2019-11-27 10:55:56

Kannaksen välirauha Messuhallissa

Kannaksen välirauha Messuhallissa

ANNA KORTELAINEN

kirjailija

Kolumni Karjala-lehdessä 21.11. 2019 

Syyskuun lopulla 1941 Helsingin Messuhallissa avattiin valtaisa näyttely, jonka nimi oli Sotamuistonäyttely I eli Neuvostoliitto sotasaaliimme valossa. Näyttelyn järjesti Sotamuseo ja sen komissaarina toimi radiotoimittaja, kirjailija ja sanoittaja Reino Palmroth, joka tunnetaan paremmin nimimerkeillä Palle ja Reino Hirviseppä.

Messuhalli oli täynnä Kannakselta hyökkäyssodan yhteydessä saatua puna-armeijan kalustoa: hyökkäysvaunuja, maastoautoja, lentokoneita laskuvarjoineen, tykistöä, konekivääreitä, kranaatinheittimiä, miinoja, käsiaseita, pukuja, lippuja, karttoja sekä desantin varusteet. 

Näytteillä oli myös välirauhan aikana Kannakselle ja Laatokan Karjalaan ilmestynyttä propagandamateriaalia, jonka etenevät suomalaisjoukot olivat löytäneet. 

Keskellä Messuhallin suurta lentokonehallimaista tilaa oli ällistyttävää materiaalia: suurikokoiset Lenin- ja Stalin-patsaat sekä Räisälästä tuotu ”riemuportti”, jonka taakse oli ripustettu sadankahden bolševikkijohtajan henkilökuvat. 

Lehterillä oli nähtävillä kaksi suurta, kultakehyksistä maalausta, jossa toisessa Stalin keskusteli kirjailija Maksim Gorkin kanssa, toisessa Kliment Vorošilovin eli Neuvostoliiton talvisodanaikaisen puolustusministerin kanssa. Maalaukset oli vastikään löydetty Kurkijoen kirkosta.

Suurinta huomiota herätti huoneinstallaatio, joka havainnollisti punaupseerin huonetta Viipurissa. Suomen Sosialidemokraatin mukaan installaatio esitti viipurilaisnäyttelijä Arvo Lehesmaan asunnon huonetta ”sellaisena kuin hän sen tapasi Viipurin takaisinvalloituksen yhteydessä”. Huoneen seinään oli hahmoteltu ikkuna johon oli maalattu näkymä kohti Viipurin linnaa. Näyttämömäinen kokonaisuus vastasi omalla tavallaan suomalaisia askarruttaneeseen kysymykseen siitä, mitä Viipurissa oli tapahtunut välirauhan aikana.

Lehdistö kuvaili politrukin huonetta kiihtyneeseen sävyyn: ”huoneen kuvaamaton siivottomuuskin, sekamelskainen kirjahylly ja likainen vuode täydentävät tunnelmaa”. ”Paperiruusut maljakossa ja hirveä sekasotku puhuvat omaa kieltään asukin sivistystasosta”, kirjoitti Suomen Kuvalehti. Helsingin Sanomien mukaan punaupseerilta oli jäänyt pöydälle ”viinapullo isännän huvituksia ja ruoska järjestyksen pitoa varten”. Sängyn yläpuolelle sijoitettu ”mauton ja alkeellinen tauluntöherrys puhuu itse puolestaan, samoin kuin seinällä oleva sellofaanipapereista tehty ryijy”. Huoneen ainoat kirjat olivat Leninin elämäkerran kolmekymmentä nidettä.

Avajaisissa arvovieras pysähtyi pitkäksi aikaa ihmettelemään huonetta ja sen irtaimistoa. Valokuvista nimittäin näkee, että presidentti Rytiä kiehtoi tuo erikoinen kurkistus välirauhan Viipuriin. Politrukin huoneen esillepano muistuttaa hämmästyttävän paljon nykyisin museonäyttelyihin tehtäviä havainnollisia installaatioita, rekonstruktioita tai tilataideteoksia, joihin katsoja voi melkein kävellä sisään.

Hyökkäysvaihe oli itseluottamuksen aikaa. Sotasaalis herätti yleisössä sekä uteliaisuutta, voitonriemua että pelonsekaista kunnioitusta. Pääkaupungin asukkaat ja kauempaa tulevat näyttelykävijät tajusivat konkreettisesti, mitä suomalaisilla joukoilla oli vastassaan rintamalla.

Näyttely oli auki vain runsaan kuukauden verran, mutta se sai peräti 122 000 kävijää. Näyttely oli siis varsinainen kassamagneetti. Ei ihme, että jo joulukuun lopussa avattiin toinen osa, joka oli avoinna vuoden 1942 puolelle. Kolmas näyttely oli sekin suunnitteilla, mutta sen valmistelut lopetettiin syksyllä 1943. Sen nimeksi olisi tullut Voitonnäyttely.

ANNA KORTELAINEN


« Takaisin