2019-08-29 13:50:32

Mitä elokuinen Laatokan kierros jätti sydämeen?

Meitä lähti Laatokan kierrokselle lähes täysi linja – auto lastillinen matkaajia. Mukana oli henkilöitä, jotka olivat syntyneet luovutetussa Karjalassa sekä juuriltaan Karjalaisia. Tässä muutama maininta, mistä oli juuriväki ja tai suku lähtöisin: Viipuri, Sortavala, Valkjärvi, Matsinsaari, Jaakkima sekä Lumivaara. Matkalla näimme ja koimme paljon. Ehkä kaksi asiaa oli, jotka jäivät erityisesti sydämen sopukoihin. 

Täysi hiljaisuus oli autossa, kun suurlähettiläs Eva-Christina Mäkeläinen kertoi Lunkulan salmen kohdalla talvisodan Mantsista, omasta lapsen kepposesta, kun hän oli tilannut äitinsä nimissä Matsin sotilaskotiin 300 kg karamellia kaupasta, joka toimitti tavaraa sotilaskotiin. Seuraavana päivänä totuus paljastui, kun kaupasta soitettiin äidille ja varmistettiin tilauksen todenperäisyys. Myös alla olevan kertomuksen Eva–Christina Mäkeläinen kertoi meille matkalaisille. Alla oleva teksti on lainattu Laatokan Puolustuksen Perinneyhdistyksen verkkosivuilta.

”Laatokan puolustajien 

haudan vaiherikas historia

Parikkalan Harjulinnan viereisellä harjulla sijaitseva Laatokan puolustajien muistomerkki on ollut paikallaan elokuusta 1961 lähtien. Pystytystä edeltävät tapahtumat eivät liene kovin monen tiedossa. Seuraavassa kirjoituksessa tulevat esille haudan eri vaiheet aikajärjestyksessä.
Laatokan Meripuolustusalueen joukot olivat käyneet koko talvisodan ajan sitkeitä taisteluita Laatokan koillispuolella Kitilän ja Lemetin alueelle motitettuja neuvostojoukkoja vastaan. Mottien huoltaminen oli tapahtunut jäitse ja huollon suurimpana esteenä oli vihollisen joukkojen kannalta Pitkärannan edustalla ollut Petäjäsaari, joka menetettiin 6.3.1940. Noin 25 kilometriä etelämpänä olevat Mantsinsaari, Lunkulansaaren luoteiskärki sekä Uuksalonpään kaakkoisosa jäivät suomalaisten haltuun. Maaliskuun 12. päivänä neuvostojoukot olivat päättäneet tehdä selvää Uuksalonpäästä ja aloittivat voimakkaan hyökkäyksen sitä vastaan. Puolustuksessa oli reservivänrikki Kortelan joukkue ja sen apuna yksi konekivääri alikersantti Evolan johdolla. Iltapäivällä vänrikki Kortela tuli alikersantti Evolan konekiväärin taakse. Kranaatinheittimen ammus putosi heidän väliinsä, jolloin Evola kaatui heti, Kortela haavoittui kaulavaltimoon. Verenvuotoa ei pystytty heti ehkäisemään. Juuri silloin vihollinen teki panssarien tukeman hyökkäyksen ja ruumiit oli pakko jättää taistelukentälle.
Moskovan rauha tuli voimaan seuraavana päivänä, mutta monista yrityksistä huolimatta venäläiset eivät suostuneet siihen, että vainajat olisi voitu hakea pois. Vasta muutaman päivän kuluttua he toimittivat ruumiit mantereelle suomalaisten haltuun.

Kansalaiskokous

Laatokan meripuolustuksen joukkojen mukana samassa rautatievaunussa kirkonkellojen kanssa tuodut ruumiit piti saada hautaan, mutta mihin? Vänrikki Veikko Kortelan kotipaikka oli Jaakkima ja alikersantti Niilo Evolan Salmi. Kortela oli luterilainen ja Evola ortodoksi. Laatokan Meripuolustuksen päällikön, eversti E.I. Järvisen aloitteesta kutsuttiin koolle kansalaiskokous Savonlinnaan LMeP:n (Laatokan meripuolustuksen) upseerikerholle 29.3.1940.
Läsnä oli 17 laatokankarjalaista sekä siviili- että sotilaspiirien edustajaa. Ajatuksena oli saada aikaan sellainen hautapaikka, joka symboloisi kaikkia Laatokan puolustajia, myös niitä, joitten hautapaikka jäi rajan taakse.
Kokouksessa käydyn keskustelun aikana hautamuistomerkin paikaksi nousi kaksi paikkakuntaa, Savonlinna ja Parikkala.
Savonlinnaa pidettiin keskeisempänä paikkana, kun taas Parikkalan etuja olivat karjalainen maaperä sekä sen kuuluminen Sortavalan suojeluskuntapiiriin kuuluvana Suomen puolisena osana. Kokouksessa esitettiin, että hautapaikan tulee käsittää Laatokan-Karjalan maakuntaliiton ja Laatokan maanpuolustuksen alueet.
Kokouksessa ei tehty mitään päätöstä hautapaikasta, vaan muistomerkkiasiaa eteenpäin viemään valittiin toimikunta, johon tulivat eversti E.I. Järvinen, lääkintämajuri J. Tiittanen, sotilaspastori Tauno Laakso ja lisäksi LMeP:n kukin lohko ja Laatokan-Karjalan Maakuntaliitto saivat nimetä kukin yhden edustajan.
Varajäseniksi tuli opettaja Solehmainen Lumivaarasta. Kokoonkutsujaksi valittiin pastori Tauno Laakso. Asian kiireellisyyden vuoksi kehotettiin toimikuntaa kokoontumaan jo seuraavana päivänä. 


