2019-12-12 12:11:00

Antin päivän aamu Raudussa 2019

Antin päivän aamu Raudussa 2019

 

Antin päivä, marraskuun viimeinen 80 vuotta sitten, merkitsi suuria muutoksia. Talvisota alkoi ja rajan pinnassa asuneet joutuivat kiireen vilkkaan lähtemään pois sodan jaloista. Suuri osa siviileistä oli jo lähtenyt syksyllä niinkin aikaisin, että jotkut ehtivät jo palatakin. Aamulla kello seitsemän alkoi tulivanoja näkyä taivaalla. Ja kohta kumeita räjähdyksiä kuulua kranaattien iskeytyessä kyliin.

 

Pitäjäseuran piti järjestää talvisodan alun muistoretki ryhmämatkana Rautuun ja Kannakselle, mutta se peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Ajattelin kuitenkin lähteä vaikka yksin haistelemaan tunnelmaa Sirkiänsaaren Koskitsan valvontatornin juurelle Antin päivän aamuna kello seitsemän. Muutaman vaiheen jälkeen meitä lopulta oli kolme matkassa: Jouko Rätyja Reijo Onikkiitseni lisäksi. Reijo on rautulaisjuurinen ja Joroisista, Jouko on myös Joroisista mutta savolainen. Minäkään en karjalaisia juuria omista, mutta yritän sinne kovasti kuitenkin juurtua. 

 

Aamulla pimeässä

 

Sirkiänsaaren Koskitsan valvontatorni oli jo ennen sotia sinne rajan läheisyyteen rakennettu, oikeastaan ainoa puolustusrakennelma.

”Taipaleenjoen eteläpuolella ei Koskitsan tähystysasemaa lukuun ottamatta ollut mitään varustelutöitä tehty.” toteaa Metsäpirtin osaston eversti Reino Inkinenmuistelmissaan.

Valvontatornin paikka oli itäisen Kannaksen uloin vartiopaikka ja reilu 15 metriä korkeasta tornista koetettiin saada selville, mitä rajan takana touhutaan. Sirkiänsaaren luona rajan takana oli Saarijärvellä kenttävartio ja kasarmialue aivan rajan vieressä. Sieltä oli vaatimaton tieyhteys Huhdin suuntaan. Sen sijaan Korosaaren kautta tuli kunnollinen maantie Sirkiänsaareen ja Metsäpirttiin ja sitä suuntaa vartioitiin tästä Koskitsan tornista kuin tietenkin tehtiin myös ilmavalvontaa.

Jo ennen sodan alkua tornista Inkisen mukaan ammuttiin kivääreillä laukauksia rajan ylittäneen lentolaivueen perään. Ammunta sai rajan takana puhelinlinjoja rakentaneet tulevat viholliset pakenemaan suinpäin pensaisiin.

Inkinen kertoo myös Neuvostoarmeijan harjoituksista tornin näköalueella: ”Neljän raskaan ja kahdentoista kevyen kenttätykin lisäksi he toivat tähän mutkaan neljäkymmentäkaksi konekivääriä ja noin kaksi pataljoonaa jalkaväkeä. Koko sunnuntaipäivän he siellä tekivät hyökkäysharjoituksia kohti rajaa ja erikoisesti kohti tähystysasemaa ja ammuskelivat paukkupatruunoilla aivan rajalla. Kylmäpäisesti seisoivat rajamiehet tähystyspaikassaan ja selostivat puhelimitse venäläisten tempauksia kuin Tiilikaisen Pekka hiihtokilpailuja. Illan hämärtyessä kokosivat naapurit kamppeensa ja poistuivat.”

Me tulimme tornin seutuville jo hyvissä ajoin ennen seitsemää. Teimme nuotion ja nautimme aamiaiseksi nuotiomakkarat. Kello seitsemän aikoihin kuuntelimme Evakon laulun nykyaikaisesti youtubesta.

Taivaanranta oli myös tuona aamuna uhkaavan näköinen, liekö Pietarista asti valot hehkuneet melko mataliin pilviin. Lunta sateli hieman ja tuuli puhalteli nuotion savuja silmiin. Oli aivan pimeää. Mietimme sitä sodan alun hetkeä, miksi kello seitsemän. Vain siksi, että aikaisemmin ei olisi voinut pimeässä hyökätä. Seitsemältä tykit laitettiin pauhaamaan ja jauhamaan suomalaisten vähäisiä asemia ja varmasti myös siviilikohteita. Sota alkoi siis aivan pimeässä. Tämän reissun aikana käytimme termiä: ”pimeää kuin mörön persiissä”. Niin pimeää silloin oli.

Sää lie ollut lähes identtinen 80 vuotta aiemman aamun säähän, pilvinen ja tuulinen pakkaspäivä oli tulossa. Aamun sarastaessa jätimme nuotiolle kynttilän ja poistuimme.

 

Seurailimme sotapolkua

 

Viisjoen yli on Koskitsassa yksi silta, sitä ei ilmeisesti räjäytetty talvisodassa. Siitä vihollinen tuli rajan yli ja pääsi etenemään Sirkiänsaarelta kohti Palkealaa ja Rautua sekä toista tienhaaraa pitkin Korleelle kohti Metsäpirttiä ja Taipaleen jokea.

