2019-1-23 07:56:41

Pöytäliinan mutkassa tuhisee

Pöytäliinan mutkassa tuhisee

IDA AHTIKIVI

Kolumni Karjala-lehdessä 17.1. 2019


”VIHDOINKIN, alkoi jo risomaan nuo kirkkaana loistavat valot ikkunalasin takana. Ystäväni kuu-ukko kurkkasi kulman takaa ja tiesin, että nyt on oikea aika lähteä liikkeelle. Tykkään nukkua kellarikerroksessa, sillä siellä on kaikkien lämpimintä ja paljon suojaisia peittoja. Vaikka kellarissa on erittäin miellyttävä oleilla, on harrastettava liikuntaa ja syötäväkin. 

En alkuun pitänyt näistä ihmisistä täällä ympärilläni. Ne tuoksuivat kummallisilta ja olivat koko ajan touhuamassa kanssani. Yrittivät laittaa minua kylpyynkin monena päivänä viikossa, vaikka olisin tahtonut vain nukkua päiväni rauhassa. Nykyään ne ovat ihan mukavia ja pidän vedessä pulikoimisesta, mutta silti tahtoisin toisinaan oleilla ihan vain yksinäni, erakkoluonne kun olen. 

Asunnossani on paljon tekemistä. Lempiharrastukseni on juokseminen, ja teen sitä oikeastaan joka yö. Juoksupyöräksi ne sitä kutsuivat, siellä vietän aikaani, kunnes jälleen tulee nälkä ja lähden etsimään mutusteltavaa. Onneksi asuntoni on monikerroksinen, eikä minun tarvitse luopua juoksemisesta edes ruokaa etsiskellessäni.

Olen kuitenkin tutkinut jokaisen nurkan ja sopukan asunnossani. Olisi korkea aika lähteä tutkimusmatkalle. Keräsin voimani yhteen ja työnsin nenälläni oven raolleen. Kurottauduin kuu-ukon valaisemalle parketille ja suunnistin ensin kohti tilaa, jossa ihmiset istuskelevat pitkän aikaa tuijottaen ihmeellistä liikkuvaa kuvaa. 

KULJIN näin monen tilan läpi ja koitin löytää jotain suuhun kelpaavaa. En pidä asioiden järsimisestä, mutta nuuskuttaminen ja kielellä lipominen on miellyttävää. Tutustuin suuriin esineisiin, ja kummastelin, ettei niissä asunut kaltaisiani. Vitriinin näköisiä puumöhkäleitä oli kuitenkin melkein jokaisessa tilassa. En millään löytänyt naposteltavaa, mutta sitten haistoin jotain ihanaa.

Seurasin tuota euforista hajua. Se pisti viikseni värisemään. Mistä ihmeestä se on oikein lähtöisin? Pyörin pehmeällä alustalla, joita tässä ihmisten maailmassa on vähän siellä sun täällä. Kuulin takaani hurinaa ja olin aivan varma, että joku peto vaanii kannoillani! Juoksin tilan toiseen päähän ja käperryin vaistomaisesti palloksi.

Uskaltauduin jatkamaan matkaani tuntemattomaan, kun jyskytys palloni sisällä oli lakannut. Petokin taisi kadota. Tepsuttelin eteenpäin kohti herkullista tuoksua. Olen kuullut ihmisten puhuvan paljon ruuasta ja haistanut mitä erikoisimpia hajuja. En kuitenkaan voi tutustua niistä kaikkiin, sillä kaltaiseni ovat hyvin allergisia. Minulla on keliakia ja kärsin laktoosi-intoleranssista.  

TÄMÄ tuoksu oli viettelevä ja kuljin lumoutuneena sitä kohti. Tassuni kosketti jotain pehmeää, joka takertui minuun kiinni. Tämä on nyt varmaan sitä paljon kehuttua Karjalan piirakkaa, josta nuo ihmiset aina jaksavat toitottaa. Voisinkohan minä vähän lipaista sitä kielelläni? Mmm
 mikseivät ne koskaan anna kuppiini tämänlaista herkkua vaan mutustelevat sitä keskenään? Tahtoisin vaihtelua ruokavaliooni. 

On kovin raskasta lähteä näin pitkälle tutkimusretkelle näin pienen murusen voimin. Taidan jäädä tähän näin lepuuttamaan pieniä tassujani, ja jatkaa matkaa jälleen, kun kuu-ukko niin viestittää. Tämä vuosi alkoi makoi-sasti, hyvää yötä!!

Heräsin aamulla ja kävelin keittiöön keittääkseni aamukahvia. Kuulin kummallista ääntä ruokapöytämme alta. Melko voimakasta sihinää ja tuhinaa. Kurkkasin pöytäliinan alle ja näin siellä pienen 360 -grammaisen piikikkään möykyn. Sigel (afrikkalainen kääpiösiilimme) oli ottanut lomaa kotivitriinistään ja päätti uinua keittiössä. Taisi olla rankka yö, kun ei jaksanut takaisin pesäänsä fleecepeittojen suojaan vaan tyytyi pöytäliinan varjoihin.

 

Kirjoittaja on Pirkkalan Karjala-seuran puheenjohtaja


IDA AHTIKIVI


« Takaisin