2020-2-5 10:01:26

Poikamiehen pulmia Viipurissa

Poikamiehen pulmia Viipurissa

ANNA KORTELAINEN

kirjailija

Kolumni Karjala-lehdessä 23.1. 2020


YLE AREENASSA voi ilokseen kuunnella Yle Radio 1:n erinomaisen, kolmiosaisen sarjan ”Kertomuksia sinkkuudesta”. Sen keskimmäinen osa on nimeltään ”Kirjanpitäjä etsii vaimoa 1800-luvun Viipurissa. Jaksossa Virpi Väisänen jututtaa eloisasti kahta etevää tutkijaa, Ulla Ijästä ja Laika Nevalaista. Aiheena on sinkkumiesten elämäntilanne 1800-luvun kaupunkikulttuurissa, ennen kaikkea Viipurissa.

OHJELMA kertoo saksalaissyntyisestä Friedrich Wilhelm Klingenderistä, joka työskenteli 1830–1840-lukujen vaihteessa Hackmanin palveluksessa kirjanpitäjänä. Hän kirjoitti myös omalaatuista päiväkirjaa. 

Pietarissa ja Narvassa asuttuaan Klingender oli muuttanut Viipuriin, jossa asuessaan oli jo viisikymppinen mies. Vaellusvuosien jälkeen hän haaveili aloilleen asettumisesta ja avioliitosta. Hänellä oli Hackmanilla kaksi erilaista pestiä, kummatkin ammatteja jotka myöhemmin usein miellettiin naisten työksi: kirjanpito ja kotiopettajan työ. Palkka oli pieni, mutta työnantaja tarjosi asunnon: ankean huoneen liiketilojen takana Hackmanin talossa, joka sijaitsi Karjaportinkadun, Pohjoisvallin ja Piispankadun risteyksessä (ja nyt puhutaan siis 1800-luvun alkupuolen Hackmanin talosta, ei samalle tontille vuonna 1909 nousseesta uudisrakennuksesta).

Klingender pitkästyi Viipurissa. Kirjanpito oli tylsää työtä, ja Hackmanin poikien opettaminen katkeroitti, kun Klingender näki, miten mukava ja vauras elämä heitä perheyrityksessä odotti. Lisäksi Viipuri oli kovin hiljainen ja unelias kaupunki. Usein Klingender vietti aikaansa miesten klubilla, jossa jäsenillä oli mahdollisuus pelata korttia, lukea sanomalehtiä ja juoda alkoholia. 

Päiväkirjassaan Klingender kertoo, että suomalaiset ja ruotsalaiset jäsenet olivat ”kaikkein itserakkaimpia ja vähiten informoituja”. Lisäksi klubilla oli hänen mukaansa ”harmittomia” venäläisiä upseereja sekä vanhojen viipurilaissukujen jäseniä, jotka olivat ”kaikkein ikävystyttävimpiä”. Ruotsalaiset ja venäläiset inhosivat toisiaan, ja muista maista tulleet muukalaiset olivat ”kaikkein tyytymättömimpiä”. Kansalliset ryhmät olivat riitaisia eivätkä mielellään seurustelleet keskenään. Ennemminkin klubilla juoruiltiin kuppikunnissa.

Ulla Ijäs liittää tähän Viipurin herrasmiesten vapaa-ajan paratiisiin termin ”klubipuhe”. Se tarkoittaa muun muassa miestenkeskistä naisten halveeraamista, joko näennäissivistyneen alentuvasti tai avoimen vihamielisesti. Klingender vuodattaa päiväkirjalleen, miten piinaavia, turhanpäiväisiä ja inhottavia naiset ovat. Hän kerskailee, miten jopa 15-vuotiaat tytöt katselevat häntä ihastellen. 

Kumma juttu, kukaan nainen ei kuitenkaan halunnut avioitua hänen kanssaan, ei edes 20 vuotta nuorempi ihastus, joka antoi rukkaset tyhjätaskuiselle setämiehelle. Klingender oli patriarkaalisen maailman vanki: havitteli itselleen nuorta naista ja tuskaili, kun tulot eivät moiseen riittäneet.

RISTIRIITAINEN ja aggressiivinen asenne muistuttaa nykymaailmaan kuuluvaa incel-kulttuuria. Incel tarkoittaa tahdonvastaista selibaattia, ja se merkitsee nuorten yksinäisten miesten alakulttuuria, jossa vellotaan itsesäälin ja naisvihan vallassa. 

Incel-miehet syyttävät tilanteestaan naisia, mutta myös omaa ulkomuotoaan ja taloudellista tilannettaan, joilla he haluaisivat tehdä vaikutuksen naisiin. Sekä Klingenderin että incel-tyyppien maailma on miesten sääntöjen sanelema, mutta naisia he kurjuudestaan silti syyttävät. Rahasta he puhuvat samalla tavalla naisen ostamisen välineenä, vaikka ajallista etäisyyttä on melkein 200 vuotta.

ANNA KORTELAINEN


« Takaisin