektimme etenee ja tuloksia aletaan julkaista.

Lietlahti sijaitsee Kirvun länsipuolella, hyvin lähellä Venäjän ja Suomen rajaa. Aikaa säästääksemme ajoimme kylään Enson kautta. Kirvun kirkolta kylään on matkaa reittivalinnasta riippuen 10-14 kilometriä. Edellisenä päivänä Itä-Suomessa satoi sankasti lunta. Jännitystä oli siis ilmassa, kun kesärenkailla suhasimme pieniä hiekkateitä keskellä ei mitään. Pikkutiet olivat kuitenkin ajettavassa kunnossa, vain pari ikävämpää lumista kohtaa sai meidät mietteliäiksi, mutta hyvin kaikesta selvittiin.

Esiäidin jäljillä

Lietlahti oli aikoinaan 27 taloa käsittävä kylänen. Kylässä ei neuvostoaikana asunut ketään, vaan talot oli purettu isompien kylien rakennustarpeiksi ja polttopuiksi. Taloista on jäljellä vain kivijalat. Nyt kylässä komeilee yksi uusi pytinki, nimittäin kolmikerroksinen hirsitalo, jossa parhaimmillaan majoittuu 30 kiipeilijää. Sähköä saadaan aggregaatilla, mutta minkäänlaista lämmitystä ei talossa ole. Hirsilinna sijaitsee isoisoäitini Maria Juhontytär Reimin, os. Hämäläinen, synnyinkodin tontilla. Itse kotitalosta on jäljellä enää kivijalka, maakellari ja navetan valetut seinät.

Sovimme jo viime syksynä tapaamisajankohdaksi toukokuun alun. Vastaanotto oli erittäin lämmin ja meitä kestittiin hyvin. Jan esitteli meille kylän talojen paikat, kiipeilykalliot ja tietenkin pääsimme kallion laelta ihailemaan maisemia.  Läsnä oli myös nuorempaa venäläistä sukupolvea, niitä kiipeilyn harrastajia. Olivat laittamassa paikkoja kuntoon alkavaa kiipeilykautta varten.

Rajavartioston juttusilla

Vällyjen alla kylmässä vietetyn yön jälkeen jatkoimme matkaamme Tietävälän kautta Kirvun kirkolle. Ihailimme Tietävälässä paria komeaa valtoimenaan kuohuvaa koskea, eksyimme liian lähelle radiomastoa ja saimme tietenkin peräämme rajavartioston. Kohtaaminen tapahtui hyvässä hengessä, olimmehan luvallisesti liikkeellä ja kaikkien paperit kunnossa. Tiesittekö muuten, että rajavyöhykkeellä kuvaaminen on kielletty!

Matka jatkui ja jatkui ja paikoitellen tie muuttui yhdeksi isoksi vesilätäköksi, kunnes taas parani. Saavuimme vihdoin uudelle hautausmaalle ja jatkoimme siitä tuttua reittiä kirkolle. Kirkolla keräsimme talven jäljiltä roskia pussiin ja totesimme kirkkopihalla olleen, paikalleen kuivuneen havupuun rumiluksen kaadetuksi. Tarkempi tutkimus osoitti puun olleen täysin laho.

Sairalassa jo odotetaan

Sittenpä matkamme jatkui kohti uusia seikkailuja, sillä pörhälsimme autollamme reteästi Sairalan opiston porteista sisään ja tutkimme hetken aluetta. Kaikki näytti olevan samassa tilassa, kuin vuosia sitten opistolla vieraillessamme. Kaikki vähintäänkin yhtä rempallaan. Rauhassa saimme pihapiirissä kierrellä.

Opistolta jatkoimme Sairalan Osuuskaupalle suklaakonvehteja kotiinviemisiksi hankkimaan. Teille kaikille terveisiä kaupan tädiltä. Hän jo kovasti odottaa teitä, kesän matkalaisia, kaupoille. Kaupalta siirryimme Sairalan kahvilaan, jossa joimme tsaijut ja söimme suolaista pirogasta. Vielä pieni ajelukierros Sairalassa; kävimme katsomassa lähempää sota-aikana kaatuneiden säilytyspaikkana olleen Kososen navetan ja tutkimassa, onko Kososen arboretumista mitä jäljellä. Navetta on iso kuin mikä ja edelleen erittäin ryhdikäs rakennus. Siitä sitten kotiin ja rajan yli ennätysajassa.

Matkalla myös mukana:
Hannele Inkinen
Heikki Jääskeläinen 
Raimo Niukkanen
Helena Ryynänen


« Takaisin