2019-3-27 08:21:54

Ympäristöhistoriaa tarvitaan

Ympäristöhistoriaa tarvitaan

Jani Karhu

Tutkija, Itä-Suomen yliopisto

Kolumni Karjala-lehdessä 21.3. 2019

Luontosuhde ja ympäristöasiat puhuttavat suomalaisia. Viime vuonna toteutetun laajan kyselyn mukaan 67 % suomalaisista liikkuu luonnossa vähintään kerran viikossa. Yli 90 % pitää luontoa tärkeänä ja uskoo luonnon lisäävän hyvinvointia ja terveyttä. Tähän liittyen on aivan viime aikoina keskusteltu muun muassa hakkuumäärien kestävyydestä sekä tuotu esille luonnon monimuotoisuuteen liittyviä näkökulmia ja metsätalouden sijaan pehmeämpiin ja aineettomiin arvoihin pohjautuvia kantoja (HS 12.3.). 

Metsälle ja luonnolle on annettu kautta aikain erilaisia tehtäviä. Ne ovat olleet asuinpaikkoja, elinkeinonlähteitä, mystisiä ja pelottavia, ja nykyään yhä enemmän virkistyksen ja vapaa-ajan paikkoja. Yksi metsäluonnon uusista tehtävistä on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Jokaiselle käyttömuodolle on, ja on ollut, äänitorvensa, jotka pyrkivät määrittelemään ne keinot, joilla metsä tehtävän parhaiten hoitaisi. Luontoa ja metsää hyödynnetään yhä kuten ennenkin ja suomalaisten luontosuhde on edelleen hyvin konstailematon marjastamisineen ja sienestämisineen. Hyödyntämisen tavat ovat kuitenkin monipuolistuneet ja pohjautuvat erilaisiin tavoitteisiin. Luontosuhteemme on ollut muutoksessa ja se näkyy monella tavalla. 

Aineellisen hyvinvoinnin oheen ovat tulleet aikaisempaa vahvemmin henkistä hyvinvointia tuottavat luontosuhteen ilmentymät, kuten erilaiset luontomatkailun- ja retkeilyn muodot. 

Luontomatkailu on usean maakunnan matkailustrategioiden ytimessä: Pohjois-Karjalassa Koli ja muut kansallispuistot, Etelä-Karjalassa Saimaa. Tuotteistamalla vähemmän utilistiseksi kehittynyt luontosuhde erilaisiksi matkailu- ja elämyspalveluiksi on saatu aikaiseksi paljon myös aineellista tuottoa, ja lisää tavoitellaan. Aiemmin matkailun merkitystä metsäluonnon käyttömuotona pidettiin Suomessa vähäisenä. 

Luontoon perustuvan matkailun uskottiin jopa jarruttavan tai estävän taloudellista kehitystä, sillä matkailu miellettiin metsätalouden kilpailijaksi.  Kansallispuistojen kasvaneet kävijämäärät ja luontomatkailun kasvu niin meillä kuin maailmalla ovatkin auttaneet liennyttämään luonnonsuojelun ja taloudellisten näkökulmien vastakkainasettelua. 

Ympäristöhistoria tutkii ihmisen ja luonnon välistä suhdetta. Siihen nähden, että suomalaisilla on puhuttu olevan erityinen luontosuhde, liikumme luonnossa paljon ja elintasomme ponnistaa metsistä, varsinaista ympäristöhistoriallista tutkimusta on tehty verrattain vähän. 

Historiantutkimuksessa ympäristö on usein vain hyödynnetty ja muokattu tausta, jossa asiat ja ihmisten teot tapahtuvat. Tätä asetelmaa ei useinkaan problematisoida tai pyritä kääntämään tasapainoisemmaksi. Uhanalaiseksi käynyt hömötiainen tai kutunousuaan yrittävä järvilohi voisi olla tarinan toimija, eikä metsäyhtiö, paikallishallinto tai kansalaisjärjestö. Asiaan on vähitellen herätty ja tarvetta tutkimukselle on, ehkä enemmän kuin koskaan. 

Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen, kaupungistuminen, elinkeino- ja energiapolitiikka, muuttoliike- ja siirtolaisuus, globalisaation eteneminen ja kestävyystavoitteista huolimatta yhä kasvava turismi pakottavat pohtimaan suhdettamme ympäristöön ja luontoon. 

Pohdinta vaatii ymmärtämistä ja ymmärtäminen kumpuaa tutkimuksesta. Tässä kohtaa ympäristöhistoria vastaa huutoon.    

JANI KARHU


« Takaisin