Kuvassa Sirkku Kervinen virpoo kaikki Karhulan Karjalaisten myyjäisiin tulijat v. 2019.
2020-4-2 10:43:30

VIRPOMISEN PERINTEITÄ

NYKYISIN  trulleiksi pukeutuneet pikkutytöt kulkevat pääsiäisenä korit ja koristellut vitsat kädessä ja keräävät palkkaa virpomisesta. Pohjanmaan trulliperinne on sekoittunut karjalaiseen virpomisperinteeseen.

Vanhemman polven ihmisestä tuntuu, että tällaisella vaeltelulla ei ole paljoakaan tekemistä sen iloisen perinteen kanssa, joka toistui lapsuudessani jokaisena palmusunnuntaina karjalaiskylissä.

PIHLAJA oli pyhä puu, paju taas onnea tuottava. Pitkän talven jälkeen paju on ensimmäinen puu, joka syntyy elämään. 

Hyvän virpovitsan piti olla monihaarainen ja siinä piti olla runsaasti pajunkissoja.

Oksia pidettiin muutama päivä lämpimässä vedessä tuuheentumassa. Oksat eivät nimittäin kelvanneet virpovitsoiksi ilman pajun valkoisia kukintoja.

Lapsuudessani ei ollut kreppipaperia, joten koristeet tehtiin kangastilkuista ja karamellipapereista. Köyhän vitsat oli koristeltu sanomalehtipaperista.

Paljas oksa yritettiin tehdä mahdollisimman näyttäväksi.

PALMUSUNNUNTAINA noustiin varhain ja jo neljän aikaan lähtivät lapset kylätielle virpomaan vitsat käsissä.

Taloihin oli nimittäin ennätettävä ennen emännän ja isännän ylösnousua.

Ennen virpojien tuloa, oli talon emäntä virponut talon väen; ensin isännän ja sitten muut.

Aivan vanhoina aikoina käytiin virpomassa myös haudoilla.

Yleensä virpojat olivat lapsia mutta jos rippikouluikäinen poika tuli virpomaan; häneltä saatettiin kysyä: akkaako tulit itselles katsomaan?

Virpojat olivat tervetulleita; tosin virpoja kysyi aina luvan, ennen kuin uskalsi tulla vuoteen viereen; mutta kukapa olisi halunnut jäädä osattomaksi seuraavan vuoden onnesta.

VIRPOMALUKUJA oli paljon, sillä eihän samalla luvulla voinut kaikkia talossa virpoa.

Tavallisin oli kaikkien osaama Virvon, varvon tuoreeks terveeks sulle vitsa mulle palkka.

Osaava virpoja toivotti terveyttä, onnea, Jumalan siunausta ja mahdollista maallista hyvää.

Oli myös muistettava avio- ja lapsilykyn toivotus.

Talon tyttärelle luvattiin: Mie se virvon viisahasti, taputellen taivavasti, nuoren pojan naitavaksi, sulhasen seuvaitsevaksi.

Talon nuori emäntä sai kuulla surukseen tai ilokseen: Virvon, varvon tuoreeks tiineeks, 

ensi vuoden tuntumahan, näillä ajoin näkymähän, heinäajal saunahan ja lapsi kaulahan.

VIRPOJA ei kuitenkaan virponut onnea ilmaiseksi, vaikka palkan pyytäminen esitettiin leikkisästi anoen esim. Enpä paljon palkkaa vaadi enkä velkakirjaa laadi.

Minkä laatuinen palkka oli, sen sai virvottava päättää.

Siul vitsa, miul mitä tahtoa. 

Yleisin pyyntö oli: viikoks velkaa vuodeks vapaata. Tarkoitti, että pääsiäisenä piti maksaa.

Virpojan palkan maksaminen oli talolle kunnia-asia.

Monesti virpominen oli köyhille ansaitsemiskeino. Köyhät käyttivät sitä pyytämisen keinona. Köyhillä mökkiläisillä oli pääsiäisen aika ruuan kannalta vuoden huonointa aikaa ja moni köyhä varmisti pääsiäisaterian rikkailta virpomalla.

Palmusunnuntain perinnettä noudatettiin uskollisesti Karjalassa vuodesta toiseen.

Virpomisvitsojen sälyttämisaika oli vaihtelevaa. Onnea tuottaviin oksiin piti suhtautua kunnioittavasti, ei niitä roskiin heitetty vaan ne sitten hävitettiin polttamalla.

Kreikkalaiskatolisissa kodeissa uskottiin virpomisen siunausta tuottavaan voimaan.

Luterilaisessa uskonnossa, virpominen oli toden ja leikin sekoitus.

Virpominen ei Karjalasta hävinnyt, vaan siirtyi sotien jälkeen siirtoväen mukana muualle Suomeen.

 

P.S.

Maire Tainion oli tarkoitus esittää oheinen teksti Karhulan Karjalaiset ry:n tarinaillassa 2.4. , eri sukupolville tarkoitetussa virpomavitsojen tekotalkoissa. Vallitsevan tilanteen johdosta tapahtuma peruuntui.

 


MAIRE TAINIO


« Takaisin