Toimikunta 

Parikkalassa

Saamansa tehtävän mukaisesti toimikunta kokoontui heti seuraavana päivänä, eli 30.3.1940. Toimikunta vieraili Parikkalassa ja kävi ehdotetulla paikalla, jota se piti erittäin sopivana tähän tarkoitukseen.
Myös paikkakunnan edustajat pitivät asiaa kunnianosoituksena paikkakunnalleen. Toimikunta päättikin valita Laatokan puolustajain muistopaikaksi hongikkoharjun Simpelejärven rannalta läheltä Harjulinnaa, perustellen päätöstään muun muassa seuraavasti:
1) Parikkala on ainoa Suomen puolelle jäänyt osa Laatokan - Karjalaa.
2) Parikkalan on kuulunut Sortavalan suojeluskuntapiiriin ja Laatokan - Karjalan Maakuntaliiton alueeseen.
3) Paikka on harvinaisen kaunis ja maan laatu erittäin sopiva.
4) Parikkalan kunnan, seurakunnan ja suojeluskunnan edustajat ovat lausuneet erityisen toivomuksen, että muistomerkki pystytettäisiin heidän vaalittavakseen.
Toimikunta päätti toimittaa asian laajojen kansalaispiirien tietoon toivomuksella, että asia saisi yleisemmän myötätunnon. Sotilaspastori Tauno Laakso kirjoitti asiasta tiedotteen, jossa hän lausui muun muassa seuraavaa: "Laatokan-Karjalan asumasijoiltasi siirretty asukas! Muista, että sinulla on yksi paikka Karjalassa, jossa sinua varmasti ymmärretään. Se on Parikkalan kirkolla, jylhällä hongikkoharjulla oleva Laatokan puolustajain hautakumpu."  

Hautaus

Toimikunnan päätöksen jälkeen asiat etenivät sotilaallisella vauhdilla. Heti seuraavana päivänä, 31.3.1940, antoi LMeP kiireelliset hautausohjeet puhelimitse kaikille eri osastoille. Niissä käskettiin muun muassa, että arkkujen ja seppelten kantajat esiintyvät lumipuvuissa. Kantajina toimisi upseereita ja aliupseereita. Parikkalan Suojeluskuntaa pyydettiin varaamaan lämmin ateria noin 250 hengelle.
Siunaustilaisuus Parikkalan kirkossa alkoi kello 12.00. Lumipukuiset kantajat toivat valkeat arkut alttarin ääreen III AK:n  (Suomen III armeijakunnan) soittokunnan soittaessa hymniä. Virren jälkeen toimitti sotilaspastori Tauno Laakso 9 papin avustamana ruumiinsiunauksen. Parikkalan seurakunnan kirkkokuoro lauloi sotarukouksen. Parikkalan Suojeluskunta ja Lotta-Svärd järjestö olivat mukana hautajaisjärjestelyissä. Surusaatto matkasi kirkosta hautapaikalle, jossa rovasti Ahonen Viipurin hiippakunnan piispan luvalla vihki hautapaikan ja siunasi vainajat haudan lepoon. Hautaus suoritettiin sotilaallisin kunnianosoituksin. Haudalle laskettiin lukuisia seppeleitä. LMeP:n päällikkö eversti Järvinen laski upseerikunnan puolesta seppeleen ja lausui muun muassa:

"Olkoon tämä paikka samalla, kun se on näitten sankariemme leposija, pyhä ja edustakoon tämä kumpu niitä lukuisia sanakarihautojemme kumpuja, jotka ovat jääneet rajan tuolle puolen. Tällä kummulla suoritettu hetken hiljaisuus, huokaus tai rukous tapahtukoon samalla tuonne rajan taakse jääneitten sankarihautojemme kunniaksi ja niitä muistaen." Lainaus päättyy.

LAATOKANKIERROS päättyi osaltamme Parikkalaan. Ensimmäinen tehtävä oli löytää Parikkalasta Laatokan puolustajien muistomerkki. Kapusin vaimoni kanssa korkealle harjulle, missä muistomerkki sijaitsi. Muutamia päiviä aikaisemmin oli Laatokan Puolustuksen Perinneyhdistys pitänyt vuosikokousta Parikkalassa ja samalla käyneet muistomerkillä ja laskeneet seppeleen sinne. Itse en päässyt silloin kokoukseen, sillä olin juurillani Laatokan rannalla Lumivaarassa. Oli sydäntä riipaiseva tunne seisoa muistomerkillä ensimmäistä kertaa ja olla palanen mennyttä Suomen historiaa.

Toinen asia oli kun matkanjohtaja soitti huuliharpulla Suomen vanhalla rajalla Salmissa Finlandia hymnin. Se myös kosketti, olinhan saanut kokea Finlandia hymnin edellisen kerran Karjalassa silloin, kun Suomi täytti 100 vuotta. Silloin Lumivaaran sankarihautausmaalla paloivat haudoilla kynttilät ja Lumivaaran kirkko oli valaistu sinivalkoisin valoin.

Kari Johanneksen poika Rapo

”Laatokan harmaan suden” miinalaiva Yrjön matruusin nuorin poika ja Laatokan Puolustuksen Perinneyhdistyksen jäsen.

Lähteet: suurlähettiläs Eva – Christina Mäkeläisenkertomus ja Laatokan Perinneyhdistyksen www sivut.

Lisätietoa Laatokan Puolustuksen Perinneyhdistyksestä ja muistomerkistä: http://perinneyhdistys.suntuubi.com/


« Takaisin