Siirryimme rauhallisesti Korleen kohdalle ja piipahdimme aamun sinisen hetken aikaan Viisjoen varressa. Vihulainen eteni perässämme joen molempia puolia pitkin. Raskaampi kalusto kolisteli tietä pitkin, muita joukkoja tuli Lumisuon pohjoispuolelle joen vartta pitkin ja siitä sitten entisen hovin tienoilla pääsivät jo tiellekin kohti Metsäpirtin tanhuvia.

Samaan aikaan oli Taipaleen joen lautalla ollut kova ruuhka, kun ainoaa pakotietä pitkin yrittivät sadat hevoskuormat ja siviilit toiselle puolelle jokea.

”Päivä sydännä vaikutti tilanne suorastaan hirvittivältä. Viestit edestäpäin kertoivat vihollisen hyökkäilevän Viisjokilinjaa vastaan panssarivaunujen tukemana ja muutaman kilometrin päässä takanapäin, Taipaleen lautalla oli ruuhkautunut monia satoja hevosajoneuvoja ja tuhansittain siviiliväestöä pyrkimässä joen yli pois sodan jaloista. Mutta ehkä juuri tietoisuus tästä kannusti miehiä etulinjassa pysymään paikoillaan siitäkin huolimatta, että sota uutuudessaan oli hirvittävää”, kertoo Inkinen aamuvarhaisen tilanteesta.

 

Suojajoukot

 

Viivytystaisteluissa olivat suojajoukot pääosassa, Raudussa ne olivat siltä samalta alueelta koottuja rajavartiokomppanioita, oman kylän miehiä. Puolustustahdosta ei siis ollut puutetta. Viivytystaisteluissa turvattiin omien vetäytymistä kuin siviilienkin poistumista pääpuolustusasemien suojaan. Raudusta reitti pääasemien taakse oli Kiviniemi, jossa sillat odottivat tuhoamistaan, kunhan siviilit ja joukot olisivat siltojen pohjoispuolella.

Raudun ja Metsäpirtin alueiden linnoitus ja muut varustelut olivat aivan olemattomat ja suunnitelmien mukaisesti perääntyi suomalainen sotajoukko pääasemiin. Sitten tuhottiin vesistön ylitysmahdollisuudet ja ryhdyttiin torjumaan ylivoimaisen vihollisen hyökkäyksiä. Pääpuolustusasemat olivat Suvannon ja Taipaleen joen pohjoispuolella ja ne sitten pitivätkin. Kun talvisota päättyi, olivat suomalaiset edelleen pääpuolustuslinjassa.

 

Metsäpirtti

 

Metsäpirttiin tulimme aivan sankarivainajien muistomerkin vierestä ja siinäkin kävimme kynttilän laittamassa. Jatkoimme samalla suunnalla edelleen ja kuljimme sitä reittiä mistä suomalaisjoukot sitten purkautuivat Taipaleen joen taakse. Koselan metsistä löysimme juoksuhautoja ja muita viivytysasemiin viittaavia kaivantoja, Umpilampilinja nimeltään.

Taipaleenjoen lautan kohdalle aivan rantaan emme päässeet. Portti oli kiinni ja kuikuilimme vain peltisen portin yli maisemaa. Datsojahan siinä on ja kapeahko joki, joka talvisodan aikaan sai nimen Tuonelan virta.

Yrjö Jylhärunoili talvisodan kokemuksensa Taipaleenjoella Kiirastuli-kokoelmaansa (1941). Hyökkäyksen raskaat tappiot painavat häntä, komppanian päällikköä, joka joutui antamaan hyökkäyskäskyn. Runosta Rynnäkön jälkeen:

 

He ryntäsivät äsken

kuin myrsky ja ukkonen.

Nyt turhaan kysyn, käsken,

niin turhaan tiedän sen:

He kaatuneet on lakoon

ja jääneet syliin yön,

kuin suistuneet ois vakoon

he kesken peltotyön.

 

Viel äsken vieretyksin

päin syöstiin, tulta päin;

nyt yksin olen, yksin –

te menneet, minä jäin.

Nyt seison keskellänne

kuin tuonen niittomies,

mun jäätävä on tänne –

vain huomiseen kenties.

 

 

Runoilija Yrjö Jylhälle kapea Taipaleenjoki oli samalla Tuonelan virta. Se virtasi hänessä. Jylhä ei päässyt siitä yli elämän puolelle. Hänen sydämensä oli jäänyt kaatuneiden asetovereiden luo Taipaleenjoelle, kuoleman rannalle.

Paluu Rautuun

Marraskuinen päivä on lyhyt, kynttilöitä oli jäljellä, kiersimme tuttuja paikkoja, löysimme myös uusia, jätimme kynttilöitä. Tikatsu, Kylmäoja, Maanselkä, Suvenmäki, Kuusenkanta, Raasuli, Niittyjärvi, Sunikkala. Päivän lenkki oli pitkä eikä teema unohtunut. Antin päivän matkat 80 vuotta aiemmin olivat myös pitkät eikä teema taatusti unohtunut.

Retkestä on youtube video, joka löytyy hakusanalla: ”Antinpäivän aamu Raudussa 2019”.

Linkki videoon:  

https://youtu.be/L04G5WvptjE


« Takaisin