2018-11-21 10:25:29

Tuliko posti?

Tuliko posti? 

Anna Kortelainen

kirjailija

Kolumni Karjala-lehdessä 15.11. 2018


Viipurilaisen isoisäni isoisä teki aikanaan 1800-luvun toisella puoliskolla aimo luokkaretken alhaalta ylöspäin. Isak Efraiminpoika Peltonen syntyi vuonna 1852 torppariperheeseen Pohjois-Satakunnan Jämijärvellä. Lapsia oli perheessä kaiken kaikkiaan seitsemän, äidin aviottoman esikoisen lisäksi Isak ja tämän viisi nuorempaa täyssisarusta. Jämijärveltä Isak muutti heti suurten nälkävuosien jälkeen 17-vuotiaana Tampereelle. Liekö päässyt siellä tehtaaseen töihin, mihin lienee nuorukainen suuressa kaupungissa päätynyt?

Liki kymmenen vuoden päästä Isak ilmestyy taas näkyviin kirkonkirjoihin. Mies on muuttanut Viipuriin ja avioitunut siellä Nuijamaalla syntyneen Regina Mynttisen kanssa. Lapsia syntyi neljä, joukossa minun tuleva isoisoäitini.

Miten tämä kaikki liittyy Helsingin Hämeentiellä nykyään sijaitsevaan markettiin ja sen kassojen vieressä olevaan varastoon? Ensinnäkin siten, että sieltä minä käyn tätä nykyä hakemassa kaiken sen postin, joka ei mahdu kolahtamaan postiluukusta eteiseeni. Vielä en ole lähettänyt sieltä yhtäkään pakettia, sillä en oikein miellä tilaa postikonttoriksi. Lapsuudessani postikonttorit olivat vaikuttavia julkisia tiloja: sekä eri kaupunkien pääpostit että kesäaikoina Turun saariston pikkupitäjän postikonttori, jossa postinhoitajarouva haki juhlallisesti kunkin perheen lehdet, kirjeet j kortit kauniista puulokerikosta.

Viipuriin asetuttuaan torpanpoika Isak kohosi peräti posteljooniksi, valtion virkamieheksi siis. Hän asui perheineen Pantsarlahdessa.  On sykähdyttävää löytää hänen nimensä vuoden 1893 Viipurin läänin kalenterista kollegojensa Sarénin, Tamsin, Hartikaisen, Rahkosen, Auvisen, Jalkasen, Lehden ja Kososen rinnalta. Aikamoinen sosiaalinen nousu, huomaan rehenteleväni itsekseni. Postin virkamiehet olivat vastuullisessa ja arvostetussa asemassa.

Mutta heinäkuussa 1890 Isakin elämä muuttui. Postimanifesti yhdisti Suomen postin emämaan postilaitokseen. Postin virkamiehille asetettiin venäjän kielitaitovaatimus. Se ei Viipurissa ollut ongelma, mutta manifesti rapautti yleistä luottamusta postiin.   Posti edusti luottamusyhteiskuntaa, jossa valtiovalta takaa alamaisille, että maksua vastaan heidän kirjeensä ja pakettinsa kulkevat taatussa ajassa laajan maan laidasta laitaan, tuulessa ja tuiskussa, ja pääsee turvallisesti päämääräänsä.

Mutta postimanifestin myötä Viipurissa liikkui huhu, että postin virkamiehet loukkasivat pyhää kirjesalaisuutta, avasivat kirjeitä ja hävittivät niitä. Ounasteltiin, että seuraava askel on räikeä kirjesensuuri. Toukokuun alussa 1901 oltiin siinä pisteessä, että poliittiset mielenilmaukset kiellettiin postilähetyksissä. Sitä Isak ei ollut enää näkemässä, sillä hän kuoli keuhkotautiin hieman ennen vappua, 48-vuotiaana.

Marketin eteisessä jonottaessani pohdin Isakin ammatillista ylpeyttä. Mietin, miten postin idea on muuttunut kymmenessä vuodessa: konttorit ja postilaatikot katoavat katukuvasta. Isak olisi ihmeissään, jos näkisi jäljellejääneissä postikonttoreissa seisovat karkkitelineet ja rihkamahyllyt. Hän olisi kummissaan, jos tietäisi, miten posti etsii tehtäväänsä ruohonleikkuusta. Hän olisi häpeissään, jos kuulisi, miten me nykyään joudumme epäilemään postinkulun luotettavuutta. 

Mutta ei Isakin elämäntehtävä ole kadonnut. Nykyään viestimme kulkevat sähköisesti, ja pakettien kiikuttamiseen löytyy monta kilpailevaa kuriiria. Meitä loukkaa ajatus, että joku tarkkailisi viestejämme, on hän sitten yhteystietojen kauppamies, mainostaja, viranomainen tai jokin epäilyttävä vieras taho. Isak, älä huoli. Kyllä me puolustamme edelleen postin ideaa.


« Takaisin