2018-10-31 10:51:32

Vuoksen lohta ja Saimaan ahventa

Kolumni Karjala-lehdessä 25.10. 2018

RIITTA UOSUKAINEN

 valtioneuvos

RAKASTAN Vuoksea ja Saimaata. Kuutostien maiseman ehdoton ykköskohta on Vuoksen silta, Mansikkakosken silta. Siinä luonto ja rakennettu luonto kohtaavat.

Lohen kalastuksesta tuli elinkeino 1500-luvulla Vuoksenlaaksossa ja sen myötä muodostui kiinteää asutusta.  Bullenborgin linnan lohenkalastamo esiintyy asiakirjoissa 1550-luvulta. Vuonna 1581 kalastamon tuotto oli 1192 kiloa lohta.  Sitä vietiin tynnyreissä Tukholmaan Ruotsin hoviin saakka. Imatran perinneruoka on lohisoppa.

Imatrasta tuli 1800-luvun lopulla Pietarin ylhäisön suosima kesänviettopaikka. Silloin ilmestyivät urheilukalastajat. Pietarissa asuvat diplomaatit, etenkin englantilaiset kalastivat venäläisten ohella lohia. Vuonna 1875 perusti konsuli John Mitchell Vuoksi Fishing Clubin Vuoksenniskalle Harakkaan. Kalastusoikeuksista kiisteltiin Neitsytniemen kartanon ja Harakan hovin isäntien kanssa.

Englantilaiset siirsivät clubinsa Varpasaareen; alkoi klubin kulta-aika 1890-luvun alkupuolella. Tärkeä kalastuksen suosija oli upporikas kenraali Astaschev, jonka Harakan hovissa vieraili mm. Aleksanteri III.

ITSENÄISYYDEN alkuvuosina urheilukalastus oli voimissaan. C.G.E. Mannerheim kalasti Vuoksella, mutta innokkain oli presidentti Lauri Kristian Relander isäntänä Tornatorin johto ja soutajana Lauri Mansikka. Vuoksenlaaksosta tuli kuitenkin Suomen Ruhr; teollisuus likasi vesiä ja voimalaitosrakentaminen esti lohen nousun. Maailmansodan raja katkaisi Vuoksen, muutakin lakkasi kuin Varpasaaren kalastusklubi. Tulin evakkoon Imatralle 1944. Vuoksen varsi on lapsuuteni tärkein maisema, jos kohta Immalanjärvi kilpailee, kun mummola oli sen tuntumassa. 

Teollisuus likasi vedet, mutta se ei tahtia haitannut. Ei tiedetty tai ei välitetty. Uimaan mennessä katsoimme veden korkeuden öljyvanasta. Se olikin jätelipeää – näin kuulin aikuisena. Vuoksi veti puoleensa, se ei jäädy koskaan. Valtava ponttonijaloin kulkeva kaivinkone Marion ruoppasi 1952–53 rannat Niskakoskelta Vallinkoskelle. Juhani Aho Lastussaan ”Kuninkaan kala” piti koskimaailman ihanuuden mittana Imatraa ja Vallinkoskea – mutta maailma muuttuu.

MINUSTA tuli onkimies noihin aikoihin.  

Vuoksi oli tärkeä lapsen maailmassani. Vanhan Enson piiput näkyivät Tainionkosken kansakoulun mäeltä eli Vuorelta, niin kuin ne nyt näkyvät Rautiossa olohuoneemme ikkunaan. Vuoksi oli merkittävä yhdistäjä vanhaan maailmaan.

Ja minä tyttö kävin ongella. Siihen aikaan ei koko ajan pelätty, ongella sai käydä yksin! Ongin vähän Tainionkosken voimalan alapuolella, siinä missä nyt ovat lippoamislaiturit. Silloin oli ranta karheaa hiekkaa ja kiviä Marionin jäljiltä ja vesi varmasti likaista, mutta se ei näkynyt, kun virta oli melkoinen.

Onginta oli terapiaa murrosiässä, sai olla rauhassa ja hiljaa. Usein oli pitkällä rantaviivalla vain synkeä Hokkasen Niku ja minä, emmekä me sanaakaan vaihtaneet. Sai ahvenia ja särkiä ja illalla kiiskiä. Äitini oli erinomainen ruoanlaittaja, kalat syötiin soppana tai paistettuna.

Mieheni Topi onki Vuoksella mm. talvella pohjaongella; jäälautta oli irronnut, ja hän hädin tuskin pääsi turvaan. Isänsä oli saanut voimalaitoksen alapuolelta ison hauen, jota Topi oli pelännyt. Dioksiinia tahi muuta saattoi olla roimasti, mutta ei tässä tämän kummemmin ole käynyt. Onkiminen oli hauskaa ja syvällistä. Soisin nykynuorten toisilla kymmenillä pääsevän kalastuksen makuun tavalla tai toisella. Se rauhoittaa ja auttaa keskittymään.

VUOKSEN vesi on puhdistunut. Upeat uintimahdollisuudet myös talvella ovat ihan äärillä. Kuhat, siiat, järvitaimenet, kirjolohet, vieläpä nieriät, saimaanlohet muikkuparvien perässä polskivat ennen muuta istutettuna. Onpa Mellonlahdella karppeja ja rapujakin enemmälti.

Vuoksesta on tullut taas Etelä-Suomen paras lohijoki ja Varpasaari on urheilukalastuksen tukikohta. Imatralla kasvatetaan sampeakin, vaikka suunnitelmat eivät kokonaan toteutuneet.

Haaveilen yhä, että Tainionkoski voitaisiin ohittaa ja sekä veneet että kalat pääsisivät kulkemaan Saimaalta, joka on Suomi-äidin sininen silmä! Voimme kiittää jääkautta, joka loi Saimaan altaan, Vuoksen ja kosket. Kala on loistavaa ruokaa. ja lehden lopussa on resepti ”Puhemiehen paketti kahdelle”. Teimme sen Teijan keittiössä 25.8.1994.  Kokeilkaapa Teijan muistoksi.


« Takaisin