2019-2-27 08:11:21

Höpsötyskupeista juurihoitoon

Höpsötyskupeista juurihoitoon


TOMI HÄRMÄ

Kolumni Karjala-lehdessä 21.2. 2019


KOTISEUTUUN liittyy paljon tapoja ja taitoja, joita emme huomaa päivittäisessä elämässä mitenkään erityisiksi. Muutettaessa paikkakunnalta toiselle nämä tottumukset siirtyvät uusille alueille ja tulevat monesti paremmin huomatuksi.

Karjalaiset ovat levittäneet omat tapansa ympäri Suomen ja näin tämä, virallisemmin sanottuna, aineeton kulttuuriperintö on tullut kaikkien suomalaisten tietoon.

Perinnekään ei kuitenkaan elä, jos ei sitä vaalita. YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon yleissopimuksessa on sovittu vuonna 2003 aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta.

Aineeton kulttuuriperintö tarkoittaa sellaisia käytäntöjä, kuvauksia, ilmauksia, tietoja ja taitoja, jotka yhteisöt, ryhmät tai joissain tapauksissa yksityishenkilöt tunnustavat osaksi kulttuuriperintöään. 

Suomessa elävää aineetonta kulttuuriperintöä on kerätty Museoviraston vuonna 2016 avaamaan wikiluetteloon, jonne yhteisöt voivat tuottaa sisältöä. Luettelossa on nyt vain 250 erilaista aihetta ja paljon enemmänkin voisi olla.

KARJALAINEN elävä aineeton kulttuuriperintö näyttäytyy luettelossa melko tyypillisenä. Tärkeimpänä on tietysti karjalanpiirakoiden tekeminen, mutta mihin unohtuivat kaikkien muiden maukkaiden karjalaisten piiraiden leivontaperinne, jotta saadaan sultsinoiden, pyöröjen ja viipurinrinkelien tekemisen perinne muistiin merkittyä tännekin?

Karjalassa, ainakin Joutsenossa ja Lemillä, on myös aivan omanlaisensa rieskantekoperinne. Taikina on niin löysää, että rieska muotoillaan puisessa höpsötyskupissa pyöräytellen.

Käsitöiden puolelta wikiin on talletettu kansallispukujen valmistaminen. Ortodoksisen karjalaisen naisen kansanpuvun eli sarafaanin (tai fereesin) valmistaminen ansaitsisi yhtä lailla tulla huomioiduksi. 

Kansallispukujen valmistukseen toki kuuluu suuri osa erilaisista karjalaisista kirjailuista ja muista käsityötekniikoista. Tällaisista menetelmistä esim. Joutsenon revinnäisen kirjontaa opetetaan Joutsenon yläkoulussa kaikille seiskaluokkalaisille, elävää aineetonta kulttuuriperintöä parhaimmillaan.

Karjalainen käsityöperinne on muutenkin rikas ja edelleen elävä. Käspaikkojen valmistaminen elää ortodoksipiireissä ja karjalaisena perinnekäsityön tekemisen muotona se voisi olla omanaan wikissä.

TAVOISTA omalta kotiseudulta Valkealasta on mieleeni jäänyt pääsiäisyönä tapahtunut kellojen soittelu eli yleinen mölyäminen pihoissa, jossa parhaimmillaan sai niskaansa saavillisen kylmää vettä mekastukseen heränneeltä talonisännältä. Tätä perinnettä on tavattu Keski-Suomesta Karjalaan ulottuvalla vyöhykkeellä, kuitenkin yhä harvemmissa kylissä elävänä.

Upea taito on myös neliääninen virrenveisuu, joka on elävänä perinteenä tiettävästi enää Lemillä. Toivottavasti tämä taito saadaan pidettyä elossa vielä seurakuntien yhdistyttyä ja talletettua myös elävän perinnön wikiluetteloon.

Poiminnat esimerkeistä ovat sosiaalisen median yhteisöltäni. Karjalaiseksi aineettomaksi kulttuuriperinnöksi ehdotettiin myös karjalaista vieraanvaraisuutta. Onhan karjalainen pöytä aina runsaampi kuin muualla ja itse karjalaisen tunnistan myös siitä, että kahvia keitetään aina yli tarpeen eikä ”lukukuppeja” etukäteen menekkiä kysellen.

Ensi viikolla Kalevalanpäivän aattona Kansallismuseossa pidetään Jatka tarinaa -tarinapajoja eri aiheista, mm. Karjalaisen Nuorisoliiton Juurihoidossa-pajan aiheena on tarinoida omista juurista lasten ja nuorten kanssa. Tämä elävän perinnön suullisten rinkien toiminta on oma hyvä lisänsä aineettoman kulttuuriperinnön siirtymisessä!

Kirjoittaja on vapaa-ajallaan karjalaista kulttuuria edistävä konsultti ja markkinointiammattilainen.

TOMI HÄRMÄ


« Takaisin