2019-10-23 06:05:39

Rakkaudesta kansallispukuihin

Rakkaudesta kansallispukuihin

OUTI MULARI

Kolumni Karjala-lehdessä 17.10. 2019 

VIIKKO sitten seisoin Lahden museon kokoelmakeskuksen pienessä huoneessa henkeäni pidätellen, valkoiset puuvillahanskat kädessäni. Pöydille oli levitetty pala uskomatonta historiaa: 1800-luvun alun viipurilaisia vaatekappaleita, niitä harvoja, jotka pelastuivat Viipurin museota sodan jaloista evakuoidessa.

Lähes 200 vuotta vanhojen vaatteiden taidokkuus vakuuttaisi kokeneemmankin kansallispukuvalmistajan. Kankaat olivat säilyttäneet ryhtinsä, vaatteet kauniin muotonsa ja jokaisesta saumasta ja taitteesta näki, että pistot oli tehty taitaen. 

Oli uskomatonta ajatella, että muutaman vuoden päästä nämä museoaarteet heräisivät henkiin uutena tarkistettuna Viipurin seudun kansallispukuna. Tuhannet suomalaiset saisivat mahdollisuuden ”tunnustaa väriä” eli valmistaa itselleen puvun, joka kertoisi heidän arvostuksestaan karjalaista perintöä kohtaan. 

KANSALLISPUVUT herättävät monenlaisia tunteita. Osalle kansallispuku on pyhä elementti, jota tulisi kohdella vähintään Suomen lipun tasoisella protokollalla. Jotkut taas mieltävät sen menneen maailman muistoksi, tavaksi, josta on jo aika ajanut ohi. Totuus lienee jossain näiden välissä.

Itse en lakkaa ihastelematta, miten nerokkaita ompelijat ovatkaan muinoin olleet. Zero waste eli materiaalin nollahukka, vaatteen kestävyys ja ekologisuus sekä kierrätys sukupolvelta toiselle, nämä jos mitkä ovat kestävän kehityksen valintoja nykypäivänäkin!

Monella kansallispuvun omistajalla tuntuu olevan mielipiteen lisäksi myös oikeus kertoa se suureen ääneen. Mieleeni on syöpynyt ikiajoiksi valtakunnalliset Karjalaiset kesäjuhlat Porissa kesällä 2013, jossa juhlin äitini Hämeen kansallispukuun pukeutuneena. Omille puvuille kun oli käynyt kahden lapsen jälkeen klassinen salaperäinen kutistuminen ja tovi aikaisemmin synnyttäneenä olin lähinnä onnellinen, että ylipäätään mahduin johonkin tarjolla olevaan vaatteeseen.

Ohitseni käveli rouva, joka yllättäen pysähtyi kohdalleni ja tiuskaisi vihaisesti: ”Hämäläisten puvussa karjalaisten juhlissa, ettäs kehtaat!” Hämmennyin niin paljon, että jäin täysin sanattomaksi – mikä on minulle melko harvinaista – vaikka mieleni olisi tehnyt puolustautua.

MYÖHEMMIN totesin, että pukuvalintani ei puolustelua kaipaa. Olisin kuitenkin halunnut muistuttaa tätä rouvaa, että kansallispuku on aina upea juhlavaate, vaikka sattuisikin olemaan ”väärän heimon”vaatteissa. Kukin kantakoon valitsemaansa vaatetta ylpeydellä ja pystypäin ja pääasia lienee se, että kansallispuku on puettu päähineineen kaikkineen, sopivan kokoisena ja päälle istuvana – tai ylipäätään puettu ylle.

Hyvä muistutus elämässä on, että mitä enemmän jostain asiasta opit, sitä vähemmän huomaat siitä tietäväsi. Silittäessäni varovasti kaunista viipurilaista villahametta tiedän ainakin, että nämä ovat asioita, joista haluan oppia enemmän, ammentaa itseeni sukupolvien takaista viisautta. Oppia tekemään yhtä kauniit tereet, kuin esiäidit aikanaan. Ja kantaa pukua samanlaisella rakkaudella ja ylpeydellä, kuin he ovat tehneet.

 

Kirjoittaja on K-kauppias, kahden lapsen äiti ja Karjalaisen Nuorisoliiton puheenjohtaja, joka innostuu kulttuurista ja kansallispukuaktivismista. 


OUTI MULARI


« Takaisin