2019-3-6 10:00:50

Pakolaisvyörystä sata vuotta

Pakolaisvyörystä sata vuotta

PEKKA VAARA

Kolumni Karjala-lehdessä 28.2. 2019


ARVIOIDESSAAN Kyminlinnan pakolaisten elämästä kertovaa Karjalan Sivistysseuran julkaisemaa Timo Tervosen omaelämäkerrallinen teosta ”Vallien sisällä – vallien ulkopuolella” Karjalan Sivistysseuran varapuheenjohtaja Pekka Vaara muistutti sadan vuoden takaisesta tilanteesta. Sisällissodan jälkeinen köyhä Suomi kykeni ottamaan vastaan ja hoitamaan 1920-luvun alussa samanlaisen määrän pakolaisia. Ohessa tiivistelmä Vaaran kirjoituksesta.

Venäjän vallankumous jälkimainingeissa noin 10 000 sisällissodassa tappiolle jäänyttä punakaartilaista ja siviiliä pakeni Venäjälle keväällä 1918. Suomeen tulijat olivat kansallisuudeltaan venäläisiä, heimolaisiamme karjalaisia ja inkeriläisiä sekä Venäjältä pakenevia muiden maiden kansalaisia. Heitä tuli useampana aaltona talvesta 1918 kevääseen 1922, yhteensä yli kolminkertainen määrä Venäjälle paenneisiin verrattuna.

Suomalaiset viranomaiset pyrkivät hillitsemään laitonta maahanmuuttoa vuodesta 1919, mutta kehittymättömän rajavalvonnan toimenpiteet jäivät tehottomiksi. Tuolloin täällä asui Venäjältä tulleita yli 15 000. Määrä kasvoi vielä parilla tuhannella henkilöllä.

Valkoisten tappion häämöttäessä kevätalvella 1920, perääntyi armeijan rippeitä Repolan ja Porajärven kautta Suomeen toista tuhatta henkeä. Heidät sijoitettiin Lahden Hennalan punavangeista tyhjentyneille kasarmeille. Seuraava ryntäys Karjalan kannakselle oli maaliskuussa 1921. Muutamassa päivässä Kronstadtista pakeni noin 6500 kapinallista jään yli Terijoelle, osan tuupertuessa matkalle. Tiloja löytyi tyhjilleen jääneistä Venäjän armeijan kasarmeista Uudenkirkon Inosta, Viipurinlahden Turkinsaaresta ja Terijoelta.

ITÄ-KARJALAN kansannousut käynnistivät heimopakolaisten vyöryn Suomeen. Aunuksesta tulivat ensimmäiset pakolaiset talvella 1918-19. Aunuksen vapautusretkikunta veti perääntyessään syksyllä 1919 Suomeen pienen joukon pakolaisia. Inkeriläisten pako kiihtyi kesällä ja tänne pakeni vuoden 1921 alkuun mennessä noin 8400 inkeriläistä.

Vuoden 1921 alussa oli Itä-Suomen pitäjissä noin 1200 pääasiassa miespuolista pakolaista, joiden perheet olivat jääneet Vienan kyliin odottelemaan tilanteen kehittymistä. Suomalaisten vapaaehtoisten tukemat vienalaiset vastarintamiehet käynnistivät aktiiviset sotatoimet lokakuun lopulla 1921.

Lyhyiden taistelujen jälkeen metsäsissit joutuivat perääntymään Suomeen alkutalvesta 1922. Siviilien pakolaisaalto kasvoi paniikinomaiseksi vyöryksi. Pakolaiskaravaanit kotieläimineen ilmestyivät keskellä talven pakkasia rajaseudun korpipitäjiin. Helmikuun 1922 loppuun mennessä oli Suomeen saapunut yli 11 000 itäkarjalaista pakolaista.

TULIJAT olivat kurjassa kunnossa. Keväällä 1922 arvioitiin maassa olevan 33 500 pakolaista, joista 15 000 venäläistä ja 18 500 heimopakolaista. Suomi oli sisällissodan jälkeen rutiköyhä maa.

Kesällä 1919 kerääntyi Kannakselle niin paljon inkeriläisiä, että perustettiin ensimmäinen valtion tukema avustuskomitea. Vuonna 1922 perustettiin Valtion pakolaisavustuskeskus. Pakolaisleirejä ja lastenkoteja oli perustettu mm. Viipurin Turkinsaareen, Oulun Maikkulaan, Lahden Hennalaan ja Kotkan Kyminlinnaan. Joillakin Vienasta tulleilla laukkukauppiassuvuilla oli Suomessa sukulaisia ja kauppakumppanien verkostoja, jotka pystyivät antamaan hätäapua tulijoille ja auttamaan heitä työ- ja asuinpaikan löytymisessä. Huomattava määrä itäkarjalaisia löysi työpaikan Perämeren sahoilta.

Pakolaiset kohtasivat ryssittelyä ja heidän sanottiin elävän veronmaksajien kustannuksella. Leimasta pyrittiin eroon myös muuttamalla venäläisiltä kuulostaneet sukunimet suomalaisiksi.

 

Kirjoittajan sukujuuret ovat Uhtualla Vienan Karjalassa. Hän on tutkinut vuosikymmenien ajan vienalaisten historiaa ja perehtynyt aiheeseen lukuisilla matkoilla Vienan kyliin. Hän toimii rajan yli kulttuurityötä tekevässä Karjalan Sivistysseurassa. Syksyllä ilmestyi Vaaran teos Viena 1918 - Kun maailmansota tuli Karjalaan. Kustantaja Docendo.


PEKKA VAARA


« Takaisin